Pitäisi kuulemma mennä Tinderiin. Hahmotelmaa sitä varten. Haussa: Nöyrin palvelija, joka täyttää Mummon pienimmätkin toivomukset. Sisäsiisti, sanan laajemmassa merkityksessä. Mielellään ruotsinkielinen kokki, joka tarjoaa älyllistä stimulanssia ja jaksaa kävellä viisitoista kilometriä samalta seisomalta. Tyytyy kumppaniin, joka aika ajoin häviää maailmalle epämääräisiksi ajoiksi ja kotoillessaan siivoaa satunnaisesti, sotkee pääsääntöisesti sekä kasoittaa kämpän kirjoilla ja työperäisellä taustamateriaalilla….
Kategoria: Yleinen
Retkikohteita lapsiperheille Levillä
Selkävaivainen ei kyennyt mäkeen ja näin jäi aikaa retkeillä. Piti vaan löytää sopivia kohteita, sellaisia missä ei tule äkillisiä pomppuja tai liukastu. Niin ja tietenkin sellaisia, jotka kiinnostavat mummoja, mammoja, muksuja ja vähän vävyäkin. Auto oli käytössä, sillä oli helppo hurauttaa kauemmaksi. Viime talvelta tuttu Sammun-Tupa Kävimme Sammun-Tuvalla näyttämässä taaperolle poroja. Se on sopiva aamupäivän…
Pikku Pomo lomailee – mökkiviikko Levillä
Olen aina arvostanut omaa rauhaa mökkireissuilla, paikkaa, johon vetäytyä, kun siltä tuntuu. Viikkoa ei jaksa olla läsnä, ei vaikka kuinka hyvää seuraa olisi. Iän myötä tämä piirre on vain vahvistunut. Niinpä Lapin reissun varausvaiheessa viime syksynä tämä otettiin huomioon. Kolme makuuhuonetta tarvitaan: yksi taaperolle, yksi hänen vanhemmilleen ja yksi Mummolle. Eikä mitään parvisysteemeitä, vaan makuuhuoneet,…
Mummo ei mahdu – junamatkailua taaperon kanssa
Kiva lomaviikko Levillä. Vuokraamamme mökki oli Mummon, nuorenparin ja kaksivuotiaan tarpeisiin toimiva. Mökistä lisää eri postauksessa. Mutta Leville matkaaminen, se vasta oli rassaavaa, mennen tullen. Siitä tunnelmia tässä postauksessa. Sinkkumummolla matkanteko sujuu helposti, kulki sitten junalla tai lentäen. Lentämistä kylläkin välttelen monesta syystä. Kuten esimerkiksi siksi, että kohtuuhintaisia lentoja on tarjolla vain kummallisiin aikoihin. Lisäksi…
Niin ne suunnitelmat muuttuvat – matka Leville
Lähtisin aina matkalle yötä vasten, jos se vain olisi mahdollista. Tänään on. Saan pakata tavarat rauhassa, tehdä viime hetken tietsikkatouhut ja raivata jälkeni ystäväni Maran tieltä. Blogiani seuranneet huomannevat, että Levi-suunnitelmat muuttuivat. Leville piti mennä autolla, Oulussa yöpyä. Toisin kävi, tytär niksautti selän eikä kestä autossa istumista. Matkaamme siis junalla: tytär, minä ja Hän, joka teki…
Onko Lapinlahti tuttu? / Helsinki
Yllättävän monipuolinen kohde löytyi viime lauantaina, kun kävin kuvausretkellä Lapinlahden alueella Kara-Kamerat ry:n kuvaajien kanssa. Vaikka olen asunut pääkaupunkiseudulla suurimman osan ikääni, en ole aiemmin käynyt Lapinlahden sairaalan puistossa, sairaalasta puhumattakaan. Nyt entiseen sairaalarakennukseen pääsee sisälle vaikka kahvittelemaan tai tutustumaan mielenterveyden häiriöiden hoitovälineisiin. Lapinlahden sairaalassa on hoidettu monia tunnettuja asiakkaita Aleksis Kivestä Harri Sirolaan –…
