Täällä Vienan Karjalassa Kalevala tuntuu merkitsevän tavallisille ihmisillle enemmän kuin mihin omassa elinympäristössäni olen tottunut.
Minulle, koulussa Kalevalaan kyllästetylle, näyttäytyy aivan uusi maisema. Matkassa mukana oma Väinämöinen, joka rustaa runoja paikan päällä. Oman mallinsa mukaisia, mutta kalevalamitassa.
Väinämöinen kitetyttää Kalevalan runomitan lyhyen oppimäärän: kahdeksan tavua, parittomat painollisia.
Majapaikassamme joku luki hyllystä löytämäänsä Kalevalaa. Tuli lähes hiki.
Mieli palasi (esi)teiniaikaan ja espoolaiskoulun luokkahuoneeseen, jossa hikipakolla opiskeltiin Kalevalaa. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala olikin sitten seuraava, johon tartuin. Kolmekymppisenä, äidiksi itse tulleena.
Luin alle kouluikäiselle muksulle Koirien Kalevalaa ja hän sen innoittaman päätti mennä naimisiin Väinämöisen kanssa. Sittemmin suunnitelmat ovat muuttuneet.
Näitä taustoja ajatellen on ihme, miksi innostuin Via Kalevalaa -kävelystä ja olen täällä runonlaulajien mailla.