Evento-lehti järjestää aina silloin tällöin tutustumiskäyntejä eri kohteisiin. Viime torstaina oli vuorossa Krapi Tuusulassa. Piukkaan pakattuun ohjelmaan kuului Krapin esittelyä tilaisuuksien järjestäjille hyödyllisestä näkökulmasta, hieman historiaa sekä Petteri Kilpisen puheenvuoro arvojen ja työelämän haasteiden kohtaamisesta.
Krapin rakennuksista pääsimme tutustumaan vain tapahtumakeskus Krapin Talliin. Ajanpuutteen vuoksi ravintola ja majoitustilat jäivät näkemättä. Niitä olisi moni mielellään käynyt katsomassa, sillä onhan se tärkeää nähdä livenä missä vieraat nukkuisivat ja missä söisivät aamiaisensa. Toisin sanoen päästä nuuhkimaan paikkaa ja ilmapiiriä etukäteen. Krapihovi lupasi toki järjestää mahdollisuuden, mutta se tietenkin tarkoittaisi uutta reissua Tuusulaan. Onnistuminen on pienestä kiinni ja sen, toimivatko yksityiskohdat näkee vasta kun on kokenut tilaisuuden oman ryhmänsä kanssa.
Lahjahevosen hampaisiin ei ole katsomista, vieraana olin, mutta kyllä kävi sääliksi keittiöhenkilökuntaa. Krapihovin keittiöpäällikkö Lars Lautto esitteli noutopöydän herkut – toinen toistaan hienompia ruokalajeja ja lähiruokaa vilahteli puheessa – mutta meillä oli aikaa vain puoli tuntia sekä jonottaa että syödä. Hienoa ruokaa nautittiin mättöruuan tapaan. Järjestäjät onneksi huomasivat tilanteen mahdottomuuden ja lisäsivät vartin aikaa bussin lähtöön.
Suomalaisissa tapahtumissa niin yleistä jonottamista ihmettelen! Miten saadaan aikaiseksi jono lähes aina, oli sitten kyseessä ämpärien jako (jota Mummo ei alkuunkaan ymmärrä) tai noutopöytä? Mummo mielessä jonottaminen sijoittuu lähinnä edesmenneeseen Neukkulaan tai 80-luvun Kalleen, joka oli Mummon nuoruudessa suosittu ravintola. Muistan kerran maailmalla – maata en muista – kuinka tarjoilijat kiirehtivät tarjottimineen hälventämään jonottamisen tuntua yllättävässä jonotilanteessa. Maljoineen he taikoivat hetkessä jonosta kokkarit.
Tästä linkistä voit katsoa Petteri Kilpisen esityksen Miten elää arvojensa mukaista, tasapainoista ja hyvinvoivaa elämää luopumatta kovista tavoitteista työelämässä.






Harmillinen tuo aikataulu. Puoli tuntia tietysti aivan liian lyhyt aika. Tavallaan asian ymmärtäisi paremmin, jos aikataulu olisi syystä tai toisesta venynyt jossain vaiheessa, mutta siitä ei tainnut olla kyse, vaan muutenkin mentiin aika kiireellä. Samaa mieltä olen myös jonottamisesta, luulisi että ei siinä kummoista organisointia tarvitsisi, jotta sen voisi välttää.
Tehokkuus käy välillä kaikkea hyvää vastaan. Järjestäjä pahoitteli myös. Itse olen ollut aikoinani järjestämässä tilaisuuksia ja tiedän, että aikatauluttaminen ei ole vallan helppoa. Mitä enemmän porukkaa, sen enemmän väljyyttä aikatauluun tarvitaan. Jossain kulkee kuitenkin raja, ettei vieraat joudu olemaan tyhjänpanttina.