Näkemistä, kokemista ja lukemista
Puolipilvisessä säässä tänään. Ripauttipa muutaman pisarankin. 200 kilometriä jäljellä Santiagoon. Tuli kumma olo, pitäisikö ryhtyä tilaamaan jo paluulippuja. Vastahan alkuun päästiin. Portosta lähtee liikkeelle paljon enemmän vaeltajia kuin Lissabonista. Varmaan siitä syystä, että täällä näyttäisi löytyvän helppoon vaellukseen tarvittavat palvelut. Niitä näytti olevan ainakin tänään riittävän tiheässä. Tähän albergueen päädyimme
Huh hellettä! Matka ei ollut pitkä – ehkä 12 km – mutta hikinen. Nyt alkaa olla jo virkistäviä keitaitakin sopivin välein. Vielä mennään paljolti tienlaitaa. Yöviymme luostarissa. Päivän kohokohta oli yhteinen illallinen luostarin lähiravintolassa. Peter ja Christine (se isotukkainen) USA:sta ja Michael Brasiliasta.
Saavuimme Portoon äsken ja jottei muistot kultaannu liikaa, laitan heti kokemukseni jakoon. Camino-reitillä Lissabonista Portoon oli liikaa tienlaitaa makuuni. Loppumatkasta ennen Portoa rekkaliikennettä sen verran paljon, että hyppäsimme Porton bussiin Lourosassa. Alkumatkasta rankat sateet muuttivat sinänsä hienot maisemat mutapoluiksi. Kiipeilimme milloin missäkin hakien tietä ohi vesiesteiden. Sauvat olivat tarpeen. Matkanteko vaati kokoaikaista säätämistä. Mihin seuraavaksi,…
Välihuikan paikka. Tuntui melkein ylelliseltä majoittua Porton albergueen kuuden hengen yhteismajoitukseen kaikkien paloasemien jälkeen. Tosin olimme siellä kahden. Peregrinan ilot koostuu pienistä jutuista. Puhtaat ja kuivat vaatteet. Hyvä illallinen lähiravintolassa ja lasillinen portviiniä jälkiruoaksi. Muutamia kuvia kauniista Portosta.
Tätä voisi sanoa pohjanoteeraukseksi, jollei päivä olisi ollut muuten hieno. Aamu alkoi tuopillisella maitokahvia. Hyvin heräsi. Ilmat suosivat, mutta taas pitkä majoituspaikkojen väli. Reilut parikymmentä kilometriä kun olimme kävelleet, bombeiros majoituskin alkoi kelvata. Illallinen paloaseman vieressä Mäkkärissä. Pidemmälle eivät jalat suostuneet. Samaan paikkaan päätyi myös kolme linkkaavaa puolalaista, jotka olivat kävelleet 39 kilsaa. ”Aika loppuu”….
