Noin parinkymmenen kilometrin päässä Barilochesta sijaitsee Colonia Suiza, jonne suuntasimme opettajani Eleonoran kanssa tutustumaan perinneruoan valmistamiseen. Ja totta kai myös maistamaan sitä. Nimi Colonia Suiza juontaa juurensa siitä, kun Nahuel Huoapin alueelle muutti aikoinaan sveitsiläisiä. Sveitsin ranskankieliseltä alueelta, Valaisin kantonista muuttaneet Goyan veljekset ryhtyivät valmistamaan ruokaa alkuperäisväestön lailla. Curanto on mapuchea (araucanoa) ja tarkoittaa kuumia…
Kategoria: Yleinen
Maisemia yläilmoista – Cerro Campanario, Bariloche, Argentiina
Yksi kouluviikon retkistä suuntautui Cerro Campanarioon (Kellotornikukkula), jonka huipulla on useita näköalatasanteita. Tuolihissillä sinne nousimme. Hieman jännitystä Mummolle, sillä en oikein koe olevani omassa elementissäni, jos jalat eivät ole maassa. Hissistä pystyi katselemaan eri puu- ja pensaslajeja. Ne olivat merkitty kylteillä, joissa myös lisätietoa niiden koto- tai vierasperäisyydestä. Kävelläkin olisi voinut, sillä paikka ei ole…
Luoliin tutustumassa (Cavernas del viejo volcan) Barilochessa
Cerro Leonesissa kahden ja puolen tunnin ohjattu Cavernas del viejo volcan -kierros sisälsi kiipeämistä ylös kiviseen linnakkeeseen, kasveihin tutustumista, maisemien ihailua ja loppuhuipentumana luolaan ryömimisen. Vanhimmissa luolissa on asunut alkuperäisväestöä 8000 vuotta sitten. Seinillä on luolamaalauksia, niin himmeitä, että juuri ja juuri näkyivät. Paria ensimmäistä luolaa katselimme seisaallaan ulkoilmassa, mutta viimeiseen kolmanteen jouduimme konttaamaan sisään….
Mitä koulussa tehdään – Bariloche, Argentiina
Ensimmäinen koulupäivä oli oikein hyvä, vaikka yli kolmenkymmenen bussimatkatunnin jälkeen väsyneenä aloitinkin. Avauskuvassa tämän viikon opettajani, ympäristötieteiden maisteri Eleonora Rojas. ( Lic. en Ciencias Ambientales / MSc. in Environmental Sciences). Sovin aikoinaan koulun kanssa, että kurssini on ”Active Spanish”. Se tarkoittaa kahdenkymmenen tunnin yksityisopetusta, jossa syvennytään minulle tärkeisiin asioihin. Kielioppia vain sen verran mitä opettaja…
Perhemajoituksessa – Bariloche, Argentiina
Taisin jo mainita, että koulu järjesti minulle perhemajoituksen. Se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin hotelli. Näin saisin paremmin kosketuksen paikalliseen kulttuuriin. Olen Anan ja Leonardon luona. Sukulaisia on kosolti, en oikein tiedä kuka kukin on. Leonardo, Leo on eläkkeellä oleva lääkäri, joka työuransa aikana selvitti kuolinsyitä oikeuslaitoksella. Ana, vaimo – en oikein saanut selvää – mutta…
Yöbussilla El Calafatesta Barilocheen, Argentiina
Kylläpä oli matka, yli kolmekymmentä tuntia kesti El Calafatesta bussilla Barilocheen. Matkaan lähdin lauantaina kello 17.30 ja aikataulun mukaan piti olla perillä sunnuntaina 19.25. Jo tuotakin kestoa mietin, kun ostin bussilippuja. Silloin en vielä tiennyt, että bussi tulisi myöhästymään neljä tuntia. Barilochessa majoituin koulun järjestämään perheeseen ja minua oltiin vastassa tietenkin siihen aikaan kuin ilmoitin…
