Tänään takapakkia ensi kerran koko reissulla. Palaaminen tuntuu aina tappiolta. Kolme ylimääräistä kilometriä: ensin ylämäkeen, sitten alamäkeen. Mäenpäällä kirkon vieressä piti olla majatalo.
Tässä kohtaa meinasi itku päästä. Päivän valo alkoi hiipua ja albergue – jos sellainen joskus paikalla oli ollut – oli kiinni, enemmän kuin kiinni. Kukkulan huipulla aavemainen kirkko, hautausmaa ja majatalo. Ei ristin sielua missään. Kukkulalle olimme päätyneet mäkien, peltojen ja metsien kautta. Hetken mietimme, jatkammeko. Näin jälkeenpäin ajatellen teimme oikean ratkaisun, kun lähdimme tietä myöten takaisin paikkaan, jossa olimme nähneet jonkinlaisen majapaikan.
Seuraavana aamuna saimme tuta, että matkaa seuraavaan avoinna olevaan majapaikkaan olisi ollut enemmän kun mitä olisimme jaksaneet.
Jouduimme kokkaamaan jo toiseen kertaan. Edelliskerralla Isaacilla oli myynnissä linssikeittopurkkeja ja muuta pientä. Ei hätää. Nyt emme olleet varustautuneet ollenkaan, mutta emäntä löysi meille spagettia ja tomaattikastiketta. Niillä mentiin koko yö.
Donativo: näin pystytään tarjoamaan yösija peregrinoille edullisesti. Lahjoituksesta ei tarvitse maksaa veroa Ranskan puolella. Sama lienee täällä. Kympin maksoi yöpyminen, aamukahvi ja pyykinpesu.
Päivät ovat parhaita. Ihanaa vaellella raikkaassa ilmassa. Ei ole liian kuumaa, juuri sopivaa. Lantin toinen puoli on yöt, ne ovat kosteita ja koleita majataloissa. Lisäksi monet majatalot, hostellit, hotellit ja ravintolat ovat sulkeneet koska vaeltajiakin on vähän. Valinnanvaraa on vähän ja välimatkat pitkiä.
Vaatteet kuivuvat joko auringossa tai tuulessa, myös päällä olevat. Tuntui ihanalta kun eilisillan emäntä pesi vaatteemme ja kuivasi ne kuivauskoneessa. Villasukat höyrysivät vielä kun hän toi pestyt vaatteet meille.