Olin utelias ja vähän varautunut. Kamerakerhomme äkkilähtö suuntautui Vermon raveihin. Olemme olleet siellä kuvaamassa aiemminkin, pari vuotta sitten. Hevosten kuvaaminen kiinnostaa – ja samalla herää kysymys: voiko eläinkilpailu olla eettistä viihdettä?
Porukkaa laidasta laitaan
Vermon ravit eivät ole vain hevosharrastajien juttu, sillä yleisöä on laidasta laitaan: perheitä, eläkeläisiä, hevosten parissa touhuavia, lapsia keppihevosineen, toton pelaajia ja olipa joukossa niitä hevosten kuvaajia kameroineen.
Kahvion ovensuussa katselin silmät ymmyrkäisenä totokuponkia. Niin taisi katsella myös kuvaajakollegani. Päädyimme helpommin ymmärrettävään peliin. Pankki oli pystyttänyt ravintolasaliin esittelypöydän ja onnenpyörän. Se oli riittävän helppoa ohjeistettuna. Voitin huulirasvan.
Vermon ravien a-o-sivulta löytyy lisätietoa totosta ja muusta ravitoiminnasta.
Monenlaista lähtöjännitystä
Kuulutukset rytmittivät iltaa, ja lähtöjen jännitys tarttui – ei kuitenkaan niin kuin ehkä ajattelisi – minun kohdallani jännitys oli sitä, että saanko kameraani laitettua sopivat asetukset. Radoilla vilahtivat ohi vankannäköiset hevoset, joista huokui voima ja vauhti. Usein olin väärässä paikassa tai väärillä säädöillä.
Tuli lisää materiaalia ”Kuva, jota en ottanut” -sarjaan. Siellä on jo monta kuvaa. Yksi Iranin Shirazin moskeijasta, jonka pyöreämuotoisen moskeijan kupolin yllä loisti täysikuu. Huumaava näky, mutta en päässyt kuvaamaan, sillä olin turistibussissa.
Toinen kuva, joka jäi ottamatta, oli Marokossa. Tyhjällä vaaleana hohtavalla hiekkarannalla istui viisi mustiin täyshuntuihin pukeutunutta naista somassa ryhmässä. En vaan voinut häiritä heidän hetkeään.
Onhan niitä muitakin, mutta tämä Vermon ottamatta jäänyt kuva oli sellainen, jossa lähtöjärjestelijäauton takana juoksi seitsemisen hevosta. Ruskeat hevoset ravasivat säntillisessä järjestyksessä ja jokaisen selässä kuin kirsikkana kakussa oli valkoisten ajohousujen takamukset. Siinä oli rytmiä ja sommittelua. Aurinkokin osui sopivasti kuvattaviin.
Vastuullisuus ja eläimen näkökulma
Mutta se kysymys jäi mieleen, miten hevonen kokee tämän? Raviin valmistautumisalueella näin hyvin hoidettuja hevosia, kiiltäviä turkkeja ja heidän tarkkaavaisia hoitajiaan.
Nettitietojen perusteella Suomessa valvonta on tarkkaa – eläinlääkärit ovat paikalla ja hevosten kunto tarkistetaan. Eläimen hyvinvointi on kaiken lähtökohta.
Totta ainakin se, että eläinlääkäri oli paikalla. Siellä hän istui radan ulkoreunan pömpelissä ja tarkkaili menoa. Ulkona käyskenteli lisäksi eläinlääkäriavustaja.
Omat tuntemukset kulkivat kuitenkin ristiriitaisina. Mukana myös pieni suru. En nähnyt mitään hälyttävää, päinvastoin, mutta säälin silti vähän. Ehkä siksi, että en täysin ymmärrä raveja ja vielä vähemmän hevosen mieltä. Lähdin kotiin monen ajatuksen kanssa.
Jotain raviurheilusta selviää Vermon arvot ja visio -verkkosivulta
Jos haluat katsella muita Vermon raveissa ottamiamme kuvia, niin kuvakansio löytyy Kara-Kameroiden verkkosivuilta. Kiitos, jos kommentoit! Se auttaa meitä kehittymään.
Olen ollut monilla Kara-Kameroiden retkillä mukana niin kotimaan kohteissa kuin Virossa. Linkistä löytyy postauksia.
Itse ne ole ollut koskaan raveissa. Eettinen puoli tosiaan hieman mietityttää ja vaikea sanoa, miten asia sitten todellisuudessa on.
Kiitos kommentista! Joo, aina kun eläimet ovat mukana ihmisten touhuissa, mietityttää.