Olen aina kuvitellut, että hillat kuuluvat Lappiin ja suolle. Mutta mitä vielä, niitä kasvoi vuokramökkimme saunapolulla Turun saaristossa.
Mökkiä vuokraavalta kalastajalta kun kyselin, miten ne sinne ovat pesiytyneet, hän muisteli vaimonsa vanhempien kotisaarella niitä olleen jo aikakausia sitten. Linnut varmaan levittävät niitä saarelta toiselle. Syövät siemeniä ja… no niin, ehkä joku muu osaa kertoa tarkemmin.
Saaret ovat varsin karuja, mutta näyttää löytyvän kosteikkoa.
Saaliini kaksi kupillista ihan hetkessä.
Nami, nami. Mukava matkamuisto kotona lähikaupan kerma- (ei siis kasvirasva-) jäätelön kanssa.
Onpa yllättävää! Olen aina kuvitellut, että hillojen maantieteellinen raja menee jossain Pohjois-Karjalan seudulla. Minkälaisessa maastossa ne kasvoivat? Ymmärtääkseni hillat tarvitsevat jonkinasteista suomaastoa.
Totta, yllättävää. Olemme olleet samalla saarella jo 17 kesänä, aina samalla viikolla. Lakkoja on ollut varmaan aiemminkin, mutta ovat jääneet huomaamatta, sillä ovat kypsyneet myöhemmin. Tänä kesänä ymmärtääkseni kaikki oli useita viikkoja etuajassa.
Saari on kallioinen kuten tuon seudun saaret yleensä. Ilmeisesti tuo kohta, josta lakat löysin on kuitenkin kostea. Sammaleiselta vaikutti. Ensi vuonna tihruan tarkemmin.