Opintomatkalla Etelä-Amerikassa – Mitä opin

Ensimmäinen oppini on, että otan lentokoneeseen vaihtopuseron ja käytän sitä. Miksikö? Sängynpohjalle jouduin tämänkin reissun jälkeen kuten monesti aiemminkin. Syytä olen miettinyt.

Yleensä sänkyyn kaataa flunssa, josta muistuu mieleeni eräs entinen työpaikka. Siellä matkustettiin paljon, sillä kyseessä maailmanlaajuinen vientiyritys. Yksi vientimyyntitykeistä maailmalta palatessaan luennoi aina aluspaidan tärkeydestä lentomatkoilla. Useimmiten nämä luennot osuivat maanantaiaamuille ja siinä palaveripöydässä nuokkuessani kuvittelin hänet uunoturhapuromaisessa verkkopaidassa vaeltelemassa maailman lentokentillä. Ja sekö nauratti.

Ehkäpä vientimyyntitykki oli oikeassa. Jospa syynä on kuumassa ilmanalassa hikoilun jälkeinen vilustuminen, jonka aiheuttaa ilmastointi, kuten hän asiaa perusteli. Kerroin jo aiemmassa postauksessa hortoilustani Miamin kentällä. Muistan kuinka olin hiestä märkä, kun saavuin parin tunnin jono- ja kävelyurakan jälkeen lähtöportille, mutta niin rättiväsynyt, etten jaksanut raahautua vessaan vaihtamaan vaatetta. Minulla oli ylimääräinen pusero käsimatkatavaroissa, kuten aina. Se on menomatkalla siltä varalta, että ruumatavarat eksyvät muualle kuin pitäisi ja paluumatkalla mukavuussyistä. Muistan kyllä, että kylmä oli jo koneeseen pääsyä odottaessani. Koneessa sitten kääriydyin vilttiin, joka nykyisin on jotain fleecemäistä ainesta. Yritän muistaa puseronvaihdon ensi kerralla.

Mitä opin Patagoniassa

Levätessä on ollut aikaa mietiskellä reissun antia. Kaikkea en millään saa tähän postaukseen, sillä huomaan, että koko ajan putkahtaa jotain uutta.

Päällimmäisenä kuitenkin on suuri kiitollisuus siitä, että selvisin reissusta suuremmitta kolhuitta. Ja tietenkin ylpeys siitä, että tein reissun, vaikka pelottikin lähteä yksin matkaan.

Yksin matkustamisen hyviin puoliin kuuluu se, että muihin ihmisiin, niin paikallisiin kuin toisiin matkailijoihin, tutustuu helposti. Kääntöpuolena on tietenkin se, että koko ajan joutuu olemaan tuntosarvet ylhäällä, varuillaan voiko muihin luottaa. Hankalaksi sen tekee kulttuuri, joka on aika kaukana omastani. Ei oikein voi tietää, mikä on totta mikä ei.

Matkani kohdistui Etelä-Amerikkaan, alueille, jotka näkyvät avauskuvan kartassa. (Google Maps -kopio) Varsinainen syy tälle reissulle oli opinnot. Sain Suomen freelance-journalistit ry:n apurahan kolmeksi viikoksi. Opintojen tavoitteena oli espanjan kielen taidon syventäminen sekä paikalliseen kulttuuriin tutustuminen Patagoniassa ja Tulimaassa. Venytin matkaa omalla kustannuksellani. Jos noin pitkälle lentomatkalle lähtee, täytyy ottaa kaikki irti.

Lisäksi matkan pituutta lisäsi se, että halusin liikkua maata pitkin ennemmin kuin lentämällä. Toki päästäkseen Etelä-Amerikkaan täytyy lentää. Tutkin kyllä vaihtoehtoja jopa risteilyalusten paluukuljetusten osalta, mutta ajat eivät täsmänneet.

Opiskelupaikkakunnat olivat Ushuaia ja Bariloche, kummatkin Argentiinassa, mutta parin tuhannen kilometrin päässä toisistaan. Liikenneyhteyksien takia matkan varrelle osui monta muutakin aluetta. Suurimman osan aikaa vietin Argentiinassa, vähemmän Chilessä ja muutaman päivän Uruguayssa.

Miksi puhutaan Etelä-Amerikasta ja toisinaan taas Latinalaisesta Amerikasta?

