Onpas Helsingissä yleisiä saunoja! Se oli ensimmäinen ajatus, kun selasin Katja Pantzarin opaskirjaa Helsinki by Sauna. Siinä esiteltiin Helsingin yleisiä saunoja ja suomalaista saunakulttuuria. Oli mukana muutama Espoossa, Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla sijaitseva. Toinen ajatus oli, että onpas kauniita paikkoja nautiskella löylyistä. Englanniksihan tämä pieni opus on, mikä viittaa siihen että tieto on suunnattu ulkomaalaisille…
Kategoria: Kirjavinkit
Sontakuoriaisesta alkava rakkaustarina – kirjavinkki, Turku
Rakkaustarina, joka alkaa sontakuoriaisesta! Voiko olla enää kiehtovampaa yhdistelmää. Kehystarina on varsin perinteinen, mutta yksityiskohdat tekevät Jenna Kostetin romaanista Sinisiipisten saari mielenkiintoisen. En voi olla miettimättä, mitä kirjailija oli pohtinut tarinaa keksiessään. Ja ennen kaikkea mitä hän on oppinut kirjoitusprosessin aikana koppakuoriaisista ja muista luonnon vähemmän esillä olevista eliöistä. Siis mikäli ei jo entuudestaan tunne…
Matka Sielujen saarelle, Johanna Holmströmin kirja Seilin saaresta
Hieman arvelutti ottaa tämä Sielujen saari -kirja saarilukemiseksi. Teema kuulosti rankalta. Mutta hyvä, että otin, sillä se osoittautui hienoksi lukukokemukseksi Turunmaan saariston mökkimaisemissa. Aihe on rankka, mutta Johanna Holmströmin tapa kuvata Seilin saaren asukkaiden kohtaloita ei onneksi ahdistanut liikaa. Sielujen saari vie Suomen historiaan ja ihmismielen syövereihin. Kirja alkaa 1890-luvun Suomesta, ajasta jolloin naisten mielenterveysongelmia…
Linnunluisia – Jenna Kostetin romaani saariston salaisuuksista
Turkulaisen Jenna Kostetin romaani Linnunluisia kertoo perhesalaisuuksista ja siitä, miten menneisyys kietoutuu nykyhetkeen. Tarina sijoittuu Turun ulkosaaristoon. Kerrassaan ihanaa luettavaa kesälomalla. Jos en ole vielä maininnut, vietän kerran kesässä lataamoviikkoa Turunmaan saaristossa, Nauvon seudun saaressa. Yksi viikko riittää. Vähän somea, paljon lukemista. Riippukeinussa tietenkin. Linnunluisia sijoittuu samoille seuduille. Nauvot, jurmot ja muut saaristolomani paikkakunnat vilahtelevat…
Lontoon tyttö, Susanna Alakoski – Kirjavinkki
Aiemmin postasin lukukokemukseni Susanna Alakosken Pumpulienkeli-romaanista. Nyt sain käsiini sen jatko-osan, Lontoon tyttö, joka jatkaa Hildan suvun ja pumpulitehtaan tyttöjen kohtaloiden kuvaamista. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulta aina 1970-luvun loppupuolelle saakka – aikakauteen, jota sävyttävät monet yhteiskunnalliset muutokset. Hildan lapset maailmalla Lontoon tytössä Hildan lapset ovat aikuistuneet. Vaasassa syntynyt, maailmalle haikaileva Greta – unelmoija – päätyy Tukholman…
Varjokuningas – Kirjavinkki, Etiopia
Yhdysvaltalaisen Maaza Mengisten teos Varjokuningas kertoo naissotilaista Etiopian ja Italian välisessä sodassa 1935–36. Mengiste teki useita vierailuja synnyinmaahansa saadakseen tarinan osaset kuvattua mahdollisimman hyvin. Kyllä oli sotaisaa ja sekavaa luettavaa. Monta kertaa kävi siinä rajamailla, että jätän kesken. Ei silti kirja kannattaa kyllä lukea, mutta se vaatii pidempiä lukusessioita kuin mitä minulle oli mahdollista. Tarinassa…
Sopivan kirjan avulla voi fiilistellä ennen matkaa ja vielä sen jälkeen
