Taas jalkaa väpättää. Helsingissä järjestetyssä Camino-tapaamisessa Jussi Virtanen kertoi ensimmäisestä vaelluksestaan Santiago de Compostelaan. Yksin veteli Saint Jean-Pied-de-Portista kuten minä, hän viime syksynä, minä kolmisen vuotta sitten. Yksin vaeltamisessa on etunsa. Voi päättää itse milloin lähtee, syö, juo, lepää ja paljonko kävelee. Toisaalta kivahan se on, jos on mukana joku, jonka kanssa voi jakaa kokemuksen.
Youtubessa on kuulemma paljon camino-materiaalia, videopäiväkirjoja.
Vegaani caminolla
Olen aina ihmetellyt miten erikoisruokavalioiden kanssa selviää caminolla. Itsellä kun on lähinnä ollut vaikeuksia saada ruokavälit soviteltua niin ettei uuvahda. Syön mitä saan, on ollut mottoni. Mieluummin kalaa kuin lihaa. Lihaa pakon edessä.
Janina Taurinen loi uskoa siihen, että ruokarajoitteisetkin selviävät. Hän vaelsi Lissabonista Santiagoon äitinsä kanssa. Ravintolat ja baarit tuntuivat ottavan haasteen vastaan, ihmetellen toki, ja he tekivät parhaansa taikoakseen Janinalle vegaaniruokaa.
Caminon motiivit
Sitäkin olen ehtinyt ihmetellä miten monta eri motiivia camino-kulkijoilla on.
Kalle Elonheimo, pappi avasi caminon hengellistä puolta. Peregrinus – muukalainen, kulkija – siitä tulee yleisnimitys ”peregrino” kaikille Santiagon teiden vaeltajille, motiivista riippumatta.
”Pyhiinvaellukseen liittyy vapaus, jakaminen, huolettomuus. Hengellisyys tekee pyhiinvaelluksen”, Kalle määritteli.
Pyhiinvaeltajien viisi tärkeää
Kalle valaisi myös varustepuolta. Varusteet ovat ykkösaihe missä tahansa camino-keskustelussa. Olen joskus ihmetellyt sitä minkälaisia intohimoja esimerkiksi jalkineet tuottavat. (Olen se tyyppi, joka on vedellyt noin 1500 kilsaa talvilenkkareilla. Nortella tosin viime syksynä otti ohraleipä. Kivet olivat kulmikkaista ja puhkoivat pohjan.)
Enpä ole tullut ajatelleeksi näitä. Kallen mukaan pyhiinvaelluksen viisi tärkeää ovat:
Jalkineet – muistuttavat Kristuksesta (maallinen tulkinta: pakko olla, ettei jalat palele tai kipeydy, tosin eräs argentiinalainen käveli 800 kilsaa paljain jaloin, kuva syksyn 2013 postauksissa)
Sauva – muistuttaa, että aina voi tukeutua Kristukseen (maallinen selitys: pääsee helpommin mäkiä ylös ja alas + tarvittaessa voi huitoa kulkukoiria etäämmälle)
Päähine – muistuttaa taivaan suojasta (maallinen tulkinta: kuljepa nyt vaikka mesetaa, puutonta tasankoa aurinkoisella säällä, ilman päähinettä takuuvarma auringonpistos)
Reppu – muistuttaa siitä, että Kristus on kantanut syntimme (maallinen pohtii montako litraa repun tulisi vetää, pakollinen kuljetusväline)
Risti – uskon symboli (monet ovat korvanneet simpukalla, joka yhdistää mukavasti camino-kulkijat)
Mites ehtoollinen?
Voiko luterilainen osallistua ehtoolliselle?
”Harmaalla alueella mennään”, totesi Kalle. ”Periaatteessa ei, mutta mutta…Paras tietysti jos ottaa oman papin mukaan. Leipä ja viini ei Espanjasta lopu.”
Ranskan puolen reitit
Heikki Pietilä tuntui kokeneelta Ranskan puolella kulkevien reittien kävelijältä. Ei osaa ranskaa, eikä edes englantia, mutta silti reissu vaimon kanssa vuosi toisensa jälkeen.
Pariisista lähtevä reitti on kuulemma kaikkein huonoimmassa kunnossa.
Le Puy – Mini Pyrenneiden yli (Ranskan keskiylänkö) – Santiago tuntuisi mielenkiintoisimmalta. Ehkäpä vielä joku vuosi suuntaan sinne.
”Ruoka on hyvää ja jos se vielä tarjoiltaisiin ihmisten aikoina, luulisi olevansa taivaassa”, Heikki kuvaili. Totta, se että illallista saa yleensä klo 20 jälkeen, jos vielä silloinkaan, on monelle suomalaisvaeltajalle koettelemus.
Ranskan puolen palveluverkostoa Heikki moitti kehnoksi. ”Vaatii enemmän, sillä välimatkat palvelujen välillä ovat pidempiä kuin Ranskalaisella reitillä Espanjassa.”
Sitten ne irtokoirat. Joo….niitä olen itsekin nähnyt, erityisesti Galiciassa, mutta ovat aika säyseitä. Jotkut eivät vaivaudu ylös makuuasennosta, vain pikkuisen raottavat silmiään. Mahtavatko olla valppaampia Ranskan puolella.
Heikki ihailee, mutta virnistää samalla. ”Ranskalaiset ovat ystävällisiä ja opastavat mielellään. Opastavat tiesivät tai eivät. ”
Malagasta Santiagoon
Ilkka Pernu esitteli Camino Mozaraben, jota pidetään vanhimpana pyhiinvaellusreittinä Espanjassa. Reitti kulkee Malagasta/Granadasta Santiagoon. (Malagasta noin 1240 kilometriä). Meridassa reitti yhtyy Via de la Plataan.
Vähän vaeltajia. Hiljaisia majataloja, albergueja, jotka ovat usein miehittämättömiä. Avain noudetaan monesti poliisiasemalta tai lähibaarista.
Kevät + syys-lokakuu parhaita ilmojen suhteen. Kesällä lämpöä saattaa olla jopa +40 astetta. Huh! Huh!
Matkan varrella historiaa rakastavan Ilkan eteen osui mm:
Rautatammen terhot (Extremadurassa) ovat mustien possujen ravintoa. Siitä crudon (ilmakuivatun possunlihan) maku.
Via Verde, joka on rakennettu junaradanpohjan päälle (oliiviöljyä kuljetettiin aikoinaan junalla) .
Hebreaksi ja espanjaksi katukyltit Lucenan pikkukaupungissa. Juutalaisuuden keskus aikoinaan.
Roomalaisten tekemät vesijohdot. Ilkan blogi
Ilkan caminosta on juttua Keskisuomalaisessa.
