Näkemistä, kokemista ja lukemista
Asturiasin puolella maisemat ON kohdallaan. Ei enää autotietä myöten vaan vehreitä merenrantaa, kukkuloita ja maalaismaisemaa. Kuvassa perhe eväsretkellä lähellä La Islaa. Hämärähommia Islassa Islan alberguen hoitaja – 20 vuotta hospitelarona toiminut Angelita vaikuttaa tiukalta mummolta. Kun eläkeikää lähestyvä ranskalaispariskunta ei heti ymmärtänyt seurata häntä, niin johan keppi kolisi. Minulle hän löi alberguen avaimet käteen ja monisanaisesti kuvaili miten löydämme alberguen. Kepin…
Toinen nenänvalkaisupäivä jo peräjälkeen. Cerrado, cerrado ja cerrado. Paikka toisensa jälkeen on sulkenut ovensa. Rabadesella Tähän albergueen olisimme jääneet, jos se vain olisi ollut auki. Mutta ei, jalkaa jalan eteen ja kohti seuraavaa majapaikkaa San Estebanissa. Majatalo sijaitsee etäällä kaikista mukavuuksista kuten illallisista, baareista. Ostimme mukaan salaatin, jotta pärjäämme yön yli. Perillä selvisi, että jostain…
Tänään takapakkia ensi kerran koko reissulla. Palaaminen tuntuu aina tappiolta. Kolme ylimääräistä kilometriä: ensin ylämäkeen, sitten alamäkeen. Mäenpäällä kirkon vieressä piti olla majatalo. Tässä kohtaa meinasi itku päästä. Päivän valo alkoi hiipua ja albergue – jos sellainen joskus paikalla oli ollut – oli kiinni, enemmän kuin kiinni. Kukkulan huipulla aavemainen kirkko, hautausmaa ja majatalo. Ei…
Poon majatalossa illallista syötiin yhdessä ja samassa pöydässä. Eihän meitä monta ollut: hospitalero ystävättärensä kanssa, José el Peregrino, ranskalainen pariskunta, camino-kamuni ja minä. Peregrino höpisi omiaan hieman humaltuneena. Isäntäväki omiaan. Vieressäni istui ranskalaisrouva. Me suomalaiset pystymme olemaan hiljaa jos ei ole sanottavaa, mutta ranskalaiset eivät. Varmaankin pöytätapoihin kuuluu keskustella muiden kanssa, osasi sitten yhteistä kieltä…
Olipa lähellä ettemme päässeet tai joutuneet tunnetun elämäntapakiertäjän huonetoveriksi. Playa de Poo -majataloon ilmaantui illansuussa elähtäneen näköinen mies rinkkoineen ja vaellussauvoineen. Ääni kähisten hän veteli olutta puutarhassa, kun tulimme illalliselle. Rinka ilmaantui jossain vaiheessa makuusaliimme. Nämä pienet makuusalit ovat jollain tapaa kiusallisia, sillä niissä yksi persoona muuttuu liian näkyväksi. No tämä Jose el Peregrino, kymmenisen…
Vienan Karjalan reissulla huvittelimme Barbaran hatulla. Hän koristeli sitä milloin kukkasin, milloin kalanruodoin. Kun aloitin Norte-vaelluksen ostin hatun Santanderista. Valikoimaa kesän jälkeen oli vähän ja jouduin valitsemaan koon mukaan. Hieman mutisten hyväksyin mielestäni valjunvärisen lierihatun, jota Barbaran inspiroimana ryhdyimme camino-kamuni kanssa koristelemaan. Lisää hattuja instagram mummo.matkabloggaaa #caminohattu
Pikainen vilkaisu vielä hostelliimme. Ja Llenasin satama-alueeseen Kaupungin ylpeyteen, rantapuistoon. Jossa kävellään vallia pitkin ja josta hospitelaromme mukaan näkee Santanderiin asti. Matka jatkuu seuraavaan kylään Playa de Poo -albergueen. Löytyi!
Kolmien sukkien ja alusvaatekerran varustus toimii hyvin. Yhdet päällä, toiset kuivamassa, kolmannet varalla. Heti kun pääsee majapaikkaan, pesukone pyörimään. Minulla on omakehitteinen pesukone. Vaatteet muovikassiin, vettä ja pesuaine perään. Sitten suihkuun ja suihkun jälkeen pyykkikone pyörimään. Lavuaarissa kun nuijii pussia niin pyykit peseytyvät. Mitä materiaaleihin tulee, kamulla on bambua. Toinen laatu kuivuu hyvin, toinen erittäin…
Joskus on vaikea saada selkoa reiteistä. Monet peregrinot juoksevat etappejaan ja Santiagon katedraalin kellot kumisevat korvissa. Heille tietenkin tarjotaan lyhyintä mahdollista reittiä, joka saattaa suurelta osin kulkea vilkkaasti liikennöidyllä alueella. Me etenemme mieluummin kauniita maisemia katsellen. Kummallakaan ei ole tarvetta ehtiä Santiagoon. Nyt onnisutimme kuitenkin saamaan hyviä ohjeita seuraavaa väliä varten. Yövyimme Santa Marina de Buelna –majatalossa. Sen omistaja José (avauskuvassa) ohjasi meidät…
Järki kasvaa kulkiessa. Tänään rinkasta lähti sadan gramman salmiakkipussi, aiemmin jo yksi teepaita. San Vincente de la Barquerasta jatkoimme N634 tietä myöten. On kuulemma vähemmän liikennettä kuin varsinaisella reitillä. Jaa, mitenköhän paljon siellä mahtaakaan olla autoja, kun meistä tämäkin on aika vilkasliikenteinen. Turvaliivit ovat tarpeen täällä Nortella, jos ei muuten niin ainakin löytävät paremmin tienposkesta….
