Onko jotain muuta vielä mielen päällä? Pikantti tapa kysyä, saisiko olla vielä muuta. Näin kivasti sanansa asettelivat Kajaanin info-pisteessä kun kävin päivittämässä tietojani. Edellisestä Kajaanin vierailustani on jo vuosia. Silloin olin juttukeikalla. Terva oli teemana. Pikapyrähdyksen aikana ehtii Kajaanin tärkeimmät: tori, tervaleipä ja Oulujärven muikut. Niitä lähti torikojusta kotiin viemisiksi pari purkkia. Vastapaistetut sulivat suussa jo matkalla autolle. Torilla paikallinen…
Kategoria: Yleinen
Reissuun lähden – Harjoittelua tulevaan koitokseen
Keväällä kun ilmoittauduin mukaan Via Kalevala -vaellukseen, suunnittelin tietysti käveleväni useita kertoja viikossa ja tekeväni sitä sun tätä kuntoni eteen. Muutaman kilon pudotus häämötti myös ajatuksissani. Sitten joku saunarinkiläinen kertoi, että vanhat ihmiset eivät saa laihduttaa. Ei tosin osannut määritellä, kuka on vanha. Jos olin jo fossiili kun tyttäreni oli teini, niin kyllä sen logiikan mukaan…
Mursujen maailmassa – Vuokatti
Uimisesta tykkään. Olen se violettiuimahattuinen mummo, joka heti aamusta valtaa kuntouintiradan ja toivoo, että mursut pysyvät loitolla. Mursuiksi nimitän niitä äänekkäästi kroolaavia, jotka aiheuttavat hyökyaallon ohittaessaan. Tukkaa ei viitsi pestä kahta kertaa päiväsää, sitä varjelee allasvedeltä myssyllä ja hillityllä menolla. Tänä aamuna ilahdutti isämursu. Hän kroolasi pikkupoikansa kanssa viereisellä radalla. Isä opasti: ” Pidä jalat…
Vaeltamaan – Vienan Karjala kutsuu
Jäänitys tiivistyy. Lähdössä vaeltamaan Vienaan. Parin päivän päästä rajan ylitse. Tavallisesti en päivitä blogiani reissun päällä mutta nyt teen poikkeuksen, jotta kotiväkikin pysyy tietoisena missä kuljen ja saa näin osallistua kokemuksiini. Mutta miksi matkalaukku vaellusreissulle? Via Kalevala -vaelluksella kuljetaan päivärepun kanssa. Matkatavarat kulkevat autolla tai pikkubussilla. Ja niinhän siinä käy, kun annetaan mahdollisuus lastata tavaraa,…
Luontopolku saaristossa
Stenskärin venesatamassa kannattaa pistäytyä luontopolulla. Pari kilometriä, jonka varrella käydään huipulla ja rotkossa. Satamasta voi ostaa opasvihkon luonnon ihmeiden tulkitsi.
Yllätys saaristossa
Olen aina kuvitellut, että hillat kuuluvat Lappiin ja suolle. Mutta mitä vielä, niitä kasvoi vuokramökkimme saunapolulla Turun saaristossa. Mökkiä vuokraavalta kalastajalta kun kyselin, miten ne sinne ovat pesiytyneet, hän muisteli vaimonsa vanhempien kotisaarella niitä olleen jo aikakausia sitten. Linnut varmaan levittävät niitä saarelta toiselle. Syövät siemeniä ja… no niin, ehkä joku muu osaa kertoa tarkemmin….
