Uusi tuttavuus oli myös Noblessnerin alue, joka sijaitsee vain parin kilometrin päässä Tallinnan matkustajasatamasta. Se on edellä esittelemäni Viron merimuseon Lentosataman naapurissa. Ei ole aikaakaan, kun Noblessnerin telakkahalleissa ja sen ympäristössä kävi kalke. Siellä kunnostettiin sukellusveneitä, kalastusaluksia ja satamien metallirakenteita. Vuoteen 2018 asti seutu oli suljettu tavankulkijoilta. Nyt historiallisten telakkahallien vieressä on rantapromenadi ja vierasvenesatama….
Avainsana: taide
Fantasia kantaa – AKVART Galleria, Helsinki
Eilen AKVART galleriassa vietettiin Eija Pokkisen ja Maija Pasasen Fantasia kantaa -yhteisnäyttelyn avajaisia. Näyttely on avoinna tulevat kaksi viikkoa, 13.8.2023 asti. Gallerian yläkerrassa esillä on Eija Pokkisen vesivärimaalauksia. Ilmavat ja iloisen väriset teokset toivat mukavan kontrastin viime päivien harmaalle säälle. Alakerrassa värimaailma muuttui vakavammaksi. Siellä on esillä Pokkisen tummempisävyisiä vesiväritöitä, muun muassa Slava Ukraini!, jossa…
Viborgin visiitti – Tanska, Jyllanti
Viborgissa vietin puoliksi turistielämää. Kummitätini asuu senioritalossa, joten paikalliseen vanhustenhuoltoon pääsin myös tutustumaan. Aika lailla samanoloista kuin niissä suomalaisissa senioritaloissa, joissa olen käynyt. Sitä en kyllä tiedä, saako Suomessa halutessaan viiniä ruoan kanssa, mutta ainakin Viborgin Banebossa Tanskassa saa. Serkkuni puolestaan näytti minulle kaupunkia. Hän perheineen on asunut ja työskennellyt Viborgissa jo vuosikymmeniä. Oli kiva…
Taidetta Porvoon mitalla
Edellisessä postauksessa kerroin Albert Edelfeltin ateljeealueesta Haikkoossa ja siinä yhteydessä mainitsin, että Porvoossa voi kulkea Edelfeltin jalanjäljissä. Sen lisäksi on Länsirannan taidereitti, jossa voi tutustua nykytaiteeseen vaikkapa kävellen. Reitti alkaa Porvoon taidetehtaalta ja päättyy myös sinne. Mutta on Porvoossa muutakin. Ja mikä ilahduttavaa, taidetta ihan vaan kaiken keskellä, ilmaista katseltavaa. Niitä meille median edustajille esitteli…
Taidehyppelyllä Helsingin keskustassa
Keskeisten julkisenliikenteenasemien – Rautatieasema ja Kamppi – lähistöllä on todellinen näyttelysuma: Kiasma, HAM, Taidehalli, Amos Rex ja Ateneum, joka on tällä hetkellä remontissa. Eivätkä kaukana ole Sinebrychoffin taidemuseo ja Helsingin kaupunginmuseokaan.