Ylämäki alamäki ylämäki. Niiden merkeissä kului tämä päivä. Kumma juttu El Galeon -alberquekin (majatalo) on varmaan paikkakunnan korkeimmalla kukkulalla. Mutta ne maisemat.
Cerrado – suljettu. Sellaista kylttiä ei haluaisi nähdä kun saapuu määräpaikkaansa. No niin kuitenkin kävi tänään. Majatalo suljettu toistaiseksi. Satunnainen ohikulkija, lähistöllä asuva mies lähti oppaaksi hakemaan Villa de Comillas -pensionaattia. Paikalliset aika helposti lähtevät näyttämään ennemmin kuin selostavat meille puolikielisille. Valpastun aina tämän kaltaisissa tilanteissa, kokemus opettanut. Niin nytkin, vaikka taas kerran sain häpeillä ajatuksiani….
Matkaan ei tarvitse lähteä aamun sarastaessa, sillä näin lokakuussa aurinko paistaa armeliaasti vaeltajalle myös keskipäivällä. Majataloissa riittää tilaa. Kuvia tästä päivästä .
Lyhyt vaellus toisena päivänä. Perillä Izzarra-majatalossa meidät ottaa vastaan tähtiluokan hospitalero Isaac Risas ja panee uusiksi meidän caminomme. Tätä majataloa on kehuttu netissä, eikä ihme. Ammoisina aikoina navettana toiminut rakennus on kunnostettu pyhiinvaeltajien majataloksi, jossa nukutaan lakanoissa. Izarra on eruskia ja tarkoittaa tähteä. Isaac – tähti tähdessä – on suuri caminofani ja hän ehdotti meille…
Minulla on piileviä korjaustaitoja. Eilen manasin sauvoja ja kannoin niitä koko päivän palasina. Pari ranskalaista pyöritteli putkia ja sitten päätään, ja kehoittivat hakeutumaan urheiluliikkeeseen. Aamulla kun vaelluskaverini kaiveli jeesusteippiä rinkastaan, kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. En tiedä miten enkä kyllä osaisi tehdä uudelleen. Voi kun sallisivat omien sauvojen kuljettamisen käsimatkatavarana. Ois niin paljon helpompaa.
Eka aamu on aina kauhea, riippumatta siitä monesko camino on menossa. Ahdas makuusali, tavarat hukassa ja rutiini hakusessa. Järkeäänkin tulee kyseenalaistettua. Kaikesta selviää kun muistaa, että yleensä kolmanteen kävelypäivään mennessä tavarat ovat löytäneet paikkansa rinkassa ja majatalojen tohina alkaa kuulua osana rutiiniin. Vaellus lähtee sujumaan kun löytää polunpään tai kaupungissa simpukoin merkityn caminoväylän. Santaderissa…
Täällä Santanderissa riittää tilaa sekä turistille että peregrinolle (Santiagon teiden vaeltajat). Pitkän ja monivaiheisen matkan ja bussissa vietetyn yön jälkeen, vietämme päivän turistina. Teimme lenkin La Magdalena palatsille – ilman rinkkaa. Palatsin sisätiloihin emme jaksaneet paneutua mutta ympäröiviin maisemiin ja majakkaan kyllä. Rannoilla satunnaiset lenkkeilijät hoitavat kuntoaan. Palatsilla riitti vierailijoita, espanjalaisia lähinnä. Viime vuorokausi vilahti…
Jotkut menevät naimisiin sokkona (näin olen ymmärtänyt tv-ohjelman esittelystä) ja jotkut hieman varovaisemmat lähtevät sokkona caminolle. Tänään näen henkilön, jonka kanssa lennämme Madridiin ja jatkamme yöbussilla Santanderiin, josta on tarkoitus reilun kolmen viikon ajan tepastella kohti Santiago de Compostelaa . Tiedän matkakumppanistani hyvin vähän, oikeastaan vain nimen ja asuinpaikan ja sen, että Assisissa hän käväisi…
Vielä viikko sitten kutkutteli vatsassa. Ihanaa päästä ylepalttisesta tavaramäärästä ja loputtomista töistä. Tässä tulos! Kyllähän sitä kaikkea pientä nykyihminen tarvitsee selviytyäkseen. Mikään ei paina mitään, mutta kaikki yhdessä liikaa. Käsipyykki tulee eteen silloin tällöin. Olen kiikutellut 25 gramman oliivisaippuaa kylpyhuoneen kaappiin ja takaisin ja filosofoinut pystyykö sillä pesemään mahdollisimman monta asiaa: pikkupyykin, kasvot, hätätilassa…
Kesätäpinössäni tulin tilanneeksi matkaliput Madridiin. Varmuudeksi varasin aikaakin reippaasti, mielessäni Santiagon teiden maisemat. Kukaan kavereistani ei päässyt mukaan, eikä myöskään siippani töittensä takia (vaikka kutsun itseäni ansiottomasti mummoksi, en tohdi häntä ukiksi nimitellä). Nettihakuni tuotti tulosta, sain vaelluskaverin. Samalla kosolti jännitystä reissuuni. Siippani, joka vaelsi toissa kesänä kanssani San Sebastianista Santaderiin, pystyi yhden sunnuntailounaan aikana luettelemaan toistakymmentä reissuntuhoavaa vaeltajankuoppaa, silloin…