Näkemistä, kokemista ja lukemista
Imatran alueeseen liittyviä romaaneja hakiessani tuli vastaan Laila Hirvisaaren kirjat. Niitä jokunen onkin mainittu aiemmissa postauksissa. Nyt ajattelin lukea Imatra-sarjan päätösromaanin Pihkovan kellot ja siksi vallan hämmästyin, kun kirja veikin minut Venäjälle, Pihkovaan, eikä siis Imatralle. Välillä kirjan sivuilla käväistään muun muassa Tartossa ja Narvan seudun kartanoissa. Ei siinä mitään, oli mielenkiintoista lukea tapahtumista, ja…
Anita Konkan Musta passi -kirjaa lukiessani huokaisin monta kertaa ”ai, tästä oli kysymys.” Kirja kertoo, kirjailijan sedän, inkeriläisen Eero Konkan tarinaa hienosti, joskin paikoin vähän sekavasti yhdisteltynä kirjailijan omaan elämään liittyviin pohdintoihin. Näin lähes sadan vuoden eri ajanjaksot tulevat esiin. Anita Konkka tuo myös lähihistoriaa esiin. Hän pohtii muun muassa Bosnian sodan yhtäläisyyksiä Eero Konkan…
Kaikista Pietarin 1394 hotellista suomalaistoimittajien ryhmä päätyi Vasilinsaarelle suomalaisen S-ketjun Solo Sokos Hotel Palace Bridge -hotelliin. Sinänsä kelpo hotelli mutta paikallisväri ei olisi ollut pahitteeksi. Olisi saanut enemmän jutun juurta. Yritin kysellä oppailtamme, miten tällaiseen valintaan päädyttiin mutta kuten tavallista, heillä ei ollut tietoa. Oli sitten kyse ravintolasta tai nähtävyyksistä, valinnan tällä reissulle teki aina…
Ruoasta ehdinkin jo marista ensimmäisessä Pietari-postauksessa. Pettymys aiheutui siitä, että tutustumismatkallamme yhtä ravintolaa lukuun ottamatta kaikki olivat saman ketjun ravintoloita. Vähän kuin suomalaiseen ravintolakulttuuriin tutustuvaa kansainvälistä mediaryhmää olisi juoksutettu S-ketjun ravintolasta toiseen. Kyllä, juoksutettu on oikea sana. Kiire oli ravintolaan, ravintolassa ja ravintolasta pois. Tätä olin uumoillut jo, kun saimme matkaohjelman. Siis sen, jossa oli…
Pietarin palatseissa ei voi vain pistäytyä. Niissä saa hyvinkin kulumaan koko päivän, vaikka katselisi vain päällisin puolin. Kerrotaan, että Eremitaašissa käyntiin tulisi varata kolmetoista vuotta, jos haluaisi katsella jokaista esillä olevaa esinettä puolisen minuuttia. Pelkkä Pietarin palatsien paljous saa pään pyörälle. Kesäpalatsi, Talvipalatsi, mitä niitä olikaan, osa keskustassa, osa kauempana. Kuukeli on ahkerassa käytössä, kun…
Venäläinen mies on venäläinen mies, vaikka karvasmanteliöljyssä paistaisi. En tosin tiedä voiko kyseisessä öljyssä paistaa, kun en ole keittiöimmeisiä, mutta käyköön kielikuvasta. Pietariin suuntautuvalla tutustumismatkallani ehdin tuskin rajalle asti, kun pystyin erottamaan suomalaismiehet venäläisistä, milloin satuin niin sanotusti nokakkain miehen kanssa junan käytävällä. Jos mies odotti minun purjehtivan omaan suuntaani ja teki vielä lempeä tuike…
Monivaiheisen reissun jälkeen kotiuduin Pietarista. Osallistuin Committee for Tourism Development of Saint-Petersburgin kustantamalle tutustumismatkalle. Kyseessä oli junamatka, mikä käytännössä tarkoittaa perinteisen viisumin hankkimista. Viisumijärjestelyt hoidin itse. Viisumikäytännöt helpottuivat tämän kuun alussa, kun voimaan tuli mahdollisuus hakea viisumia netin kautta. Se ei kuitenkaan vielä koske junamatkoja. Jos haluaa välttyä viisumihässäkältä, kannattaa valita 72 tunnin viisumivapaa risteily…
