Jos joskus vielä lähden Patagoniaan tai Tulimaahan, niin luen ennen matkaa Väinö Auerin Tulimaata tutkimassa -kirjan. Saatan lukea muutenkin. Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa Etelä-Amerikan eteläisimmästä alueesta ja erityisesti sen historiasta. Käsissäni on parhaillaan kirjavanhus, Tulimaata tutkimassa -teos vuodelta 1929, siis melkein satavuotias. Kirjan riutunut ulkomuoto kertoo sitä aiemmin luetun ahkeraan. Kuvat ovat suttuisia ja…
Avainsana: Etelä-Amerikka
Tällaista ammattia en tiennyt olevan olemassakaan – Argentiina
Taas työstän Etelä-Amerikan matkaani, varmaan siihen menee loppuvuosi. Valokuviakin kerkesin kahdessa kuukaudessa näppäillä tuhansia. Viikko sitten kun kauppakassini saapui ovelleni, jäin miettimään miten helpolla me täällä Suomessa pyöritämmekään arkea, siis suuri osa meistä. Tilasin tavarat netistä, maksoin netissä ja tiedän hinnat. Edellispäivänä vuotuisen inflaatioprosentin kerrottiin Suomessa olevan kauhistuttavat 7,8. Alkuvuodesta Argentiinassa jonotin ensin rahaa, en…
Opintomatkalla Etelä-Amerikassa – Mitä opin
Metallin puristuksessa Santiago de Chilen lentokentällä – Etelä-Amerikka
Istun täällä Santiagossa Arturo Merino Benítezin kansainvälisellä lentokentällä lähtöportilla ja mietin, että olipa reissu. Opintomatkalle lähdin ja sitä se tottavie oli. Olen ilmeisen onnekas, sillä kaikista varoituksista huolimatta reilun kahden kuukauden menetyssaldo on yhdet aurinkolasit. Ne hävisivät Puerto Monttissa. No, joo kerran taksinkuljettaja huijasi lisäksi. Se unohtui jo. Kun olin lähdössä Patagoniasta kohti Valparaisoa ja…
Juhlan paikka – kuukausi tuli täyteen – Patagonia
Tänään juhlin sitä, että olen ollut kuukauden reissussa ja kaikki on mennyt hyvin (tai vähintään vaihtelevasti). Ihmiset Patagoniassa, niin Argentiinan puolella kuin Chilessä, jossa olen parhaillaan, ovat kertakaikkiaan ihania. Kielitaitoni on kehittynyt. Huomaan, että seuraan ympärilläni tapahtuvia asioita aika vaivatta. Nyt täytyisi vielä oppia sanomaan asioita selkeästi, joka on vaikeaa minulle kaikilla kielillä. Onneksi täällä…
Käsimatkatavaroilla matkaan
Matkavalmisteluja postauksessa kerroin jo vakuutuksista, viisumeista ja muista alustavista valmisteluista. Nyt on vuorossa pakkaaminen. Siitä olenkin jo nähnyt painajaisia useampana yönä. Viimeksi niin, että kun olin saanut pakattua rinkkani, jouduin kuitenkin ottamaan mukaan keltaisen samsoniteni. Lentolippuni sallii 23 kiloa ruumatavaraa ja ensin luulin, että kymmenen kiloa käsimatkatavaraa. Ajattelin selvitä tuolla kymmenellä kilolla. Pari kuukautta, ehkä…
Patagonia, Patagonia – Kirjavinkki
Vielä ehdin ennen reissua ahmaista Bruce Chatwinin Patagonia, Patagonia -kirjan. Reiluun kahteensataan sivuun mahtuu paljon ihmiskohtaloita, kummallisiakin. Kirja kertoo Chatwinin vuonna 1974 Etelä-Amerikan eteläisimpään kärkeen, Patagoniaan tekemästä matkasta. Hän tapasi ja jututti paikallisia missä sitten liikkuikin. Kirjan ensi sivuilla Chatwin paljastaa mistä hänen mielenkiintonsa Patagoniaa kohtaan syntyi. Joskus syy voi olla niinkin kummallinen kuin pala…
Valmistautuminen Etelä-Amerikan matkaan
Yksin matkaan lähtiessä tulee eteen monenlaista varmistettavaa. Kaikelle täytyy olla back-up, kun ei voi saada apua reissukaverilta. Minut on peloteltu kangistuneeksi muun muassa sillä, että saatan joutua ryöstön kohteeksi. Eikä varmaan aiheettomasti, sillä Ulkoministeriön matkustustiedotteissakin tämä uhka tulee esiin. Ote Ulkoministeriön matkustustiedotteesta Argentiinan osalta. ”On suositeltavaa pitää mukana pientä summaa käteistä, jonka voi ryöstötilanteessa luovuttaa,…
Salsaa ja Mojitoa – Latinalainen Amerikka
