Santiago ei ole entisensä. Reppuselkäinen peregrino-kansa velloo kujilla. Eräältä tarjoilijalta, joka silmät lasisina juoksi vaeltajien toivomuksia täyttämässä, kysyin asiakasmääristä.
”Tämä ei ole mitään. Heinäkuussa…elokuussa silloin vasta on väkeä”, tarjoilija sanoi ja viittoi tutun rahantuloa ilmaisevan eleen käsillään.
Eron huomaa kaikessa. Pysähtynyt katsekontakti, joka viestii sinun olevan universumin tärkein ihminen juuri sillä hetkellä, on Santiagossa vaihtunut seuraavaa asiakasta pälyileväksi katseeksi.
Ilmainen ateria
Vielä joitakin vuosia sitten Hostal Reyes de Catolicos tarjosi kymmenelle peregrinolle aamiaisen, lounaan ja illallisen. Näitä jonotettiin hotellin autotallin edessä, josta henkilökunta ohjasi keittiön viereiseen peregrino-huoneen. Nykyään tarjolla on aamiainen ja lounas hotellin kupeessa olevassa peregrino-ravintolassa. Voucherin saa päivän ensimmäiset compostela-jonottajat. Muutkin voivat syödä peregrino-ravintolassa reippaaseen 17 euron hintaan.
Varoitus Marioista
Aika harvoin olen matkoillani hyväksynyt kujilla majoitusta kaupittelevan henkilön tarjouksen. Nyt kuitenkin niin kävi. Kun olin matkalla albergueen Maria, mummoikäinen nainen pysäytti ja esitteli mainoksiaan lähellä Santiagon katedraalia. Hänen hintansa oli liian korkea. Kerroin budjettini. Hän sanoi, että ”sinulle tällä hinnalla, jos olet kaksi yötä”. Väsytti. Solmimme siinä paikassa kummallisen sopimuksen, joka maksaessani kahden yön jälkeen laskua, muuttui melodraamaksi.
Lasku piti maksaa Marian hedelmäkaupassa. Kun menin maksamaan Maria oli vapaalla ja poika Ramon hoiteli Marian majoituspalveluja.
Täytyy vain ihailla espanjalaisten tunneskaalaa, vaikka ei se minullakaan vallan huono ole. Siinä käytiin läpi sääli, yrittäjän vaikeudet ”ainoa vapaapäivä kuukauteen, on tyttären juhlissa, haluatko että hän tulee taksilla selvittämään asian”, oletettu ylemmyydentunto ”pidät meitä tyhminä”, itku lähellä (oli muuten mummollakin, ellei olisi alkanut kiinnostaa käyttäytymistieteiden kannalta), viha, raivo, syyllistäminen ”kaikki huoneet varattuja ja jouduimme käännyttämään pois asiakkaita, jotka olisivat maksaneet täyden hinnan”…
Puhelin kävi kuumana. Väillä minä, välillä Maria, välillä kuviteltu assistentti, jolla oli Marian ääni, keskustelimme (ei muuten olisi tarvinnut mitään linjaa välissä, ikkuna vaan auki siellä missä Maria ikinä olikaan, niin hänen äänensä olisi kuulunut Granadaan asti). Tilanne alkoi tuntua niin epäreilulta, että sanoin odottavani poliisia paikalle.
Vaikea sanoa, miten pääsimme lopputulemaan, että maksoin mitä oli alunperin sovittu. En jäänyt enää kolmanneksi yöksi. Ramonin kanssa löimme kättä päälle ja jopa innostuimme kuvaamaan kaupassa.
Väärinkäsityksellä lienee mahdollisuus tässäkin asiassa, mutta ainakin se oli valhe, että huoneet oli varattuja. Vain viereisessä huoneessa oli vieraita. Epäilen myös, että majoitustilat eivät olleet rekisteröityjä. Osoite oli eri kuin Marian esitteessä, huoneet olivat tavallisessa kerrostalossa, ilman mitään majoituskylttejä, ja ilmeisesti poliisin asiaan sekoittaminen sai Marian muuttamaan mielensä.
Taas kokemusta rikkaampana. Mitä opin? Kaikki tarjoukset kirjallisena. Ja jos olisin ollut väärässä tässä asiassa, niin toivottavasti Mariakin oppi olemaan huolellisempi tarjouksissaan. Hänellähän tässä tapauksessa on suurempi vastuu. Hän on yrittäjä, minä taas kuluttaja.
Tervetuloa taas kotinurkille – selvästikin monta kokemusta rikkaampana.