Sielujen maalari vie 1900-luvun alun Barcelonaan
Katalonian projektia varten luin taas yhden Ildefonso Falconesin kirjan. Oli jotakuinkin virkistävää siirtyä melkein nykyaikaan. Aiemmat lukemani Falconesin tarinat liikkuivat keskiajalla. Taidemaalari Dalmaun ja aatetaistelija Emman kohtaloiden kautta pääsin tutustumaan 1900-luvun alun arkkitehtuuriin ja kuvataiteeseen. Näiden kahden lisäksi Falcones kuljettaa tarinassa kahta hellyttävää mierolaista, katulasta, joiden kautta Barcelonan kuvaus laajenee. Sielujen maalari -kirjan maailma on…
Taapero taidenäyttelyssä – EMMA /Espoon modernin taiteen museo
Tämä on juuri meille! Näin ajattelin heti, kun näin Daniel Burenin videohaastattelun, jossa hän kertoi EMMAssa avautuvasta näyttelystään ”Kävelyllä siksakissa”. Olin jo pitkään miettinyt, mikä olisi sopiva taidenäyttely Hänelle joka teki minusta Mummon, iältään reilut kaksi vuotta. Burenin siksakissa on väriloistoa, siis silmäniloa sekä Mummolle että taaperolle. Ja mikä parasta sopivasti liikkumatilaa, sillä Burenin värikäs …
Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin
Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen. Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona. Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä. Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa…
Vielä ehdit sunnuntaina 28.2. – Espoon kaupunkitapahtumat
Kiva, että kulttuuritarjontaa löytyy koronasta huolimatta. Aivan sattumalta huomasin valo- ja ääni-installaation Espoon Järvenperässä, ulkona. Ja tällaiselle ulkoilevalle Mummollehan se sopi mainiosti. Hieman erilainen perjantai-ilta! Tuli tehtyä iltalenkki ja koettua taidetta. Kannattaa katsella omien kotikaupunkien verkkosivuja. Tämä tapahtuma oli Espoossa useammassa paikassa. Ehkä muualtakin saattaa löytää yllättävää kulttuuritarjontaa. Muutamia kuvia Lasten kulttuurikeskus Auroran pihamaalta. Jos…
Ilotonta meininkiä Didrichsenin taidemuseossa
Pienessä sympaattisessa Didrichsenin taidemuseossa on parhaillaan Vincent van Gogh – Tie taiteilijaksi -näyttely. Neljänkymmenen teoksen joukko koostuu tavallisten ihmisten arkiaskareita kuvaavista Van Goghin piirroksista. Piirroksiksi hän itse niitä kutsui. Mikäli nämä Vincent van Goghin taiteilijauran alkuvaiheen teokset olisivat olleet esillä jossain suuressa taidemuseossa, olisin todennäköisesti ohittanut ne vilkaisemalla. Niiden värimaailma on synkähkö ja arkisia askareita…
Residenssivierailun kohokohtia – Frankfurt an der Oder – Saksa
Facebookista tuppaa muistoa vuosien varrelta. Hyvä, että on mitä muistella tänne kotiympäristöön linnoittautuneena. On tullut tehtyä kaikenlaista ja matkattua siellä täällä. Viime vuonna tähän aikaan olin Saksan ja Puolan rajalla sijaitsevassa Särön Oder -residenssissä. Se sijaitsee Saksan puolella Frankfur an der Oderissa. Vain silta erottaa sen kaksoiskaupungistaan Slubicessa. Itse työskentelin mutta kaupunki ei ole hullumpi…
Ristiriitaisia tunteita EMMA-museossa – Espoo
Eilen EMMA-museo pursui porukkaa, kun paljon etukäteishuomiota saanut Michael Jackson: On the wall -näyttely avattiin. Pulina oli mahtava kuoharistandin edustalla ennen kunniavieraan, USA:n Suomen-suurlähettilään Robert F. Pencen saapumista. En ole koskaan fanittanut ketään. Toki olen pitänyt monista musiikkikappaleista ja muusikoista, mutta minkään faniklubin jäseneksi en ole liittynyt. En oikein edes tiedä miten fanijutut mummon nuoruudessa…
Lukulistalle kun matkakohteena on Afrikka, Japani tai Italia
Naiset joita ajattelen öisin on kirja, jota en olisi valinnut nimen perusteella. Mummot eivät juuri ajattele naisia aamuyön sudenhetkinä. Onneksi kuitenkin törmäsin Mia Kankimäen haastatteluun netissä ja tilasin kirjan luettavakseni. Sehän on aivan upea! Varmasti tulen palaamaan kirjaan, kun seuraavan kerran suunnittelen reissua Euroopan taidemuseoihin, Italiaan, Afrikkaan tai Japaniin. Olen tietenkin aikoinani tutustunut Karen Blixtenin…
