Kolarin yöjuna saapui jo aamupäivällä ja mökkiin pääsi vasta neljältä iltapäivällä. Pieni kierros Lapin lumisissa maisemissa vei meidät tuhannen kuudensadan savun  Äkäslompoloon. Savujen lukumäärä on peräisin Kolarin kylien kehittämishankkeen julkaisusta Kylien Kolari. Hanketta on rahoittanut muun muassa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto. Asukkaista samaisen julkaisun mukaan on seitsemänsataa. Sittemmin savut ja asukkaat  on varmaan laskettu uudelleen, sillä vihkosen tiedot eroavat nettisivujen tiedoista. Niin tai näin, kannattaa käväistä Kylien Kolari – sivuilla. Sieltä löytyy niin historiaa kuin nykypäivääkin, ei ainoastaan Äkäslompolosta, vaan paristakymmenestä Kolarin alueen kylästä.

Jounin kaupan pihalla valtava poropatsas tervehtii tulijoita. Se on tietenkin kiva yllätys lapsille ja turisteille. Kyllä sitä kuvattiinkin, samoin kuin kaupan takamaastossa olevaa puista kehikkoa, jonka keinussa vauhtia ottivat pakkasesta huolimatta niin suuret kuin pienet paikalle saapuneet.  Siinä avaraa tunturimaisemaa katsellessaan viimeistään pääsi Lapin lumoon. Sattuipa aurinkokin pilkistelemään vielä ennen maate menoaan.

Eväskorin Päkäpizza

Ruokapaikkaa etsiskellessä kiepautimme rinneravintoloiden kupeesta äkkiä pois. Liikaa häslingiä. Korona ahdisti sen verran, että halusimme syrjäytyä ruokapöydässämme rauhassa. Pienen ajelun jälkeen löytyi Eväskori, joka kutsui tyhjyydellään.  Tuntui mukavalta, kun aikaa ruokailuun oli loputtomiin, siis  siihen loputtomaan minkä kaksivuotias sallii.  Pikkuhiljaa ravintolaan valui muitakin. Me olimme tosi aikaisessa, käytännössä roikuimme jo ovenkahvassa,  kun henkilökunta vielä asetteli kapustojaan työasentoon.

Eväskorin parasta antia on kuulemma pitsat. Sellaisia tilasimme ja jättikokoiset saimme. Näytti muillakin kuin meillä alumiinifolio kiiltelevän laskua odotellessa. Sinänsä hyvä juttu, iltapala oli valmiina.