Pois paratiisista – Turun saaristo
Viimeinen vilkaisu rakkaisiin maisemiin, jossa kroppa saa sopivaa tekemistä ja sielu lepoa. Paikka, jossa kotioloissa uneton mummo nukkuu suurimman osan ajasta. Saariston äänimaailma tainnuttaa uneen. Kotona ihmisten aikaansaamat äänet – aamulehden tullessa postilaatikon metallinen kolahdus, lentokoneet ja moni muut saa havahtumaan unesta. Paratiisissani uni maistuu. Kolme ensimmäistä päivää meneekin help0sti horroksessa milloin riippukeinussa, milloin sisällä mökissä. Kirja…
Mahtavaa palvelua Nauvossa
Kesälomareissulla matkalla saaristoon sain niin hyvää palvelua, että pakko mainita blogissa. Sillä hetkellä myyjä ei onnistunut ratkaisemaan ongelmaani, mutta auttoi eteenpäin. Olisipa tällaisia myyjiä tiheämmässä! Auringon vuoksi tarvitsen suojaavia vaatteita jopa siinä määrin, että mieleeni on iskenyt ajatus: saisipa jostain suomalaisnaiselle soveltuvan hijab-asun. Kaikenlaisia kesäpuseroita ja -mekkoja löytyy mutta ei tarpeeksi peittäviä. Marjo Mandell, Meripaita…
Tapahtumia Wroclawissa
Muutamia kesän ja loppuvuoden tapahtumia. Yleistietoa tapahtumista Laulusta kiinnostuneille http://www.nfm.wroclaw.pl/en/projects/singing-europe-2016 Heinäkuu Singing Europe http://www.nfm.wroclaw.pl/projekty-choralne/singing-europe; http://www.wroclaw2016.pl/singing-europe Elokuvat Heinäkuu T-Mobile New Horizons International Film Festival August – The Capital of Rock http://www.wroclaw2016.pl/capital-of-rock-2016-en http://www.wroclaw2016.pl/rammstein-and-limp-bizkit-in-the-european-capital-of-culture-wroclaw-2016.-ticket-sale-starts-on-5-april; http://www.wroclaw2016.pl/red-is-another-band-that-will-perform-during-capital-of-rock-2016) September –Weekend with Photography: Photography Never Dies http://www.wroclaw2016.pl/photography-never-dies-event TIFF Festival http://tiff.wroc.pl/pl Under.standing http://www.wroclaw2016.pl/po.rozumienie-uber.einkommen-under.standing October – Theater Olympics – Theater program in general http://www.wroclaw.pl/en/thats-theatre-theatre-programme-of-the-ecc-2016 Theather…
Sinkkuelämää Botaniassa
Joensuun trooppisen perhospuutarhan, Botanian suosikkinähtävyyksiin kuuluvat tuhansien perhosten lisäksi myös kultatöythökakadu Juuso sekä kaksi amatsonin papukaijaa Ilmari ja sen ex-vaimo Lasse, joka nimestään huolimatta on tyttö. Botanian toiminnanjohtaja Vilma Lehtovaara kertoo, että papukaijojen sukuelimet ovat hyvin samannäköisiä. Yllätyksiä sattuu, poikakin saattaa yhtäkkiä munia. Näin kävi Juusollekin. Muna pullahtaminen paljasti, että Juuso onkin tyttö. Ilmari ja Lasse elivät pitkään…
Liikunnallinen juhannus Espoossa
Sitä sun tätä on tullut kokeiltua juhannuksena. Aika usein on juhlittu kavereiden kanssa, syöty, juotu ja seurusteltu. Tutuksi on tullut tuntikausien autojonot ja ruokajärjestelyt kuka mitäkin tuo. Kerran vietimme liikuntakeskuksessa perhejussia. Oli ohjelmaa, tanssia ja kokon polttoa. Siitä on kyllä vuosia, mutta siippa muistaa yhä ”puolikuun ja täysikuun”, tanssilliset jumpat, jossa kaikki paitsi hän etenivät väärään…
Näillä mennään tänä jussina!
Juhannus, apua!
Mitähän sitä keksisi? Kaikki muut suuntaavat pois kaupungista. Nelostiellä ruuhkaa kertovat tuttavat.
