Kiivaat-romaani vei tosi mielenkiintoiseen maailmaan. Välillä tuli mieleen kummitätini kertomat tarinat, joista en lapsena niin ymmärtänyt. Lapsuudessani jopa punaiset vaatteet olivat pannassa.
Lukulistalleni Kiivaat pääsi tulevan Tampereen matkan vuoksi. Tapanani on lukea jokin tulevan matkani kohteeseen liittyvä kirja ennen matkaa. Usein tulee luettua useampiakin, kuten nyt Tampereen kohdalla kävi ja käy.
Aloitin kirjallisen matkani tästä Kiivaat -romaanista. Terhi Rannela on tamperelainen kirjailija. Kirjan tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaiselle Tampereelle. Kirjan päähenkilö kirjoittaa kirjettä nuoruuden rakastettunsa nykyiselle vaimolle. Tuota asetelmaa hieman vierastin, mutta näytti se kuitenkin toimivan kehyksenä.
Kirjassa joukko vasemmistolaisia nuoria nousee vastustamaan Suomen ja natsi-Saksan yhteistyötä. Kirjan tapahtumat liittyvät nuorten toimintaan ja ryhmään. Aatteellisuutta, ehdottomuutta, rakkautta ja tunteita kuvataan ryhmän jäsenten kautta. Kiivaat liikkuu kolmessa eri aikatasossa. Kirjettä nuori nainen kirjoittaa vuonna 1955 ja välillä siirrytään tapahtumiin 1930- ja 1940-luvuilla.
Kirjan lopussa on lähdeluettelo, josta saa lisää lisälukemista tarvittaessa. Kirja perustuu tositapahtumiin, mutta henkilöt ovat fiktiivisiä.
Terhi Rannela: Kiivaat: romaani rakkaudesta ja vastarinnasta (Karisto Oy)
Viime aikoina on tullut luettua Antti Tuomaisen teoksia, olen tykästynyt niihin. Tuolle aika kaudelle sijoittuva kirjallisuus kiinnostaa, joten pidän tämän mielessä, saattaisin pitää.
Antti Tuomainen on ollut minulla pitkään kirjailijalistalla eli sellaisella listalla, jossa on kiinnostavia kirjailijoita ja joiden teoksiin tartun tilaisuuden tullen. Kiitos kun muistutut!