Tänään koirat rupesivat ottamaan pattiin. Että ne jaksavat haukkua joka talon pihasta. Jotkut hyppivät rauta-aitaa vasten niin että rymisee. Siinä vaiheessa toivoo, että aita pitää. Ne eivät ole mitään pikkuisia söpöläisiä, vaan kulmahampaat tanassa murisevia otuksia. Hoitavat tunnontarkasti vartiontivelvollisuutensa. Tähän aikaan vaeltajia on vähän, mutta koiraparat mikä duuni kun reitti saavuttaa lisää suosiota. Ehkä ne siinä vaiheessa muuttuvat…
Eilen illallisella ihmettelimme ”camino-perheen” kanssa kun kukaan ei muista mitään. Kroppa on sen verran kovalla koetuksella, että se vie aivoista voimat. Edellisen paikan nimi unohtuu samalla kun laittaa vaelluskengät aamulla jalkaan. Seuraavan kohteen muistamisessakin on tekemistä. Yleisestikin kaikki häviää mielestä, satoiko, paistoiko, oliko hankala reitti… Nukkumaan mennään aikaisin. Yhdeksältä illalla ensimmäiset harjaavat jo hampaitaan. Ennätys lienee…
Kiva reitti pikkukylien läpi. Tienvartta mentiin, mutta ei juuri liikennettä. Taas tuli pitkä päivä, noin 25 kilometriä, mutta perille saavuimme jo viiden maissa. Uinuvia kyliä ja sunnuntain rauhaa. Pionit kukkivat ja käki kukkui. Ilmakin kohdallaan. Aurinkoista koko päivän. Illalla vasta taivas repesi, kun oli saatu pyykit narulle. Pitkästä aikaa majatalo, jossa lämmitys. Alkaa jo kerääntyä caminoperhettä. Australialais-ja hollantilaispariskunta,…
Tämä päivä otti lujille. 25 kilometriä, ehkä enemmänkin. Saavuimme puolikuolleina puoli kahdeksalta Mealhadan albergueen. Ei kovin hyvä paikka, vaikka esitteistä olisi voinut kuvitella. Hospitalero ei osannut kuin portugalia. Voiko vettä juoda, siitä ei saanut selvää. Saksalaisnaista neuvoi menemään ravintolaan ostamaan vettä. Jotenkin kumma kohtelu. Fiksu olisi ajanut bussilla St.Luciaan niin olisi välttynyt tehdasalueilta. St. Luciasta…
Tällä kertaa hospitalero Antonio lupaili ilmat. Piti sanansa, ei satanut koko päivänä. Vaellusmatka vain 12 kilsaa. Loppupäivä turistina. Kaupunkiloma ja camino ei ole helppo yhdistää. Väärät välineet. Hortoiltiin omituisen näköisinä katselemassa mitä Coimbra tarjoaa turisteille. Yövyimme 500 vuotta vanhassa luostarissa, joka kaiketi hankkii lisätuloja majoittamalla peregrinoja. Hienoja maisemia koko päivän. Yksi kaamea tienosuus ennen Coimbraa….
Kymmenen kilsaa ja taivas aukesi. Pakko muuttaa suunnitelmaa, sillä eteneminen märkää ja mudassa rämpimistä.
Ihana päivä. Alvaiazeresta Alvorgeen matkaa kertyi noin 25 kilometriä. Aurinko paistoi, mikä tietysti oli mukava yllätys, sillä kuukelit ennustivat koko viikolle sadetta. Majatalon pitäjä, Carlos lähetti meidät matkaan kertomalla, että iltaviideltä alkaa satamaan ja niinhän siinä kävi. Sade alkoi kun saavuimme Alvorgen majataloon. Taisi kello kyllä olla enemmän kuin viisi, mutta riittävän luotettava tieto. Sen…
Alvaiazeressa alkavat näkyä ensimmäiset vaellusvammaiset. Tšekkinainen oli kellahtanut kumoon tasapainoillessaan veden valtaamalla polulla. Hiusmurtuma käsivarressa vaati kevytkipsin. Hospitalero Carlos Pinheira kyyditsi sairaalaan jalkaansa klinkkaavan amerikkalaismiehen. Viikko lepoa. Ei kuulosta hyvältä. Kuka haluaa makailla viikon. Tämä varsin hyväkuntoiselta näyttävä mies osoitteli sormella päätään ”stupid from me” harmitellen liian pitkiä päivämatkojaan. Monet eivät tyydy edes 30 kilometriin vaan…