Tuliset paikat Auroran puistossa Espoossa
On kiva kokeilla kaikenlaista, kuten valomaalausta teräsvillalla. Sitä teimme pikkuporukalla Kara-Kameroiden kerhoiltana Auroran puiston aukealla alueella. Olennaista valomaalauksessa on pimeys ja sitähän riittää. Lisäksi paikan tulee olla sellainen, että syttymisvaaraa ei ole. Tulta pyörittävän tulee sonnustautua palamattomiin vaatteisiin pipoa myöten. Ei siis toppatakkeja, fleecejä ja muita herkästi syttyviä vaatteita, sillä kipinöitä saattaa lentää. Suojalasit ja…
Päädyin sitten Ouluun – viime vuonna Rovaniemelle
Kerran talvessa haluan Lappiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi, sillä täällä Espoossa ei ole kovin usein varmuutta lumesta. Aika monta kertaa Lapin kohteeksi on valittu Levi. Toki monia muitakin hienoja vaihtoehtoja on, mutta usein sopivan majapaikan on tarjonnut juuri Levi. Yksin kun matkustaa, on enemmän varaa valita. Jos on mukana lapsia, isiä, mummoja, mammoja, vaareja ja…
Pihtiputaan Mummoa etsimässä
Tapaninpäivänajelu suuntautui tänä vuonna Pihtiputaalle. Olet varmaan kuullut Pihtiputaan mummosta. Siitä, että täytyy sanoa asia niin, että Pihtiputaan mummokin sen ymmärtää”. Sillä tarkoitetaan kaiken kansan kattavaa selkosanaisuutta. Katselin wikipediasta Pihtiputaan mummon taustaa. Käsitteen keksijänä pidetään Allan Liuhulaa, joka oli lehtimiestyön opettaja Tampereen yliopistossa, lehtimies itsekin. Hänen kerrotaan opettaneen 1960-luvulla, että ”Pitää kirjoittaa niin, että Pihtiputaan…
Kaikkea sopivasti lautasella – Kortteliravintola Kylä, Tapiola
Kerrassaan hurmaava yllätys Kortteliravintola Kylä, joka sijaitsee Tapiontorilla, Espoon Tapiolassa. Ruokalista ei ollut laajanlainen, mutta sieltä löytyi helposti Mummon mieleiset herkut. Mikä parasta, juuri oikean kokoisina. Syön mieluummin useita pikkuannoksia kuin yhden ison, samaa makua olevan annoksen. Siksi Kortteliravintola Kylän annokset miellyttivät. Pikkujouluseurueemme isompinälkäiset kyllä silmäilivät lautasiaan hämmästellen, kun totutusta huomattavasti pienemmät annokset saapuivat pöytään….
Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin
Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen. Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona. Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä. Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa…
Jouluista touhua Haminassa
Haminan keskustan alueella on monta jouluista tapahtumaa. Kolmessa ehdimme pyörähtämään melkoisen hyytävänä iltapäivänä, viime keskiviikkona Visit Kotka-Haminan pressireissulla. Glögi maistui ja lämmitti. Raatihuoneentorilla on myyntikojuja ja joulukaruselli. Joulukalenteri-ikkunoita, joista kerroin jo edellisessä postauksessa, voi käydä katselemassa lähikaduilla. Jouluseikkailuun Tanelinkulmassa – Hamina Tanelinkulmassa Lumikuningatar johdattaa Jouluseikkailuun. Sisään pääsee ennakkovarauksella perhekunnittain – soveltuu siis hyvin tähän korona-aikaan….