El Calafate, Argentiina
Pikkuisen pitkäksi venähti El Calafaten vierailu. Viisi yötä, neljä päivää mutta en voinut muutakaan, kun olin ostanut bussilipun Barilocheen ennakkoon ja koulun kanssa sopinut tuloni. El Calafatessa ei ole juuri muuta nähtävää kun turistielämä. Se, miksi tänne tullaan, on ympäristön hienot luontokohteet, kuten Perino Morenon jäätikkö, josta jo postasinkin aiemmin. Perino Moreno olikin ainoa retki,…
Kirjan kimppuun – El Calafate, Argentiina
Ostin yli kahdella tonnilla suklaata ja vetäydyin kirjan kanssa sänkyyn. Eilen Patagonia näytti neljä vuodenaikaansa, juuri kun olimme Perito Morenon jäätikköä ihailemassa. Tuli vettä, tuli räntää ja ties mitä. En pystynyt tekemään jäätikkövaellusta, koska kantapääni ovat – tiedä ilmaisua – auki enkä pysty laittamaan vaelluskenkiä jalkaan. Onneksi oli kevytvaihtoehtoja: risteily ja maastossa olevat rappustasanteet. Lenkkareilla…
Perito Moreno, kylläpä on jäätikkö! Argentiina
Los Glaciaresin kansallispuistossa sijaitsee yksi Patagonian vaikuttavimmista nähtävyyksistä, Perito Morenon jäätikkö. Sinne matkaan tänään. Niin tekee moni muukin. Pikkubussit risteilevät ympäri El Calafatea noukkimassa turisteja ja välillä niitä on jonoksi asti menossa samaan hotelliin ja jatkaakseen samaan nähtävyyteen. Parhaimmillaan busseja oli hotellini edessä viisi ja kyytiin nousi yksi tai kaksi turistia kuhunkin autoon. Mieleen tulee,…
El Calafate – portti jäätikölle
Olen jonkinlaisessa turistien taivaassa avohaavat kantapäissä, kiitos toissapäivän Torres del Painen kansallispuiston tornivaelluksen. Budjettini heilahtaa kumolleen täällä. Ensin ajatuksena oli olla El Calafatessa pari päivää ja lähteä sitten patikoimaan El Chalteniin, mutta luulen, että se jää, sillä jalat vaativat nyt hoitoa. Patikoin sen sijaan apteekkiin ja sain laastaria. Compeedia ei Argentiinassa myydä, sanoi farmaseutti. Kenkävirityksiä…
Takaisin Argentiinaan -El Calafate
Saavuin äsken Argentiinaan, El Calafateen. Huone on saatu, Litmaset ja muut läpikäyty vastaanottotilanteessa, ja istun illallisella Del Glaciar Libertador hotellin vieressä olevassa ravintolassa.Tällainen monitori vetää monien katseet. Siitä voi seurata mitä lasten leikkipaikalla tapahtuu. Enpä ole aiemmin nähnyt. Ehkä niitä on Suomessakin, mutta en vain ole tarvinnut tätä palvelua. Bussilla Puerto Natalesista El Calafateen Bussilla…
Viimeisen toivon maakunta – Puerto Natales, Chile
Enpä tiennytkään olevani viimeisen toivon maakunnassa (Provincia de Ultima Esperanza) ennenkuin luin kartasta, jonka sain kun eilen osallistuin kokopäivän retkelle Torres del Painen kansallispuistossa. Tulin tänne Puerto Natalesiin bussilla Punta Areanasista. Tällä kertaa lyhytkestoinen bussimatka, vain kolmisen tuntia. Sade ja paikallinen mies pöytä kainalossa saattelivat minut Hostal Bernarditaan, jonka piti olla 260 metrin päässä Bus-Surista….
