Näkemistä, kokemista ja lukemista
Anita Konkan Musta passi -kirjaa lukiessani huokaisin monta kertaa ”ai, tästä oli kysymys.” Kirja kertoo, kirjailijan sedän, inkeriläisen Eero Konkan tarinaa hienosti, joskin paikoin vähän sekavasti yhdisteltynä kirjailijan omaan elämään liittyviin pohdintoihin. Näin lähes sadan vuoden eri ajanjaksot tulevat esiin. Anita Konkka tuo myös lähihistoriaa esiin. Hän pohtii muun muassa Bosnian sodan yhtäläisyyksiä Eero Konkan…
Tässä tulee nyt sitku, mutta nyt ei voi tehdä mitään sille, että mieli tekisi lähteä pidemmälle kuin pippuri kasvaa. Tiedäthän sanonnan? Siinä viitataan etäiseen paikkaan, kaiketi Intiaan, Malesiaan tai Vietnamiin, joiden trooppisilla alueilla kasvaa mustapippuria. Minun kuitenkin tekisi mieli vieläkin pidemmälle, Patagoniaan. En osaa edes itselleni perustella miksi, saati sitten sinulle, blogini seuraaja. Patagoniaan sitku…
Ulkoasultaan kaunis kirja kauneudesta. Marjut Hjeltin Yliluonnollisen kaunis – kirjaa ei voi oikeastaan sijoittaa mihinkään maahan, kuten Mummo niin mielellään näissä lukuvinkeissä tekisi. Kansien välistä löytyy vanhaa kansanviisautta ja osin myös tietämättömyydestä johtuvaa typeryyttä eri puolilta maailmaa. Vai miksi voisi kutsua sitä, että silmiin taiottiin sensuellia ilmettä myrkkykoisolla tai elohopeaa lisättiin kasvojen pesuveteen. Mummon nuoruudessa…
Taas näitä taiteellisia, joista ei ota selvää missä mennään ja mitä tapahtuu, konkreettinen minäni karjahteli, kun luin Tapani Tukiaisen Pyhän Olavin polulla -kirjan ensimmäisiä sivuja. Olin asennoitunut imemään tietoa Ruotsin ja Norjan halki Sundvallista Trondheimiin kulkevasta reitistä ja siitä soveltuisiko se minulle, mukavuudenhaluiselle pyhien polkujen tallaajalle. Sivulla 12 olin jo valmis jättämään koko sekavaksi kokevani…
Tämän kirjan lukisin tai ottaisin mukaan Saarenmaalle matkatessa. Siis sittenkun sinne taas pääsee vaikkapa valokuvauskurssille, jonne jo kertaalleen olin menossa, mutta peruuntui. Saarenmaata olen toki kolunnut aiemmin, montakin kertaa. Saarenmaan juttuja löytyy tästä linkistä. Mummohan haluaa aina lukea jonkun matkakohteen kirjailijan tai kohteesta kertovan kaunokirjallisen teoksen mikäli sellainen on saatavilla. Pronssitähdessä liikutaan neuvostoajan Saarenmaan ja…
Tarina rakkaudesta, mistäpä muutoinkin. Siitähän niin kirjoissa kuin elämässäkin on useimmiten kyse, rakkaudesta tai sen puutteesta. Toscanan tytöt, jos heitä nyt tytöiksi voi kutsua, kun iäkkäin on jo 80-vuotias, veivät minut tuttuihin Italian maisemiin. Jopa niin, että ikävä kaihertaa pahanpäiväisesti. Toscanan tytöt -kirja on kevyttä luettavaa, viihdyttävä ja kivoja kielikuvia sisältävä. Se mikä ihmetyttää jo…
Kesytettäviä hiuksia, onnetonta rakkautta ja uudelleen kohtaaminen nuoruuden rakastetun kanssa. Australiaan ja hieman Thaimaahankin matkasin lukemalla Lucinda Rileyn Helmen sisar-kirjan. Tarina kulkee kahdessa eri aikakaudessa. Uskottavuuden rajamailla liikutaan, silloinkin kun kyse on 1900-luvun alun ihmisistä. Yli 700 sivun tarinaa voisi lyhentää vaikkapa poistamalla tarpeetonta tekstiä, kuten ”tilasin puhelimella noutoruokaa”. Mielenkiintoisia olivat kuitenkin Australian aboriginaaleihin liittyvät…
