Siitä se alkaa. Päiväkausien tasainen vaellus Mesetalla, ylänkötasangolla.
Olen aiemmin miettinyt miksi remonttireissullani (nimitys tulee siitä, että pakenin putkiremppaa caminolle, ”construction work refugee” oli tittelini tuolloin) on päivien ehkä viikkojenkin hahmottamaton ajanjakso. Kuvissa vilahtelevat Pentin kirjassakin mainittuja kyliä. On calzadillaa, condesia, hornillosia sun muuta, mutta en vaan saa muistoja mieleen.
Ilman kuvia, minulla olisi vain muutama hatara mielikuva peltoaukeista, päällekäyvistä kärpäsistä ja lehmänläjistä, jotka nähtyäni mietin missä olivat mahtaneet pikkuruiset kärpäsenjalat tepastella ennen kuin arimmat niistä laskeutuivat nenälleni ja röyhkeimmät pyrkivät suuhuni.
Sekä muistikuva siitä, että vatsatauti alkoi vaivata vaeltajia. Jotkut arvelivat sen johtuvan vedestä. Camino-reitithän ovat siitä ihania, että vesipisteitä löytyy. Ei tarvitse kantaa marketista tai olla huolissaan vedensaannista. Mesetalla viljellään maata ja tietäväisimmät perustelivat vatsavaivoja sillä, että pohjaveteen valuu maatalouden jätteitä, lannoitteita sun muuta. Tiedä häntä. Varmuudeksi siirryin täyttämään pulloni baareissa enkä käyttänyt kylien vesilähteiden hanoja. Pulloveteen siirtyminen olisi ollut liian hankalaa, vaikka osa vaeltajista valitsikin sen vaihtoehdon. Vältyin vatsataudilta, itse asiassa koko reissun aikana.
Karkeasti ottaen Meseta alkaa Burgosista ja päättyy Astorgaan.
Pentti valitsi bussiin hyppäämisen ohittaakseen ennen Burgosia olevan teollisuusalueen. Hyvä valinta varmaan. Monta muutakin kohtaa voisi huristella bussilla, kuten Leónin kummastakin päästä, sekä saapuessa ja lähtiessä. Rumia reittejä ovat.
Nykyään Burgosiin voi saapua kahta reittiä: vanha ruma on saanut seurakseen joenvartta nuolevan kauniin reitin. Sitä ei vielä kaikissa oppaissa mainita.
Burgosin kohdalla takanani oli vajaat kolmesataa kilometriä kukkuraista ja vuoristoista seutua. Edessä reilut kaksisataa tasamaastoa.
Nyt taas lukemaan.