Valmistautuessani Pietarin matkaan luin Svetlana Aleksijevitšin kirjan Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia. Toiveissani oli oppia ymmärtämään edes hieman venäläisiä, heidän ajattelutapaansa, kulttuuriaan ja yhteiskunnan toimintoja. Vaikeata se yhä on, sen huomasin viiden päivän reissullani, joka tällä kertaa keskittyi Pietariin. Neuvostoihmisen loppu on suuri kirja, suuresta maasta. Kokonsa puolesta se ei sovi matkakirjaksi, ellei…
Miten lie tämä viisisataasivuinen Suleika avaa silmänsä -opus päätyi yöpöydälleni, ja vielä ruotsiksi. Ehkä selitys on se, että jokunen aika sitten olin aikeissa lähteä Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin, koska olin kuullut, että Finnair lentää sinne suoraan Helsingistä. Yleensä matkaa suunnitellessani varaan kohteena olevan alueen kirjoja Helmetistä ja kirjoja tippuu järjestelmästä milloin tippuu. Reissu jäi tekemättä mutta…
Meitä suomalaisia on usein moitittu hitaiksi sähköposteihin vastaajiksi, mutta vienankarjalaiset panevat paremmaksi. Onneton menin heinäkuisella reissullani Vienan Vuokkiniemellä lupaamaan eräälle yli 80-vuotiaalle naiselle ottaa selvää onko hänen sukulaistensa täällä Sammatissa oleva hauta kunnossa. Naisella ei ollut sähköpostia, jonka vuoksi sovimme, että paikallisen matkatoimiston johtaja välittää viestini hänelle, tuttuja kun olivat. Homma nyökyteltiin valmiiksi ja käyntikortit…
Olisipa Vienan reissulla ollut tämä sanakirja käytössä. Veikeää tuo karjalan kieli. Se on kuulemma oikein oma kielensä, ei pelkästään murre. Vienan Karjalassa vierähti viikko ennenkuin tajusin, että ruataminen (kirjoitusasu vaihtelee mutta kuulostaa lausuttuna raatamiselta) tarkoittaa mitä tahansa työntekoa – ei siis raatamista eli työntekoa niska limassa kuten minä sen ymmärsin. Uhtualla tapaamaltani matkailuyrittäjältä kysäisin mihin…
Kotimatkalle lähdimme aamuseitsemältä aamiaispusseilla varustettuna. Ponkalahdella, kun aamiaistimme, yritin kuikulla näkyisikö sitä tuloreissulta tuttua koiraystäväämme. Ei näkynyt. Vielä yksi ohjelmanmuutos. Lounaspaikka ehti vaihtua. Emme syöneetkään keskustan ravintolassa, jossa olisi voinut tehdä viime hetken ostokset, vaan samassa Richardissa, jossa olimme syöneet jo alkumatkasta kaikki ateriamme. Puolenpäivän aikaan tappelimme bussin liikkeelle. Turvavyöt ja ilmastoinnit saatiin kuin saatiinkin kaikkia…
Uhtualla, Kalevalassa porukka otettiin vastaan juhlallisin menoin. Kunniakirjat jaettiin, puheita pidettiin ja runoja lausuttiin puolin ja toisin. Jaksan muiden mukana ihmetellä niitä neljää, jotka aloittivat 4.6. Sammatista ja parin kuukauden päästä päättivät kävelynsä Kalevalassa, Vienan Karjalaan. Lähes tuhat kilometriä ja lukemattomia öitä matkailuvaunussa ja muissa vaihtelevanlaatuissa majoituksissa. Itse liityin porukkaan rajalta ja siinäkin oli kokemusta kerrakseen. Onnenkalu…