Talvi tuivertaa Espoossa ja pitkästä aikaa on luntakin. Meteorologien mukaan sen pitäisi olla pysyvämpää sorttia. Satakielen lauluun on siis aikaa. Se livertelee ikkunani alla rinteessä yleensä ennen juhannusta. Satakielen laulua odotellessa luin Kristin Hannahin teoksen Satakieli. Kirja vie natsien miehittämään Ranskaan, noin tuhannen asukkaan Carriveaun pikkukaupunkiin ja Pariisiin sekä jopa minulle niin merkityksellisille Pyreneille. Siellä…
Tulipa taas matkustettua, kirjallisuuden kautta tälläkin kertaa. Vuorossa oli mielenkiintoinen, silmiä avaava kirja Ranskasta ja Algeriasta, siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta. Alice Zeniterin viimeisin teos Unohtamisen taito kertoo kolmen sukupolven tarinaa, joka alkaa 1950-luvun itsenäisyystaistelua käyvästä Algeriasta ja päättyy nykypäivän Ranskaan. Alun kuvaukset ovat osin niin hurjia, että minun oli jätettävä iltalukeminen tämän teoksen osalta. Hamidin, yhden…
Aamulla oli joulukalenterini toisen pussin vuoro ja sieltä sain mietteen ”Mikään ei ole vuosia nopeampaa”. Miten tuon peittoaisi. Ei mitenkään. Kyllä ne vuodet vierivät rivakkaan, paitsi lapsena. Silloin joulujen väli oli pidempi. Nykyään, mummoiässsä meno on niin nopeaa, että joka kerta joulun lähestyessä huokaisee, että juurihan imuri hotkaisi viimeiset kuusenhavut ja nyt jo uutta pitäisi…
Matkalukemista haeskellessani yleensä etsin teokset maan tai alueen mukaan. Eija Pokkisen Kiiltokuvatyttö -omaelämänkertaa on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn maahan. Sen kertomukset liitelevät niin monessa maassa ja paikassa, niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Kiiltokuvatytön tarina alkaa tykkien jylistessä Karjalan kannaksella. Eija Pokkinen syntyi talvisodan alkaessa. Silloin ei varmaan osattu edes kuvitella minkälaisen monilahjakkuuden Pokkisen äiti ponnisti…
Tarkoituksenani ei ole tehdä kattavaa analyysia Reetta Aallon esikoiskirjasta, mutta sanonpahan vaan että Vadim vetää. Olen koukussa tämäntyyppisiin teoksiin, joissa vilahtelevat matkoiltani tutut vierailukohteet, kadut, puistot ja ravintolat. Reetta Aallon Vadimissa niitä riittää. Juuri tällaisia pikku yksityiskohtia kaipaan erityisesti kun luen kirjaa matkan jälkeen. Vadim vei ajatukseni mukavasti viime syksyn Pietarin reissuun. Mutta se vie…
Luin aiemmin ja postasin myös Mia Kankimäen historiallisista naismatkaajista kertovan ”Naiset joita ajattelen öisin” -kirjan annista. En olisi heti tarttunut samalta kalskahtavaan opukseen ellen olisi ryhtynyt selailemaan Päivi Laitisen Reissunaista. Reissunaisten joukosta löytyi vanha tuttu, ihana englantilainen leskirouva Ethel Tweedie. Hänen kirjansa ”Matkalla Suomessa 1896” kuului matkailuopintojeni lukemistoon. Kirja oli sen tutkinnon oppikirjoista ehdottomasti mielenkiitoisin….