Pirjo ja Reijo Toivanen kuvaavat Etelä- ja Väli-Amerikan reissujaan Salsaa ja Mojitoa -kirjassaan. Se ei ole varsinainen matkaopas, mutta tarjoaa monta hyvää vinkkiä. Hetimmiten Mummoa kiinnosti Argentiinan Buenos Airesissa olevaa Caserón Porteño -tangohotelli, jossa pariskunta oli jo yöpynyt vuosina 2010 ja 2014. Siellä kuulemma opetettiin hotellin asukkaille tangoa iltaisin. Yritin jo kuukeloida, mutta ei ainakaan…
Eteläamerikkalaista kirjallisuutta
Käteeni osunut eteläamerikkalainen kirjallisuus tuntuu aika vaikealta luettavalta kaltaiselleni hätiköijälle. Pitkiä, loputtoman pitkiä lauseita ja sivukaupalla jatkuvia kappaleita. Olen nähnyt joskus jopa satoja sivuja pitkiä kappaleita, kuten vaikkapa chileläisen kirjailijan Roberto Bolañon kirjassa Chileläinen yösoitto, jossa oli 112 sivua yhtä kappaletta kaikki tyynni. En jaksanut. Myös argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin esseekokoelmat ”Viisi aihetta” ja ”Seitsemän…
Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan – kirjavinkki
Luku-urakkani Etelä-Amerikan matkaa varten jatkuu. Nyt tartuin Markku Saksan kirjaan Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan. Heti kirjan ensimmäisessä luvussa ”Aina väärässä asussa Buenos Airesissa” ilmenee Markku Saksan teoksen vahvuus. Siinä on historiallista perspektiiviä. Kirjassa Saksa kuvaa kuinka tuli ensimmäistä kertaa Buenos Airesiin vuoden 1986 tammikuussa ja mikä oli siihen aikaan meininki. Jäljempänä hän siirtyy kuvailemaan…
Paikallisjunalla Patagoniaan – Paul Theroux – Kirjavinkki
Junamatkoista tunnettu kirjailija Paul Theroux aloittaa junamatkansa tällä kertaa Yhdysvalloista, Bostonista ja jyskyttelee kohti Argentiinan eteläkärkeä, päätyen Patagoniaan. Matka jatkuu niin kauan kuin rataa riittää. Hän teki matkan vuonna 1978 ja tuolloin rataa oli Esquilin kaupunkiin asti. Parin kuukauden aikana Theroux istuu junassa, kuvailee värikkääseen tapaansa menoa. Välillä pysähtyy tietenkin sopivissa kohteissa. Kymmenien tuhansien kilometrien…
Reportaasi 1980-luvun latinalaisesta Amerikasta /Markku Saksa: Etelän ristin alla
Monia asioita on varmasti – ja toivottavasti – muuttunut sitten Markku Saksan Etelän ristin alla -kirjan julkaisun. Saksa reissasi Etelä-Amerikassa ristiin rastiin 1980-luvulla. Kirja on kiehtovaa luettavaa varsinkin, kun olen itse miettimässä, miten matkaisin tammikuussa Patagoniaan. Vuorokausien lentomatkan haluaisin korvata ainakin osin maata pitkin matkaamalla. Sitähän Saksakin teki aikoinaan. Kirjassa hän kuvaa matkojaan, milloin bussilla,…
Espanjan kielen opintoja Ecuadorissa – nyt skypellä kotisohvalta
Kolmisen vuotta sitten sain huikean mahdollisuuden opiskella espanjaa Ecuadorissa. Opiskelusta löytyy aiempia blogipostauksia, samoin kuin kohteista, joissa ehdin vierailla opiskelun lomassa. Vietin kaiken kaikkiaan kuukauden Ecuadorissa. Pari viikkoa vierähti Quitossa, toinen niistä kielikoulussa, viikko kielikoulussa Amazonilla ja viikon kiertelin turistina ympäri Ecuadoria. Tästä linkistä pääset reissupäiväkirjaani. Kielikoulu oli aivan mahdottoman hyvä. Sain yksityisopetusta kahdeksalla dollarilla…
Näitä syödään Ecuadorissa
Riisiä ja kanaa. Kanaa ja riisiä. Maissia eri muodoissa. Se on perusruokaa Ecuadorissa. Popcornia kaikissa väleissä, jopa lounaalla alkupalaksi. Munia kaksin kappalein heti aamutuimaan. Tässä joitakin ruokia. Päivitän lisää kun löydän kuvia. Muutaman päivän Quitossa kävelyn jälkeen alkoi kuvottamaan rasvakeitinten haju. Se tulvahti jokaisesta ravintolasta ja katukeittiöstä. Kanaa aamiaiseksi Monet näyttivät syövän aamiaiseksi kanaa, mikä…
Onko oikein unohdella?