Latinalaiseen Amerikkaan kuuluu Väli- ja Etelä-Amerikka. Nimitys Latinalainen Amerikka tulee siitä, että alueen maissa puhutaan latinan kielestä kehittyneitä kieliä, espanjaa ja portugalia.

Juomarahakulttuuri opetti prosenttilaskua Argentiinassa

Juomarahakulttuuri on vallalla Argentiinassa. Samoin Chilessä, jossa hommaa on kuitenkin helpotettu sillä, että laskun loppusummaan on valmiiksi lisätty erillinen juomaraharivi, 10 %, jonka voi halutessaan maksaa.

Argentiinassa ravintolalaskun loppusumma oli usein viisinumeroinen eikä suinkaan mikään tasaluku. Aluksi päässälasku tuotti vaikeuksia, mutta nykyään osaan lisätä 10 prossaa ravintolalaskuun riippumatta siitä kuinka monimutkainen loppusumma on.

Yksimatkaavan haasteet

Opin myös käymään vessassa reppu selässä sekä jakamaan ravintola-ateriani kahteen osaan ja käyttämään noutoruoka-askeja.

Yksinmatkaavan suurimmat haasteet ovat syöminen ja vessassa käynti. Syöminen siksi, että ravintola-annokset ovat suuria, yleensä jaettavaksi tarkoitettuja. Vessassa käynti taas siksi, että mihinkään ei voi jättää tavaroita. Samasta syystä myös uimarannalla käyminen jäi kokonaan. Ajatella kaksi kuukautta reissussa, ja järviä ja merenrantaa oli tarjolla, mutta en käynyt kuin kerran uimassa. Se oli Montevideossa, jossa ranta oli kävelymatkan päässä.

Antaa mennä Argentiinassa

Argentiinan eteläkärjessä, Ushuiassa huomasin, että asioiden kannattaa vain antaa mennä. Asioihin ei voi juuri vaikuttaa, ne tapahtuvat. Asiat muuttuvat koko ajan. Argentiinalaisten elämä tuntuu olevan yhtä ongelman ratkaisua. Oman maailman pyörittämiseen pystyy Suomessa, ei Argentiinassa. Mutta kumma kyllä asiat ratkaistaan ajan kanssa. Kärsivällisyyden oppitunteja.

Yksi kuvaava esimerkki on bussilippu. Barilochessa tarvitsin kaupungissa liikkumista varten bussilipun, mutta lippua varten tarvittavat muoviläpyskät olivat olleet jo kuukausia myyntipisteistä loppu. Koulun toimistossa ryhtyivät soittelemaan serkuille ja muille, josko joku voisi lainata läpyskäänsä. Lopulta opettaja lainasi omaansa saatesanoilla, ettei tarvitse juuri sillä viikolla, mutta seuraavalla viikolla olisi pulassa ilman sitä. Muistathan palauttaa, hän vannotti minua. Piti oikein laittaa kännykkään häly, etten vain aiheuta lisää harmia ystävälliselle opelle.

Argentiinalaiset rakastavat mateaan ja ystävyys osoitetaan yhteisellä pillillä

Argentiinassa on syvälle juurtunut mate-kulttuuri. Päivä aloitetaan matella, yrttijuomalla. Maten juonti on sosiaalinen tapahtuma, joka jatkuu pitkin päivää. Mate kulkee mukana termospullossa ja sitä juodaan mukista pillillä.

Terveysviranomaiset kehottavat olemaan juomatta matea yhteispillillä, mutta korona tai ei, argentiinalaiset juovat matea samasta mukista, samalla pillillä, niin kodeissa kuin työyhteisöissäkin. Juoman jakaminen on ystävyyden osoitus, josta ei luovuta. Eihän ystävä voi tartuttaa mitään.

Ushuaian pyjamapäivät

Ushuiaissa sunnuntaita kutsutaan ”pyjamapäiväksi”. Ihmisiä ei näkynyt juuri missään. Monet palvelut olivat kiinni, koska sunnuntaisin tulee maksaa kaksinkertainen palkka. Palveluhenkilökunta on usein palkollista, josta syystä Argentiinassa ei myöskään tingitä, sillä palkollisilla ei ole päätäntävaltaa.

On tärkeää, miten esität asian

Asiakaspalvelu on yhtä paljon asiakkaan kuin asiakaspalvelijan vastuulla. Koulutuksesta en tiedä, mutta epäilen, että kiukkuisen asiakkaan johdattelemista tyytyväiseksi asiakkaaksi ei ole ohjelmassa.