Vaellusvietin vallassa – Santiagon teillä
Mikä saa ihmisen kävelemään satojen kilometrien vaellusreitin Espanjan Santiago de Compostelaan? Itsensä löytäminen, uskonto, liikunta ja kulttuuri lienevät yleisimpiä syitä. Historiallisia vaellusreittejä Espanjan Santiago de Compostelaan kulki viime vuonna 264 459 pyhiinvaeltajaa eli peregrinoa. Suomalaisia oli joukossa 898. Luvut kertovat compostelan, pyhiinvaellustodistuksen hakeneiden määrän. Tosiasiassa vaeltajia on enemmän sillä kaikki eivät hae todistusta ja lisäksi…
Paperihommia – Via Kalevala
En voi oikeasti olla noin ruma! Nyt on passikuvat kauhisteltavana. Kollega vinkkasi, että Verkkokauppa.comista saa kuvia eurolla. Sinne! Ajatuksissa oli myös uusi objektiivi kameraan, mutta jätin sen, kuten myös myymälässä ennen kassoja hypistelemäni keltaisen muoviankan. En taida olla kannattava asiakas. Rumakin vielä. Kuvaajaa en voi syyttää, sillä edelliset kuvat ovat yhtä kauheita. Kaksi varmaa tapaa pilata…
Vielä kerran Wroclaw
EU valitsee vuosittain yhden tai useamman kaupungin hakijoiden joukosta. Tavoitteena on tuoda esiin Euroopan kulttuurien rikkautta ja moninaisuutta. Valituksi voi tulla myös EU:n ulkopuolelta oleva kaupunki. Helsinki oli vuoden 2000 ja Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tänä vuonna Espanjan Baskimaassa sijaitseva San Sebastian ja Puolan Ala-Sleesiassa sijaitseva Wroclaw jakavat kulttuuripääkaupunkinäyttämön. Vielä muutamia kuvia Wroclawista. Wroclawin yliopisto…
Voihan Venäjä
Ilmoittauduin alkuviikosta Via Kalevala-kävelyyn – luullakseni noin 300 kilometrin kävelyosuudelle – ja nyt ponnistelen näiden paperiasioiden kanssa. Tarvitaan viisumi. Hakemukseen tulee liittää valokuva ja matkavakuutustodistus, josta ilmenee kenen kustannuksella kroppani roudataan takaisin Suomeen, jos sattuisin kuolemaan reissullani. Sellaisen sain vakuutusyhtiöltä, mutta kelpaako suomeksi? Entäs sitten valokuvat. Pari vaihtoehtoa löytyy laatikostani, mutta saako kuvassa olla silmälasit….
Suomen kuninkaan kruunu – Kemi
Kuninkaallisia juhlitaan siellä täällä. Lapsia kastetaan ja tasavuosisyntymäpäiviä vietetään. Parhaillaan telkkarisssa näytetään kuningatar Elisabetin 90-vuotisjuhlallisuuksia. Meillä Suomessa kuninkaallisista on jäljellä vain kruunu. Se, vai liekö malli, on nähtävillä Kemissä. Piipahda katsomassa Kemin Jalokivigalleria. Siellä on muutakin kimaltelevaa.
Esteettömiä reittejä kokemassa
Ei hätää, en ole loukkaantunut tai muuta, eikä rollaattori vielä odottele eteisessä. Käväisinpä vain iäkkään sukulaisen kanssa Nuuksiossa. Kaunis, helteinen toukokuinen päivä kun oli ja metsään teki mieli. Vielä pari vuosikymmentä sitten lykkäsin lastenvaunuja ja haeskelin kupla vuoroin muksun, vuoroin omassa otsassa vaunureittejä vessoihin. En ollut tuolloin kuullutkaan esteettömyydestä. Kauppoihin, kahviloihin ja muuhun portaitten päässä…
Karjalat ojennukseen
Mitenköhän saisi nämä karjalat ojennukseen? On karjalaa kartassa ja tölkissä. On luovutettua Karjalaa, Vienan Karjalaa, Karjalan tasavaltaa, Etelä- ja Pohjois Karjalaakin. On kieltä ja murretta. Yritän googlata tarkempia karttoja Lönnrotin kävelyreiteistä, sillä aion ilmoittautua Via Kalevala -kävelyyn. Reitti kulkee Sammatista Uhtualle. Vartiuksen raja-asemalle asti reitti näyttää selvältä, mutta sen jälkeen kaikki muuttuu vaikeaselkoisemmaksi. Kirjaimet tekevät…


