Koko päivän kestävä retki Torres del Painen kansallispuistoon -Patagonia, Chile
Päädyin varaamaan päiväretken Torres del Painen kansallispuiston alueelle, sillä halusin nähdä edes osan tuosta valtavasta Chilen ja Argentiinan rajamaastossa olevasta kansallispuistosta. Oppaamme Victor kävi noukkimassa jokaisen omasta majapaikastaan. Se oli helpotus minulle, kun en haluaisi aamukuudelta vaellella pitkin pimeitä katuja bussiasemalle. Matka ei ole pitkä, mutta kuitenkin. Syystä tai toisesta, varmaan siksi, että kaikki on…
Vaellus Kolmea tornia ihailemaan – Torres del Paine, Chile
Kylläpä oli päivä! Halusin vaeltamaan Torres del Painen kansallispuistoon ja koska minulla ei ole sauvoja päädyin ostamaan valmiin retken. Puerto Natalesin ja kansallispuiston väliset bussiaikataulut ja yhteysbussit saivat minut myös mukavuudenhaluiseksi. Kallis retki ei mielestäni ollut 60000 paikallista pesoa. Bussilippu olisi maksanut edestakaisin 18000. Mutta mutta. En tiedä opinko koskaan, mutta monesti unohdan olevani Mummo,…
Juhlan paikka – kuukausi tuli täyteen – Patagonia
Tänään juhlin sitä, että olen ollut kuukauden reissussa ja kaikki on mennyt hyvin (tai vähintään vaihtelevasti). Ihmiset Patagoniassa, niin Argentiinan puolella kuin Chilessä, jossa olen parhaillaan, ovat kertakaikkiaan ihania. Kielitaitoni on kehittynyt. Huomaan, että seuraan ympärilläni tapahtuvia asioita aika vaivatta. Nyt täytyisi vielä oppia sanomaan asioita selkeästi, joka on vaikeaa minulle kaikilla kielillä. Onneksi täällä…
Kampaajalla Punta Arenas, Chile
Pakko tehdä jotain. Pitkään olen siirtänyt kampaamokäyntiä, mutta nyt se on tehtävä. Sain Punta Arenasin turisti-infosta muutaman osoitteen, kolme lähekkäin olevaa kampaamoa. Kävelin ensimmäiseen, ei napannut. Aika usein olen reissullani sellaisessa tilanteessa, että hiuspehkoa ei enää voi katsella. Silloin kysyn yleensä joltain paikalliselta, missä hän käy. Kampaamossa sitten katselen ympärilleni, haen tuttuja tuotemerkkejä, katson minkälainen…
Pingviinejä tervehtimässä – Punta Arenas, Chile
Kilometrin etäisyys kuulostaa vähältä, mutta se ei ole sitä pimeänä, sateisena aamuna kuuden aikoihin, jolloin kaupunki on tyhjillään sillä kaikki nukkuvat. Hyvä niin, mutta aina tulee mieleen ne, jotka eivät ehkä nuku. Oli onni, että sain tilattua taksin etukäteen. Hostal Paredison omistaja, Roxana soitti ainakin kolmeen palveluun ennen kuin onnisti. Kello 5.45 oli aika, eikä…
Muodollisuutta ja avoimuutta – Punta Arenas, Chile
Chileen siirtyessä muodollisuus lisääntyi. Argentiinassa sinuteltiin kaikkia ikään katsomatta. Täällä ravintolassa usted eli te. Parediso hostalin omistaja, Roxana kertoi, että täällä nuorempi teitittelee vanhempaa, mutta vanhempi voi hyvin sinutella nuorempaa samassa keskustelussa. Niin vaikkapa ravintolassa keskustelu käydään kahdella tasolla, jota jo ehdin ihmetellä tuloiltana illallisravintolassa. Toisaalta tuntuu kummalliselta puhua omista henkilökohtaisista asioistaan täällä maailman toisella…
Kohti Chileä- Bus-Sur Ushuaiasta Punta Arenasiin
Ushuaiasta Punta Arenasiin on matkaa noin 650 kilometriä. Kymmenen tuntia bussissa ja puolisen tuntia lautalla. Bussissa on kuitenkin mukavat istuimet semi-cama -lipulla ostettuna. Niissä istuu mieluummin kuin lentokoneessa. Vaikka ei minulla sielläkään ole hankalaa. Pieni pätkä pitkää mummoa kun mahtuu pieneen tilaan. Tolkyen matkatoimiston mies, se jonka veljellä oli sama syntymäpäivä kuin minulla mutta eri…
Kaupungilla nähtyä ja koulussa kuultua – Ushuaia, Argentiina
Ushuaia on käveltävän kokoinen kaupunki. Vain pari keskeistä katua, Maipo ja San Martin. Niiden varrelta löytyy lähes kaikki mitä olen tarvinnut. Matkan pituutta kuvatessa täällä ei puhuta metreistä, vaan kortteleista. Joku sijaistee kolmen tai muun määrän kortteleita päässä. Ushuaiassa kävelystä eleganssi on kaukana, kun täytyy kulkea nenä maassa muhkuraisia käytäviä myöten. Siis mikäli jalkakäytävää ylipäätään…



















