Eduardo Mendozan Ihmeiden kaupunki -kirjan alkuvaiheissa valmistaudutaan Barcelonan ensimmäiseen maailmannäyttelyyn vuonna 1888 ja loppuhuipentuma osuu toiseen vuonna 1929 olleeseen näyttelyyn. Siinä välissä kuljetaan gangsterin ja suurliikemiehen Onofre Bouvilan mukana ja seurataan häntä mitä monenlaisissa tempauksissa. Veijaritarinaksi tuota kutsutaan. Mendoza tuntuu rakastavan luetteloita. Niitä hän on kirjoittanut sisään moniin lauseisiin. Usein vielä lopussa on ”jne”.
Kirjassa on sen verran paljon yksityiskohtia, että pikalukuna lentokentällä se ei ole parasta mahdollista lukemista. 412 sivuun mahtuu lähes koko maailma Rasputinista Mata Hariin, Gaudí ja Picassokin. Teos tarvitsee riippukeinun ja tuntikausia aikaa leijailla sisään tekstiin.
Varsin raskaalta luettavalta tosiaan kuulostaa, mutta pidänpä tämän kuitenkin mielessä. Lentokentällä muuten itselläni ei tule ikinä luettua mitään, mutta sen sijaan lentokoneessa on kirja aina edessä.
Samat sanat lentokentällä harvoin lue, sillä en osaa keskittyä. Levoton olo vaatii tosi hepposta lukemista. Kohta tulee vinkki kevyemmästä lukemisesta, pysy kuulolla. Barcelonan seudulla liikutaan siinäkin.