Viikko alkoi risteilemällä. Ja voihan supraspinatus! Ei olisi pitänyt rokata niin railakkaasti. Vaikea sanoa, miten päädyin Senioriliiton ruotsinristeilylle. En ole liiton jäsen, enkä oikein tiennyt toiminnastakaan. Kunhan ilmoittauduin, aivan viimetingassa netissä olevan ilmoituksen avulla. Seniori olen, sillä tietääkseni yli 55-vuotiaat lasketaan senioreiksi. Tuo seniori-sana on outo, yhtä outo kuin eläköityminen. Mutta menköön paremman ilmaisun puutteessa….
Kategoria: Yleinen
Corinnen tarina jatkuu Sveitsissä mutta yhteys Keniaan säilyy
Aiemmin kerroin Corinne Hofmannin kirjasta Valkoinen masai ja siitä, kuinka minua ihmetytti hänen äkkirakastumisensa täysin vieraasta kulttuurista olevaan komeaan mieheen, jonka kanssa hänellä ei ollut edes yhteistä kieltä. Paljon postauksen jälkeen minullekin on tapahtunut. Olen ollut Keniassa reilun pariviikkoisen. Vierailin masai-kylässä myös, tosin vain lyhyen turistikäynnin ajan. Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen sitä maskuliinisuutta, joka…
Maailma näytillä Helsingissä
Täällä taas! Matka 2024 avautui eilen torstaina ammattilaisille ja tänään perjantaina yleisölle. Keskiviikkonakin tapahtui, silloin kokoontuivat ostajat ja myyjät solmimaan kontakteja. Mummo vieraili messuilla torstaina. Se on perinteisesti rauhallisempi päivä. Lumimyräkkä taisi tälläkin kertaa tehdä osansa, sillä käytävillä oli väljyyttä ja ständeillä pääsi heti juttusille. Tosin mummonmuistin mukaan torstain messupäivänä on aina ollut kaamea keli….
Näin majoituimme Keniassa – Amazing Mara Camp
Naivashassa viettämiemme viiden yön jälkeen siirryimme Masai Maran suojelualueelle ja siellä sijaitsevaan Amazing Mara Camp -telttakylään. Teltta kuulostaa pelottavalta, kun puhutaan villieläinten kotikonnuista, mutta mistään maassa olevasta teltasta ei ollut kyse. Teltat sijaitsivat eräänlaisen puukehikon sisällä, reilun metrin päässä maanpinnasta. Radiopuhelimen välityksessä sai yhteyden henkilökuntaan vaikkapa pimeän aikaan, jolloin ei saa poistua teltasta ilman vartijaa,…
Näin majoituimme Keniassa – Naivasha
Kenian matkani ensimmäisen viikon majoitukset olivat selvät jo hyvissä ajoin – eli se Päivi Arvosen järjestelemä safariviikko. Hän oli hoitanut majoitukset ja reissun muut yksityiskohdat. Mutta kun safariviikko oli ohi, muut lähtivät kuka minnekin, minä jäin vielä viikoksi Keniaan. Matkasuunnitelmaa tehdessä jouduin miettimään jäänkö Nairobiin vai käynkö Mombasassa sen lisäksi. Helpolta ja edulliselta kuulostavia lentoja…
Kenian Iso viisikko – Big five
Lähdin Keniaan matalin odotuksin, sillä vuosi 2023 oli jo sisältänyt monta elämysrikasta reissua aikatauluineen eri puolilla maailmaa. Keniassa halusin vain antaa asioiden tapahtua ja siksi en asettanut tavoitteeksi mitään. En edes kuvata matkailijoiden suosima iso viisikko – Big five eli leopardi, puhveli, sarvikuono ja norsu. Mutta niin siinä kävi, kuvattuahan viisikko tuli, melkein. Big Five…
Naivashajärvi ja Sanctuary farm – Kenia
Viikon mittaisen elämyssafarin aikana kävimme useassa luontokohteessa, kansallispuistossa ja suojelualueella. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului veneilyä Naivashajärvellä. Leppoisa aloitus edellisillan myöhäisen saapumisen vuoksi. Naivashajärvi on kuuluisa linnuista, se kuuluu lintubongaajien suosikkeihin. Virtahevot tietenkin kiehtoivat veneestä katsottua. Niitä uiskenteli siellä täällä, mutta niitä oli vaikea saada kuvattua, kun ne uivat enimmäkseen pinnan alla. Hirvitti katsella rantavedessä kalastavia…