Opettajani, Irame kertoi, että asiakaspalvelijaa tulee lähestyä ystävällisesti, jos aikoo saada palvelua. (Vielä parempi, jos saa aseteltua hymyn kasvoille.)

Asiakkaan tasoa nostaa oikea sanavalinta. Esimerkiksi halutessaan jotain, on parempi käyttää ”una cosulta” (neuvo) kuin ”una pregunta” -ilmaisua (kysymys). ”Una consultaa” käytetään ihan kaikessa kaikkialla. Sanonta on saanut alkunsa lääkärin vastaanotoilta ja vastaavista asiantuntijapalveluista, jossa halutaan korostaa asiantuntemuksen tuomaa kunnioitusta.

Kiukkuisen asiakkaan palvelusta löytyi esimerkki Ushuaian Western Unionin kassalta. Ainakin Ushuaissa yli 70-vuotiailla on etuiluoikeus laskuja maksettaessa. Olin nostamassa rahaa, kun yksi iäkäs paikallinen tuli maksamaan laskuja ja joutui ristiriitaan kassan kanssa. Ryhtyi rähjäämään. Tilanne päättyi, ettei kumpikaan kahdesta kassasta suostunut palvelemaan häntä. Rouva joutui poistumaan asiaansa hoitamatta.

Elämykset Patagoniassa

Opin myös, että olen nähnyt elämäni aikana riittävästi vesiputouksia ja järviä. En jaksa innostua kovin pienistä putouksista, enkä minkään kokoisista järvistä. Siis pikaisina turistikohteina. Muuten kyllä viihdyn vesien lähellä. Toki täytyy myöntää, että Patagoniassa joidenkin järvien sinisyys kiehtoi ja oli kiva nähdä muutama niistä.

Vuoria katselen kaukaa. Patikointi vuorilla ei ole minun juttuni ellen ole varma, että pääsen palvelujen pariin halutessani.

Auringonlaskujen hehkutusta jaksan ihmetellä. Muistan kuinka Kreikassa Santorinilla hakeuduin saaren must-elämykseen, rappusille katselemaan auringonlaskua. Olin pettynyt, sillä samanlaisia auringonlaskuja olin nähnyt Suomessa vaikka kuinka monta, jotkut jopa omalta parvekkeeltani. Samankaltaisissa tunnelmissa olin Patagoniassa. En nähnyt niissä mitään kovin erikoista, vaikka muut matkailijat kuvailivat auringonlaskuja moninaisin superlatiivein.

Taidan olla aika hemmoteltu mitä tulee luontoelämyksiin, mutta Patagoniassa tapaamiani ihmisiä jaksan ihmetellä. Mistä pulppuaa se kaikki ystävällisyys ja avulaisuus tuossa karussa ympäristössä, jossa moni arkinen asia hiertää ja tuuli tuivertaa kesät talvet. Kesällä tuuli tuivertaa vähemmän, vaikka sitä on vaikea uskoa kesällä siellä vierailleena, ja jäin miettimään, mitähän tuiverrus tarkoittaa talvella.

Mitä tekisin toisin

Nämä kielikurssit ovat erinomainen tapa päästä sisälle paikalliseen elämäntapaan, jos osaa valmiiksi jonkin verran kieltä. Opettajat ovat innoissaan, kun saavat opettaa muutakin kuin alkeita. Tämä on tullut esille niin tällä opintomatkalla kuin myös aiemmin, esimerkiksi Ecuadorissa.

Jos jotain tekisin toisin, niin olisin valinnut mukaan myös Chilessä viikon tai kaksi. Se olisi laajentanut kokemusta. Tällä kertaa molemmat kurssipaikkani olivat Argentiinassa.

Hetken mietin, että voisin ottaa vielä viikon kurssin vaikka Santiago de Chilessä omaan laskuun, mutta aikataulu ei sallinut. Toisaalta ehdin oleilla Chilessä jonkun aikaa, turistina, mutta olisin kaivannut jotain taustatietoja antavaa. Toki nytkin kuukeloin ahkeraan ja lisäksi kyselin paikallisilta monenlaista yksityiskohtaa.

Päivitän tätä sivua aina kun jotain uutta tulee mieleen.