Historiantunnit taisivat kouluaikoina mennä unten mailla tai tulevaisuudesta uneksimalla. Olisipa silloin ollut oheisaineistona Taina Parikan kirjoittamien historiallisten dekkareiden tapaisia opuksia. Luin hänen Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa 1. kirjan Varkaus Vaskitehtaassa. Ohut kirja oli nopeasti luettu, juuri sopivaa aineistoa teinille ja teinimummolle. Parasta antia oli 1875 vuoden ajankuva, joka avautui pienien yksityiskohtien kuten naisten pukeutumisen ja seuraelämän kiemuroiden avulla. Ja tietenkin Haminan katujen ja asumusten kautta, sillä kirjassa esiintyy useita Haminan keskustan rakennuksia. Ne pystyy helposti sijoittamaan Haminan ympyräkaupunkiin kirjaan liitetyn vuoden 1875 kartan avulla.
Taina Parikka työskentelee Kauppiaantalomuseon museonhoitajana ja kirjoittaa romanttisia dekkareita. Tapasin hänet museolla, kun kävin Haminassa ja vaikutuin hänen vaatekaappiensa määrästä. Selitys siihenkin löytyi. Hän harrastaa dekkareiden kirjoittamisen lisäksi vanhoja pukuja, ja niitä on kertynyt.
Varkaus Vaskitehtaassa on neljän kirjan sarjan ensimmäinen. Ota mukaan matkaluettavaksi, jos vierailet Haminassa. Jos haluat aikamatkalle, niin osallistu Haminan oppaiden aikamatkoihin. Postaus ja kuvia eräästä aikamatkasta, jonka tein viime kesänä apteekkarskan johdattamana. Huh, hellettä sinä päivänä.