Pöllöjä siellä täällä – Petolintujen suojelukeskus Keniassa, pöllö parvekkeella Viherlaaksossa
Nyt olen kotona, joulukin meni jo. Tänä aamuna viiden jälkeen heräsin lehtopöllön huutoon. Tiedän, että kyseessä on lehtopöllö, sillä se on aiemminkin herätellyt minua. Jokunen viikko sitten luulin, että parvekkeellani naukui kissa ja kun raotin verhoa, pöllö istui parvekkeen kaiteella. Siellä se napitti minua tiukkakatseisilla silmillään. Naaras se oli. Naapuri tiesi kertoa, että naaraan ääni…
Keniassakin juhlitaan joulua – Pikkujoulut Nairobissa
Pikkujoulut Keniassa, enpä ole aiemmin kokenut. Osuin Nairobiin aikaan, jolloin siellä näkyi jo joulun odotus ja valmistelut. Ostoskeskuksessa joulupukki tervehti myymälän ovella, tingeltangelit soivat ja joulukoristeita myytiin täyttä häkää. Niin kuin koto-Suomessa. Enemmistö kenialaisista on kristittyjä, siitä syystä joulu näkyy. Toiseksi eniten on muslimeja, lisänä hinduja ja muita pienemmässä määrin. Sattuipa vielä niin Nairobissa asuvien…
Kaksi viikkoa Keniassa
Elämyksiä täynnä oleva reilu kaksiviikkoinen Keniassa! On herätty kukonlauluun, jopa aiemmin. On syöty hyvää, ei-niin-hyvää ja syö-ennenkuin-selkäänsä-ottaa -ruokia. Tutustuttu masai-heimon elinpiiriin, kansallispuistoihin ja suojelualueisiin sekä niiden lukuisiin eläinlajeihin. On koettu nairobilaisten katuelämää ja autoilua. Käyty museoissa, norsujen orpokodissa ja muissa eläinten pelastamiseen tähtäävissä paikoissa. Ja jopa pikkujouluissa. Nyt olen ollut jo hyvän tovin kotona ja…
Rahalla pääsee Keniassa
Mielelläni sivuuttaisin raha-asiat, mutta pikkuisen niistä kuitenkin täytyy kertoa, sillä reissussa kun reissussa tarvitaan rahaa. Siis sekä käteistä että niitä bittimuodossa tililtä toiselle juoksevia. Kenian valuuttaan shillinkiin (KSH) sain ensikosketuksen lentokentällä, kun halusin vaihtaa juomarahoihin tarvittavat käteiset. Muutoinhan Kenian reissuni oli ensimmäisen viikon osalta jo maksettu. Ja kortilla pystyi maksamaan lisäpalveluista kohteissa, joihin olimme menossa….
Kännykän toimintahäiriö hankaloittaa uskomattoman paljon matkantekoa – luurini mykistyi Keniassa
Mummo mykistyi joksikin aikaa, mutta täällä taas reissupäiväkirjaa postaamassa. Jos jokin on bataattimaista niin se, että kännykkä lopettaa toimintansa reissun aikana. Minulle kävi juuri niin Keniassa, savannin kupeessa, tuntien ajomatkan päässä pääkaupunki Nairobista. Yleensä reissuille lähtiessä valmistaudun lähes kaikkeen, ripulista ryöstöihin. Tarkistuslistani ennen matkaa on pitkä, mutta kännykän olin tyystin unohtanut. Tai en nyt aivan tyystin,…
Rakkauteni Afrikka – kirjavinkki /Kenia
Kylläpä sattui kohdalleni juuri oikeanlainen kirja. Sain vinkin paljon Keniassa työskenneeltä Päivi Arvoselta. Rakkauteni Afrikka kertoo kirjailijan, Daphne Sheldrickin omasta elämästä Keniassa ja hänen rakkaudestaan David Sheldrickiin, Tsavon kansallispuiston johtajaan. He työskentelevät yhdessä, pelastavat salametsästyksen tai muutoin orvoksi jääneistä norsuja, sarvikuonoja ja muita villieläimiä. David kuoli aivan liian aikaisin mutta Daphne jatkoi samalla saralla ja…
Matkavalmisteluja Keniaan
Jotenkin sitä tuudittautuu ajatukseen, että valmistelut on tehty, kun tilaa hotelit, matkaliput ja maksaa ne. Mutta ei. Riippuen siitä mihin matkaa, kaikenlaista pikku säätöä ja mietittävää riittää. Mikäli matka suuntautuu vähänkään pidemmälle, kuten nyt kohdallani Keniaan, kukkaroa saa avata useaan kertaan ennen lähtöportilla oloa. Tämä unohtuu helposti kokeneeltakin matkailijalta. Tässä Kenian matkaanlähdön kiemuroita. Matka-asiakirjat kuntoon…