Piti lähteä Serbiaan tässä kuussa. Koronavirus järjesteli kaiken uudelleen ja kuten tiedämme reissut siirtyvät tai peruuntuvat. Ehdin kuitenkin varata alueen kirjallisuutta Helmetistä. Aika vähän vaihtoehtoja löytyi mutta sain Kosovossa syntyneen serbianjuutalaisen, David Albaharin Syötti -teoksen luettavakseni. Syötti -kirjaan en olisi aivan ensimmäiseksi kirjastossa tarttunut. Kun haen matkalukemista, teoksen tulee olla ulkoasultaan ilmava ja sisällöltään helpohko….
Amerikkalainen ukki-ikää lähestyvät Howard Shernoff revittelee Heijastin-kirjassaan pikkuhauskasti suomalaisen kulttuurin piirteitä aina heijastimen käytöstä vaatimattomuuden hyveeseen. Kirjan sivuilla piipahdetaan myös Tallinnassa korjaamassa ovensulkijoita, Pietarissa kielikurssilla ja Mumbaissa sen verran, että järjestettyjä avioliittoja pääsee kuvailemaan. Shernoff on asunut pitkään Euroopassa ja Venäjällä. Suomea koskettelevissa tarinoissa liikutaan lähinnä Helsingin hyvinvoivassa Punavuoressa ja Virossa puolestaan Tallinnan Pikk-kadulla, Raatihuoneentorin…
Matkalukemiseksi ei sovellu mikä tahansa, toteaa Mia Kankimäki teoksessaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Niin totta! Kankimäki tekee huomion ollessaan reissun päällä. Samaan olen itsekin päätynyt, sillä olen aika huono keskittymään kirjaan vaikkapa lentokentällä. Ihmisten havainnointi vie mennessään. Kankimäen kirjassa on monia listoja ja tämä matkalukemiseen liittyvä löytyi otsikon ”Asioita joita huomaa matkalla” alta….
Taas tuli tartuttua camino-vaelluksista kertovaan kirjaan. Tällä kertaa luin Jean-Christophe Rufinin teoksen Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat. Kirja vie lukijan kahdeksansadan kilometrin vaellukselle Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreiteille. Siis Santiagon teille, caminolle, kuka milläkin nimellä tuota vaellusta kutsuu. Itse olen vaeltanut Santiagon tiellä ja kun mainitsen asiasta, usein minulta kysytään: ”Kävelitkö koko Santiago de Compostelan reitin?” Tosiasiassa näitä…
Hieman yllättäen tämä Melba Escobarin dekkari joutui lukulistalleni. Vierastin ”Kauneussalonki – manikyyrejä, mutanaamioita & murhia” – nimeä, mutta koska en ole juuri lukenut mitään Kolumbiasta, varasin sen kirjastosta. Teoksessa on kiinnostavaa kuvausta Kolumbiasta ja naisen roolista machojen maailmassa. Rajua kerrontaa kylläkin. Välillä on vaikea hahmottaa kuka on äänessä, sillä kirjassa on kaksi kertojanaista Lucìa ja…
Miten lie tämä viisisataasivuinen Suleika avaa silmänsä -opus päätyi yöpöydälleni, ja vielä ruotsiksi. Ehkä selitys on se, että jokunen aika sitten olin aikeissa lähteä Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin, koska olin kuullut, että Finnair lentää sinne suoraan Helsingistä. Yleensä matkaa suunnitellessani varaan kohteena olevan alueen kirjoja Helmetistä ja kirjoja tippuu järjestelmästä milloin tippuu. Reissu jäi tekemättä mutta…
Naiset joita ajattelen öisin on kirja, jota en olisi valinnut nimen perusteella. Mummot eivät juuri ajattele naisia aamuyön sudenhetkinä. Onneksi kuitenkin törmäsin Mia Kankimäen haastatteluun netissä ja tilasin kirjan luettavakseni. Sehän on aivan upea! Varmasti tulen palaamaan kirjaan, kun seuraavan kerran suunnittelen reissua Euroopan taidemuseoihin, Italiaan, Afrikkaan tai Japaniin. Olen tietenkin aikoinani tutustunut Karen Blixtenin…