Jos haluat menettää yöunesi, tartu illalla argentiinalaisen Mariana Enriquesin novellikokoelmaan Mitä liekit meiltä veivät. Palasin viime viikolla Etelä-Amerikasta, jossa vietin pari kuukautta. Ennen reissua luin kohdemaiden kirjallisuutta, mutta tämä novellikokoelma jäi reissun jälkeen luettavaksi.
Mariana Enriquesin novelleissa liikutaan Buenos Airesissa, joka minullekin tuli tutuksi, toisin vain vajaan viikon oleskelun kautta. Noina päivinä ehdin kuitenkin nähdä monenmoista, joka palautui mieleen, kun luin tätä kirjaa. Novellikokoelman ensimmäinen tarina ”Likainen poika” suorastaan heitti takaisin hotellini läheisyydessä patjoillaan makaavien kodittomien maailmaan.
Argentiinassa kadonneet ihmiset
Reissuni aikana tuli myös toistuvasti esiin 1976 alkaneen sotilaisdiktatuurin aikana kadonneet ihmiset. Valtava määrä ihmisiä, puhutaan jopa kolmestakymmenestä tuhannesta, katosi jäljettömiin. Heitä etsitään yhä, halutaan selvittää heidän kohtalonsa. Ympäri Argentiinaa näkee graffiteja ja katukirjoituksia kadonneista.
Minulle kerrottiin, että Abuelas de Plaza de Mayo -järjestön valkohuivinaiset kokoontuvat yhä Buenos Airesissa hiljaiseen mielenosoitukseen. Naiset kiertävät, puhumatta Plaza de Mayo -aukiota valkoiset huivit päässään, näin he ovat tehneet jo 70-luvun loppupuolelta asti. Nykyään naiset ovat aika iäkkäitä, mutta lastenlasten kohtalo on selvittämättä.
Outoja tapahtumia arkisilla näyttämöillä
Muun muassa näistä diktatuurin vuosista ja tapahtumista on kummunnut tarinaa myös Mariana Enriquesin novelleihin.
Kirjassa tapahtumapaikkoina oat kodit, kadut ja muut arkiset paikat, mutta tapahtumat ovat vähintäänkin outoja. On yliluonnollisia ilmiöitä, lasten murhia, naisia poltetaan ja naiset polttavat itsejään. Huh, huh.
Sitä jäin miettimään, onko asioiden kuvaileminen yleisestikin rajumpaa eteläamerikkalaisissa tarinoissa. Kun katselin aamu-uutisia reissuni aikana, sekä Argentiinassa että Chilessa kiinnitti huomiota väkivallan saama ruutuaika. Suuri osa aamun uutislähetyksistä käsitteli murhia, ryöstöjä ja väkivaltaisuuksia. Tapahtumat vyöryivät varsin raakoina telkkariruudulle.
Onkohan kirjallisuudessa sama. En ole varsinaisesti trillereiden suurkuluttaja suomalaisessa tai muussakaan kirjallisuudessa, ja olisi mielenkiintoista löytää vertailukohtaa vaikkapa vastaavista kotimaisista kirjoista.
Mitä liekit meiltä veivät? Mummolta veivät yöunet.
En kovin helposti menetä yöuniania tällaisista syistä. Aihe kuulostaa kiinnostavalta, joten pitää laittaa tämäkin mieleen.
Kateeksi käy hyvät yöunesi 🙂 Vaikka kirja oli rankkaa luettavaa, se oli kyllä mielenkiintoinen. Sellainen, jota ei malta laskea käsistä, vaikka tietää että nukkua pitäisi.
Siinä missä meidän suomalaisten ajatusmaailma perustuu joka asiaan ulottuvan valtion ja Kelan kaiken kattavaan, staattiseen holhoukseen, argentiinalaisten mielikuvituksen on täytynyt kehittyä aivan toiselle tasolle, jota me emme edes pysty ymmärtämään.
Inflaatio voi Argentiinassa olla niin suuri, että aamulla dollareilla ostetuilla pesoilla on tehtävä ostokset aamupäivän kuluessa. Iltapäivällä niillä pesoilla ei välttämättä saa enää mitään. Siitä huolimatta ystävämme ovat siellä keksineet keinot selvitä tällaisestakin tilanteesta sujuvasti ja liikoja murehtimatta.
Kyllä! Täytyy sanoa, että ihailin argentiinalaisten kykyä keksiä ratkaisuja milloin mihinkin ja auttaa toisia, myös minua. Välillä tuntui, että olivat enemmän huolissaan rahojeni hukkautumisesta valuutanvaihdon yhteydessä kuin minä itse. Kun istuin lentokoneessa matkalla Suomeen, vannoin mielessäni, että en ikinä enää valita mistään Suomessa. Eipä kulunut kuin muutama päivä, kun sain itseni kiinni kiukustumisesta jostain bussilipunlatauskämmistä. 🙂