Nyt on sitten minua huijattu. Enkä olisi edes huomannut.
Saavuin Valparaisoon yöbussilla Puerto Monttista. Vastoin kaikkia aikaisempia kokemuksia bussi oli puoli tuntia etuajassa.
Kun edellisessä paikassa Puerto Monttissa kuulivat, että aion Valparaisoon ja Santiagoon seuraavaksi, viimeiset sanat Puerto Monttin hotellissa olivat ”ten guidado” ole varovainen.
Ohjeistus jatkui täällä Valparaison hostalissakin. Omistaja sanoi, että me eurooppalaiset olemme sinisilmäisiä, nyt pitää asennoitua Etelä-Amerikkaan.
”Kännykkä tonne, rahakukkaro tonne, reppu etupuolelle, eikä kadulla kannata puhua vieraille”, ohjeita sateli. Ankeaa. Minä kun niin tykkään puhua paikallisväestön kanssa. Puhuinkin eilen, kun etsin erästä paikkaa, ja tämäkin paikallinen nainen varoitteli, että täytyy olla tarkkana, on paljon taskuvarkaita.
Ylihinnoiteltu taksikyyti, se klassinen huijaus
Kun saavuin Valparaisoon, otin bussiasemalta taksin. Ensin kysyin eräältä virkailijalta, miten täällä toimitaan. Hän näytti taksin ja kertoi sen olevat mittaritaksi.
Mittari ja mittari, ukko ajeli vaikka missä.
Tiesin kyllä että hostal ei ole järin kaukana bussiasemalta, sillä olinhan sen kuukeloinut. Maksoin taksista 8000 pesoa, vaikka hostalin omistajan mukaa matka maksaa 1700, ja enintään 2000. Taksinkuljettaja kai näki tilaisuutensa tulleen.
Menetys ei ollut suuri, mutta aina se kolauttaa, kun ei voi luottaa ihmiseen.
Hotellin sijaintia on vaikea arvioida
The Travelling Chile Guesthouse on kiva. Huoneesta on merinäköala, mutta ikävä kyllä ikkuna on niin likainen, että läpi vaivoin näkyy. Siihen hienoudet loppuvat. Alue, jolla hostal sijaitsee, näyttää slummilta. Tosin minusta kaikki täällä näyttää slummilta, lukuunottamatta sataman turistivenepuolta.
Aivan mahdottoman vaikeaa on arvioida hotellin sijaintia kun varaa vaikkapa booking.com -palvelusta.









Huijaukset on aina ikäviä. Toivottavasti se ei kuitenkaan jää vaivaamaan pitemmäksi aikaa, Valparaiso on nimittäin oikein kiva kaupunki ja suurin osa ihmisistä on ystävällisiä.
Nämä pikkuhuijaukset unohtuvat nopeasti. Ei jää kaivelemaan.
Kaikkialla Etelä-Amerikassa, ja vähän muuallakin, ja nyt myös Suomessa, taksimatkan hinta pitää neuvotella valmiiksi ennen matkaa. Hieman auttaa, jos on tietoa markkinahintatasosta. Mitään markkinahintatasoa ei takseille välttämättä ole. Hinta voi olla mitä tahansa, mitä saadaan sovituksi. Kerran Chilessä asuvan suomalaisen kollegan kanssa neuvottelimme matkan hintaa taksin jo lähdettyä liikkeelle. Taksikuski vaati kovaa hintaa luullen neuvotteluasemansa parantuneen taksin jo lähdettyä liikkeelle. Komensimme taksin palaamaan takaisin lähtöruutuun sadan metrin matkan jälkeen. Uusi neuvottelu ja uusi liikkeelle lähtö toi sitten paremman tuloksen.
Nykyään Chilessä on myös mittaritakseja, kuten tämäkin kuvaamani oli. Ongelmaksi muodostui se, että ukkeli vaan ajeli ja ajeli. Mutta on täällä kotimaassakin hinnoissa eroja. Sahaan lentokenttä-Viheri väliä aika usein. Ajelevat milloin mistäkin kautta ja hintahaarukka on ollut viime vuonna 43–53 euroa. Nykyään kerron kuljettajalle, mitä kautta hän ajaa.