Suomen paras tomaattikeitto
Käväisin torstaina 2.11. Suomen parhaan tomaattikeiton julkistustilaisuudessa, joka järjestettiin Henkan, Henri Alénin, Fiasco -ravintolassa. Henkka toimi tuomarina tässä tomaateistaan tunnetun italialaisen Mutti-firman kilpailussa. Kilpailuun tuli 267 reseptiä, joista viisitoista valittiin jatkoon. Näistä neljä valikoitui mukaan Tomaattikeittomestaruus-reseptivihkoon. Henkka kertoi, että kisassa oli kovan luokan reseptejä. Mukana oli punajuurta sisältäviä, aasialaistyyppisiä ja vaikka mitä innovatiivista lähestymistapaa. Voittajareseptin…
Mun Afrikka – Kirjavinkki
Kenian matkaan liittyvä lukuprojektini jatkuu. Nyt luin Marco Kososen Mun Afrikka -kirjan. Sen ahmaisi hetkessä, niin letkeää menoa kirjassa oli! Reilun kahdensadan sivun lukupakettiin sisältyi muutakin kuin Kenia. Kirja alkaa Senegalista ja loppuu Tansaniaan. Siinä välissä käydään Etiopiassa, Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Sambiassa, Zimbabwessa ja Malawissa. Kokemukset eivät ole yhdeltä reissulta, vaan vuosina 1996–2015 viiden eri matkan…
Marokon suurlähettilään residenssissä Helsingissä
Marokon Suomen suurlähettiläs H.E. Mohamed Achgalou on kestinnyt ahkeraan toimittajia ja muuta mediaväkeä residenssissään Helsingin Pohjoisrannassa. Vieraina on ollut eri iltoina ainakin ulkomaan-, ympäristö- ja matkailutoimittajia. Iltatilaisuudet suurlähetystö oli teemoittanut kunkin toimittajaryhmän mielenkiintojen mukaan. Ympäristötoimittajille suunnatussa tilaisuudessa esitettyihin moninaisiin kysymyksiin H.E. Mohamed Achgalou vastasi parhaansa mukaan, mutta korosti ettei tunne syvällisesti kaikkia käytäntöjä, toki kysymyksiin…
Valkoinen masai – kirjavinkki /Kenia
Valkoinen masai on Corinne Hofmann omaan elämään perustuva tarina. Neljä ja puolisataa sivuinen kirja oli pakko hotkaista lähes yhdellä istumalla – tai oikeastaan yhdellä makuulla, sillä siinä asennossa yleensä luen. Uskomaton tarina. Kirjailija edustaa omaa ikäluokkaani, enkä voinut olla miettimättä, olisiko sama voinut tapahtua minulle. Epäilen. Kirja alkaa siitä, kun Sveitsissä asuva, tuolloin alle kolmekymppinen…
Mitä elämyksiä matkailijoille Itärannikolla – Haminan ja Kotkan seutuun tutustumassa, osa 3.
Kävimme kartoittamassa Itärannikon elämyksiä Visit Kotka-Haminan järjestämällä tutustumismatkalla. Tässä reissun viimeisessä postauksessa ajellaan kumiveneellä ja kävellään kansallispuistossa. Kumiveneellä Kymijoella Matkailupalveluja tarjoavan Erämys Keisarin Kosket Oy:n ohjelmista pääsimme kokeilemaan jokiristeilyä. Puimme päälle vettä kestävät vaatteet, kumisaappaat ja veneilyliivit, joita kaikkia löytyi Erämyksen vajasta. Lyhyt opastus ja turvakäytännöt ja sitten kumivenettä kantamaan kohti Kymijokea. Seilasimme tunnin verran…
Mitä elämyksiä matkailijoille Itärannikolla – Haminan ja Kotkan seutuun tutustumassa, osa 2.
Tarina Itärannikon elämyksistä Visit Kotka-Haminan järjestämällä tutustumismatkalla jatkuu. Tässä postauksessa kaksi kohdetta Kotkan Kantasatamasta, joka on muuttunut todelliseksi elämyskeitaaksi matkailijoille. Merikeskus Vellamossa on monta museota – Tutustu myös Vellamo-kanavaan Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon, Merivartiomuseon näyttelyt löytyvät samasta aaltoa muistuttavasta rakennuksesta Merikeskus Vellamosta. Nyt ehdimme käväistä vain muutamassa näyttelyssä. Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely on aina kiinnostava, vaikka…