Carlos, majatalon omistaja teki meidät molemmat onnelliseksi. Sadepäivän iltana seitsemän maissa Albergue eteinen oli täyttynyt vettävaluvista vaeltajista. Majatalo sijaitsee yli kolmenkymmenen kilometrin päässä edellisestä, vailla muita vaihtoehtoja. Majatalo laajeni hetkessä sopivaksi kaikille. En tiedä mihin muut menivät, mutta me saimme huoneen hänen kotitalonsa ylimääräisistä huoneista. Carlos laajentaa majataloaan tulevia tarpeita varten. Vaeltajamäärät ovat kasvaneet viime…
Kun tyttäreni oli pieni matkustimme kahdestaan Espanjassa. Kaupunkikierroksella opas ei halunnut puhua varkaista, vaan käytti kiertoilmaisua aina kun poistuimme bussista nähtävyyksien äärelle. ”Muistakaa pitää käsilaukuista kiinni! Siellä saattaa olla niitä, jotka eivät tiedä mikä on minun omaa ja mikä hänen omaa”. Kotiin tultuamme kiertoilmaisutsta tietämätön isä säikähti toden teolla, kun lapsi keskellä yötä seisoi eteisessä…
Tolun tuoksu tulvahti, kun kaivoin esiin vintiltä minulle neljän caminon aikana niin rakkaaksi tulleen rinkan. Säilytän sitä mustassa jätesäkissä perusteellisesti pestynä edellisen reissun jäljiltä. Samassa säkissä ovat myös makuupussi, vedenkestävät vaatepussit ja remmit sun mut härpäkkeet. Rinkan perin tyttäreltäni. Se oli hänen partiovarusteensa noin kahdeksan vuotiaana. Caminolle lähtiessä se on juuri sopivan kokoinen lentoyhtiöiden käsimatkatavara…
Kirjassa Pakana pyhiinvaelluksella Pentti kuvaa kohtaamiaan ihmisiä. Paikallisia, kulkijoita, tarjoilijoita, hospitaleroja ja muita palveluntarjoajia. Mukaan mahtui mukavia, mukiinmeneviä mutta muitakin. Ylimielisyyden hän mainitsi useaan kertaan. Kaikki eivät suinkaan jaksa ilahtua kulkijoista, erityisesti Ranskan reitillä. Mieti, jos oman ikkunasi alta kulkisi 260 000 vaeltajaa kuten viime vuonna oli Santiagoon johtavalla loppuosuudella. Tai reppukansa tukkisi aamu toisensa jälkeen jalkakäytävän kun…
Kirjassa Pakana pyhiinvaelluksella Pentti kertoo, ettei löytänyt Jouko Tyyrin muistolaattaa. Se on Ponferradan kunnallisen majatalon edustalla. Jouko Tyyri, kirjailija, journalisti, poliitikko, menehtyi vain parisataa kilometriä ennen määränpäätään, Santiago de Compostelaa. Hän ehti kuitenkin vaeltaa parisataa kilometriä kauniissa maisemissa ennen uuvahtamistaan.
Mieleen painuneita vappupäiviä. Vuosi 2007: Vaeltamassa Ranskan reitillä Santiagon teillä. Ensimmäisellä caminollani satuin vappupäivänä Foncebadonin alueelle. Kaverit juhlivat Ulliksella. Viestien mukaan helteessä, tiedä häntä kannattaako uskoa. Kavereiden kuvat kyllä näyttivät aurinkoisilta. Minä talsin nilkkoja myöten lehmänlannalla maustetussa sohjossa. Tässä kuvia siivoimmasta päästä kävelyäni. Ja kauneimmasta.
Santiagon teillä vaeltaessa saattaa törmätä keskellä ei mitään polun viereen pystytettyyn ”kahvilaan”. Joku paikallinen tarjoaa kulkijoille miehittämättömän välipalapöydän ”maksa mitä jaksat” -periaatteella. Myös monet majatalot, erityisesti uskonnollismieliset toimivat lahjoituksilla. Yöpyjät laittavat lippaaseen vitosen, jotkut jopa enemmän, jotkut taas eivät mitään. Vaikea uskoa, että donativo-paikat kukoistaisivat taloudellisesti. Kaikki maksaa: vessapaperit, aamiaistarpeet (joskus majataloa pyörittävä hospitalero laittaa jopa…