Tippa silmässä museossa – residenssielämää – Frankufurt (Oder)
Museopäivä. Kävin todennäköisesti kaikissa Frankfurt an der Oderin museoissa. Kuten jo aiemmissa postauksissa kerroin, täällä ei tarvitse juosta itseään puolikuolleeksi nähtävyyksien perässä vaikka olisi kuinka ahne sille annille. Hyvä! Tulee tehtyä sitä minkä takia tänne on tultu, duunia. Siitä huolimatta muutakin täytyy olla. Facebookin virrassa olleen postauksen mukaan vuorokausi kannattaa jakaa näin: yksi kolmasosa työtä,…
Outoa ja ihanaa Brysselissä
En ollut uskoa silmiäni, kun keskiviikkoaamuna astuin ulos Brysselin keskustan alueella hotelli Prestigestä. Hävityksen kauhistus odotti nurkan takana. Tässä muutamia kuvia siisteimmästä päästä. Siinä olivat ne oudot – Seuraavaksi taidetta, jota Brysselissä riittää Taidetta löytyy kaikkialta, kun pitää silmänsä auki. Postasin erikseen metroasemista ja katukäytävistä. Belgian kuninkaallisten taidemuseoiden, Musée Rouaux des Beaux Arts valtaviin kokoelmiin…
Taideteokset Brysselin metroasemilla
Brysselissä taide on levittätynyt kaikkialle. Jalkakäytäville, julkisiin rakennuksiin, talojen seinille. Jos olet aikeissa lähteä bongaamaan taideteoksia Brysseliin, niin tästä linkistä on hyvä alkaa. Julkisista tiloista kuten metroasemien halleista, käytäviltä ja asemalaitureilta löytyy katseltavaa. Kaupungin liikennelaitoksen sivuilla on luettelo eri metroasemilta löytyvistä 80 teoksesta. Nautinnollista taidematkaa!
Kanamaista sanon minä – Koen Vanmechelenin näyttelyn avajaiset
Viime perjantaina avattiin Mäntässä Serlachius-museo Göstassa ja sitä ympäröivässä puistossa belgialaisen käsitetaiteilijan Koen Vanmechelenin näyttely. Aika mielenkiintoinen heppu. Samoilla linjoilla liikutaan kuin muinoin. Gösta ja Ruth Serlachiuksen aikaan alue oli mallitila, jossa opetettiin talonpoikia viljelemään maata ja risteyttämään eläimiä. Nyt museolla tepastelevat Koen Vanmechelenin risteyttämät kanat ja kukot. Näyttely avoinna koko kesän. Serlachius-museo Gösta 19.5.–16.9.2018 …
Nykymaailman kipupisteitä ja lahjoituksia Ateneumissa
Irakisssa syntyneen Adel Abidinin maailman kipupisteitä esitteleviä veistoksia ja videoteoksia on levittäytynyt ympäri Ateneumia. Ensi kosketuksen Abidinin teoksiin saa heti sisääntuloaulassa, sillä ensimmäinen videoteos on levittäytynyt portaisiin. Kosketus on konkreettinen, sillä näyttelyyn saapuva astelee teoksessa näyttelykerroksiin. Hieman ounastellen astelin. Irakissa en ole käynyt, mutta monessa muussa muslimivaltiossa kylläkin. Kokemukseni mukaan jalkapohjat ovat muslimeille jotain kamalaa….
Taidebläjäjys Helsingin keskustassa
Miten tuntuu kuin kävelisin jäätyneellä perunapellolla, olen sitten Espoossa tai Helsingin sydämessä. Varmaan tuo jalkavamma saa varovaiseksi. Minusta on tullut tosimummo. Teloa nyt jalkansa järven jäällä. Saunakaveri lohkaisi jokin aika sitten, että jos elämä ei sinulle muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään. Ja tässä sitä nyt köpötellään varovasti Kiasman ja Tennarin taidemuseon välillä. Nykytaidetta Itämeren…
Ikärasismia naapurilähiössä
Edellisessä postauksessa taisin jo todeta, että kauas ei tarvitse lähteä kokeakseen jotain uutta. Tänään, ilma kun oli niin ihana, päätin tehdä kauppareissusta tavallista pidemmän. Kävelin silmiähivelevän värikästä metsätietä Viherlaaksosta naapurilähiöömme, Karakallioon. Olen kyllä kuullut maahamme leviävistä muraaleista, mutta ohi korvien on päässyt se, että niitä hommaillaan kotinurkillamme. Siellä Karakalliossa sain muraalimestarin kiinni lähes itseteosta. Syömään…