Tässä ostarissa menee pää pyörälle. Ehdin jo ostaa kahdet vaelluskengät urheilukaupasta ennen kuin löysin Espiral-ostarin. (Spriaali) Matkalaukulla on mittansa ja lentoyhtiöllä sääntönsä. Riskillä menin, kun vielä yhdet lenkkitossut ostin Espiralista. Riski kannatti, sillä matkalaukkuni oli keventynyt kuukauden aikana. Moni psykologisesti loppuunkulutettu vaatekappale sai reissun aikana uuden omistajan. Näin ainakin toivoin antaessani (tosi nolona) tai jättäessäni…
Paholaisen nenä – Nariz del Diablo, Ecuador
Huikeiden maisemien reitti. Junamatka Nariz del Diablo: Alausí – Sibambe – Alausí Junaemäntä kertoo mitä tuleman pitää. Tässä pieni videoklippi Lisää reitistä ja tilaukset. Katso myös video: Värikäs paikallisten tanssiesitys. Kukaan ei kuristunut nauhoihin. Lopuksi tanssitaan. Kaikki mukaan lattialle. Alkuperäisväestössä on tosi pieniä ihmisiä. Jotkut ovat kuin nukkeja. Esim. videolla noin minuutin kohdalla aloitan tanssin miehen kanssa,…
Kuivan kaupungin kampaaja -Alausi, Ecuador
Riobamba oli oikein mukava kaupunkituttavuus. Paljon rauhallisempi kuin Quito, mutta oikeastaan valitsimme sen kohteeksi vain siksi, ettemme halunneet istua bussissa Alausiin asti yhtä kyytiä. Sitä paitsi nimi Riobamba kuulosti kivalta. Varsinkin kun kymmenet lipunmyyjät huusivat sitä Quiton linja-autoasemalla juuri ennen bussin lähtöä. Alausiin halusimme siksi, että sieltä lähti juna Nariz del Diabloon (Paholaisen nenä). Quitossa…
Mennään bussilla – helppoa Riobamba, Ecuador
Quitosta, Quitumben bussiasemalta lähtee busseja Riobambaan puolen tunnin välein. Taksimatka Hostelli Rosariosta Quitumbeen taittui reilussa puolessa tunnissa. Taksikyytien hinnat eivät Ecuadorissa päätä huimaa. Tämäkin hoitui kymmenellä dollarilla. Takseja on eri sorttisia. Sellaisia, joissa kuljettajan kanssa sovitaan hinta etukäteen. Ne ovat yhtä lailla virallisia, kuvat ja luvat ovat esillä penkin selkämykseen liimattuina. Metrotaksi taas on mittarillinen…
Huippujuttu – Cotopaxi, Ecuador
Tämä retki Cotopaxin tulivuorelle oli aivan huippujuttu. Olimme tosin tietokatkoksen vuoksi vähällä jäädä kyydistä. Vaihdoimme hostellihuoneen rauhallisempaan eikä respan iltavuorolainen sitä ollut huomannut, vaan vei viestin aikaisesta lähtöajasta väärään huoneeseen. Aurinko nousee Quiton alueella hieman kuuden jälkeen. Matkaan lähdimme jo klo 7. Voisi kuvitella, että tuohon aikaan kaupunki vielä nuokkuisi, mutta ei, täysi härdelli oli…