Kulttuuriohjelmaa riitti koko lauantaille. Kolmen tunnin opastetun kyläkierroksen aikana kävelimme Uhtuan tai Kalevalan – kummaksi sitä nyt pitäisi kutsua – päästä päähän. Näkymiä raitilta. Haikola Iltapäivällä ajoimme Haikolaan Mihaelin ja Olgan luokse. Kirjailija Ortjo Stepanov oli Mihaelin isä ja Mihael on perustanut hänelle museon. Haikolan kylässä asuttiin ympärivuotisesti ennen kuin perspektiivittömien kylien tyhjennysohjelma alkoi.Kirjailijaisä kuitenkin sinnikkääsi…
Nyt alkaa olla jo menemisen meininki. Kaksi hyvää kävelypäivää peräkkäin. Ikävä kyllä olemme jo loppusuoralla. Vuonnisista jatkoimme matkaa bussilla Kis-Kis -kukkuloille, josta matkaa Uhtuna majapaikkaan oli parisenkymmentä kilometriä. Sieltä oli useimmille sopiva kävelymatka. Autokyytiä tarjottiin kolmen kilometrin välein. Kis-Kis -kukkulat Jatkosodan taistelutanner. Muistomerkit ovat matkailukohde nykyään. Jälkiä hiekassa 5.8.2016 perjantai Vuonninen –…
Aamu valkeni liian kuumana, liian ukkosta enteilevänä tai monenlaisena liikana, minä kullekin osallistujalle. Kävelyn määrästä tuli taasen kovaäänistä keskustelua. Teimme jonkinlaisen kompromissin. Koska piti palata takaisin päätielle, ja vaikka tieosuus oli Vienan reissun kauneimmasta päästä, emme kuitenkaan halunneet kävellä samaa tietä, jota olimme jo pari päivää sitten tulleet. Ajoimme siis autolla Ponkalahdelle. Osa jatkoi kävellen Vuonnisiin, osa…
Lepopäivän ratoksi käymme kalmistossa ja shamaanikierroksella. Huomenna jatkamme matkaa, mutta tämä päivä kuluu Santerin tarinoiden parissa. Santeri saa historian eläväksi kuvaamalla tapahtumia Lesosen suvun ja Venehjärven kylän tapahtumien kautta. Hän kertoo, että Lesosia menehtyi satakunta Neuvostoarmeijan ja Suomen armeijan palveluksessa. Sodan jälkeen muutaman kymmenen venehjärveläisen joukko palasi kotikonnuilleen. Kylää alettiin elvyttää, mutta 1960-luvulla kylä joutui ”perspektiivittömien kylien” listalle…
Ponkalahdelta peräämme lähti mustavalkoinen koira. Vaelsimme Kalevalan kansallispuistoa halkovaa hiekkatietä myöten Venehjärvelle auto persuksissa kiinni. Sellaiset oli ohjeet, että yhdessä ryhmässä tuli pysyä. Koira juoksenteli kanssamme koko 12 kilometrin matkan ja jäi Niina ja Santeri Lesosen vieraaksi kuten mekin. Santeri soitti koiran omistajalle, Ponkalahden leirintäalueen hoitajalle, ja kertoi mistä musti löytyy. Omistaja oli asioimassa Kostamuksessa. Liekö koiran aika…
Juhlat on juhlittu ja nyt pääsemme asiaan, kävelemään. Matkaa ei ole pitkästi seuraavaan kohteeseemme Ponkalahteen, vain noin 12 kilometriä. EU:n tukemaa leveää hiekkatietä myöten tallustellessamme suomalaisbussi pysähtyy kohdallemme. Vuokkiniemi seura ry:n ympäri Suomea keräämä porukka on matkalla kohti Uhtuaa. Sopiva hetki pienelle markkinointipläjäykselle. Antti Holopainen kertoo matkalaisille Via Kalevalasta. Osalle tuttu juttu, sillä sitähän esiteltiin jo Iljan…
Vuokkiniemen kyläjuhliin, prasniekkoihin saapuu bussilasteittain suomalaisia. Monet heistä ovat Vuokkiniemi Seura ry:n kokoamia ja sukujuuriensa kautta alueesta kiinnostuneita. Iljan päivän juhlallisuudet jakautuivat useaan kohteeseen: kylätalolla olivat avoimet ovet, kyykkäkilpailu järjestettiin läheisen koulun pihalla ja varsinainen ohjelma juhlalavalla. Suuri tuatonmuallini sota Rajan läheisyys on tuonut paljon vaikutteita Suomen puolelta. Vienassa puhuttu karjalan kielikin avautuu ymmärrettävänä suomalaisille….