Liikuttava joulukalenteri – Hamina
Haminassa ovat kehitelleet joulukalenterin, joka vaatii vähän enemmän kuin luukun avaamisen aamukahvipöydässä. On lähdettävä liikkeelle! Haminan kaupungin alueelle on ilmestynyt talojen ikkunoihin numeroita 1-24. Ne viittaavat tietenkin joulukalenterin luukkuihin. Numeroiduissa ikkunoissa on jouluaiheisia asetelmia verhojen takana. Verhot avataan kunkin numeron mukaisena päivänä kello 18. Silloin ikkunan alle virtaa väkeä, paikallisia ja matkailijoita. Joskus ikkunanhaltija ilahduttaa…
Galleriasta galleriaan ja sitten lohisopallle – Kotka omin jaloin
Loviisan joulusta jo postasin, mutta on Kotkassakin jouluihmiselle silmäniloa. Pimeään aikaan Sapokan vesipuistossa näkee miten putous vaihtaa väriä. Käyntini hetkellä, viime tiistaina, se hehkui punaisena. Näyttipä putoukseen muodostuneen jo muutama jääpuikkokin. Muutoinkin Kotkan pimeyttä koristivat lukuisat jouluvalot. Savarte Artin joulunäyttelyn avajaiset lauantaina 4.12.21 kello 11-14 Varsinaisen lehdistömatkan jälkeen jättäydyin omatoimireissulle. Keskiviikkoaamu valkeni pikkuhiljaa ja mikäs…
Joulun tunnelmaa – Loviisan Joulu la-su 4-5.12.2021
Saimme makupaloja Loviisan joulutapahtumista Visit Kotka-Haminan järjestämällä lehdistömatkalla, jolta juuri palasin. Pikaisesti postaan yhdestä, sillä se on jo ensi viikonloppuna. Aika ainutlaatuinen joulutapahtuma, jossa voit astella yksityiskotiin ihailemaan joulukoristeluita, kukkasia ja sisustusta. Joissakin kodeissa on jopa mahdollista istahtaa hetkeksi kahville tai ostaa joulupukin konttiin täytettä. Kävimme kolmessa kodissa. Kaikki hurjan erilaisia. Mitä kaikkea muuta onkaan…
Munakoisoa ei tarvitse itkettää – Vamos, Kreeta
Piskuinen Vamos on minulle entuudestaan tuttu kylä. Kävin siellä aiemmin jututtamassa Merja Tuominen-Gialitakia Taloustaito-lehden Oliiviöljyä tuliaisiksi -juttua varten. Vierailusta on jo monta vuotta, mutta kuten silloinkin niin myös tällä kertaa Merja kertoi innokkaasti oliiviöljyn tarinaa Fabrika Farmin terassilla. Ja aina oppii näissä ruoanvalmistusesittelyissä. Taas tuli esiin pari minulle uutta asiaa. Munakoisoa ei tarvitse itkettää. Niin…
Kurkistus valtion edustustiloihin – Königstedtin kartano, Vantaa
Reilun kahden sadan vuotensa aikana Königstedtin kartano on nähnyt monenlaista kulkijaa. Päärakennuksen yläkerrasta löytyy eri omistajien vaakunat ja niitä on aika pitkä rivi. Königstedtin kartano siirtyi vuonna 1961 valtion omistukseen. Sen jälkeen siellä on käynyt monia valtiollisia arvovieraita. Muun muassa vuonna 2005 Martti Ahtisaari isännöi Vapaa Aceh -liikeen ja Indonesian hallituksen välisiä rauhanneuvotteluja kartanossa. Königstedtin…
Videotaidetta – Amos Rex , Helsinki
Videotaide tai videot ylipäätään kuuluvat Mummon kehittymis- ja oppimisalueelle. En vaan saa itseäni pysähtymään teoksen äärelle jonkun muun määrittelemäksi ajaksi. Se näkyy myös somessa, etenkin videoissa, joiden kestoaikaa ei saa heti selville. Nykyään tämä kylläkin on aika helppoa, videoissa näkyy niiden kestoaika. Maalaukset ja muu tauluina esitettävä taide on helpompaa, sillä voin itse määrätä ajan,…
Mikis Theodorákiksen haudalla- Galatás, Kreeta
Marraskuun pimeydessä selaan valokuvia. Kreetan kansiot ovat vuorossa. Postasin jo aiemmin Hanian lomaviikosta ja Taija Tuomisen kirjoituskurssista Plataniaksessa sekä kurssiohjelmaan liittyvistä retkistä. Kurssin päättäjäisretki jäi vielä postaamatta. Kreetalla oli samanaikaisesti kaksi Hämeen kesäyliopiston kirjoituskurssia, toinen Vamoksessa ja toinen Plataniaksessa. Päätösjuhla järjestettiin molemmille kursseille yhtäaikaa ja paikkana oli Vamos. Ilmojenhaltija piti meitä jännityksessä aivan viime hetkille…
Hurjaa tarinaa tanssimisesta – Kielletyt leikit
Luojan kiitos, että Mummo ei ole sota-ajan nuori. Sain juuri luettua Seija-Leena Nevalan ja Marko Tikan kirjoittaman Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Kyllä oli henkeäsalpaavaa luettavaa. Puritaaneja, tanssin riemun kahlitsijoita oli vuosisadan vaihteen molemmin puolin, mutta sota-aikaan 1939 joulukuusta alkaen tanssimisesta tuli vuosikausiksi rikos. Tanssimisesta tuomittiin sakkoihin ja vankeusrangaistuksiin. Kaksi ihmistä jopa…



