Minulta on usein kysytty, mitä luen. Onpas vaikea kysymys. Luen kaikkea piimäpurkin kyljen pikkupräntistä maailmankirjallisuuden klassikoihin. Kysyjät tarkoittanevat, minkälaista kirjallisuutta. Joku voisi vastata dekkareita, toinen kartanoromaaneita tai muuta vastaavaa. Luen mitä sattuu. Se koskee myös kirjoja. Niissäkään yksi genre ei ole ylitse muiden. Eräs määräävä tekijä kuitenkin löytyy. Kun suunnittelen reissua, siihen sisältyy myös aluetta…
Pumpulienkeli vie tehdasmiljööseen sadan vuoden taakse
Vaasan seudulle sijoittuvan, vuodesta 1905 alkavan kirjasarjan ensimmäinen teos Pumpulienkeli oli Susanna Alakoskelle ”viidentoista vuoden – ellei peräti koko elämän kirjoitusrupeama”. Näin hän luonnehti kirjan jälkisanoissa. Valtava työ, uskon. Pelkästään taustamateriaalin hankkiminen kuulostaa vuosien työmaalta. Vaasan Puuvillan – Pumpulitehtaan toiminnan kuvaaminen oli kiinnostavaa luettavaa. Fiktiotahan se on, mutta silti voisin kuvitella, että vastaavanlaisia työvaiheita tehdassaleissa…
Hiljainen amerikkalainen – kirjavinkki, Vietnam
Vietnamin reissun matkakirjaksi valikoitui pokkarimuodossa Graham Greenen Hiljainen amerikkalainen. Teos ilmestyi Isossa-Britanniassa jo vuonna 1955. Monille varmaan elokuvistakin tuttu. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Vietnamiin, siksi se oli mukana matkalukemisena. Tosin täytyy kyllä todeta, että aika raskasta tekstiä, ei ainoastaan sisällöltään vaan myös kieliasultaan. Ei herkkäpintaisen iltalukemista. Saigonissa – nykyään Hồ Chí Minh liikutaan kirjan sivuilla paljon,…
Suureen maailmaan -kirjavinkki /Ahvenanmaa
Joskus kollegoiden kanssa on pohdittu ilmiötä, jossa matkalle lähdön hetkellä haluaisikin jäädä kotiin. Minulla se tuppaa tulemaan, kun luon viimeistä silmäystä kotiini ennen oven sulkemista. Kirja makaa sänkyni vieressä ja tunnen suurta halua heittäytyä takaisin sänkyyn, vetää peiton korville. Samalla kuitenkin tiedän, että haluan lähteä. Tunne on ohikiitävä, pikainen hetki. Kollega nimittää sitä lähtökatumukseksi. Ulla-Lena…
Meren kuohuja ja mytologiaa – kirjavinkki, Kreeta
Liisa Marjatta Järvisen Thalassa, meri -kirja alkaa siitä, kun suomalainen runoilija Aura ostaa viimehetken lähdön Kreetan saarelle paetakseen viisikymmenvuotisjuhliaan. ”Alussa oli Kaaos, sitten Gaia ja Uranos, Maa ja Taivas, niin se oli, ja Eroksella oli sormensa pelissä. Mikä määrä jumalia siitä syntyikään, vuorta ei erottanut jumalasta eikä merta jumalattaresta, niin yhtä luonto ja jumalat pitivät…
Pommisuojan lukupiiri – kirjavinkki
Annie Lyonsin Pommisuojan lukupiiri vie lukijan kirjakaupan kiehtovaan maailmaan. Paikkakunta on Lontoo ja vuosi 1938, jolloin Hitler riehui Euroopassa. Teini-ikäinen juutalaistyttö Hedy ja Ginshamin kirjakaupan omistaja, kuusikymppinen Gertie ovat tarinan keskiössä. Gertien mies on kuollut joitakin vuosia aiemmin. Lapseton Gertie ei oikein tahdo saada otetta elämästään sen jälkeen. Jopa kirjakaupan pitäminen tuottaa vaikeuksia. Kun juutalaisten…
Keskiyön ruusu – kirjavinkki, Intia ja Englanti
Hotkaisin tämän 670-sivuinen järkäleen muutamassa päivässä. Toki flunssan vuodehoito auttoi hieman asiassa. Olen lukenut Lucinda Rileyn teoksia aiemminkin, ja siksi tiesin mihin tartun. Keskiyön ruusu yllätti kuitenkin silllä, että se piti otteessaan läpi koko teoksen. Minulla tulee usein kirjan keskivaiheilla sellainen tunne, että veto loppuu. En tiedä mistä johtuu, mutta tunne on yleistynyt viime vuosina….
Kirjeitä kotiväelle – Matti Hellsten – Kirjavinkki
Pitkien pyhien aikana ehdin lukea aikamoisen pinon kirjoja. Rivimiehenä jatkosodassa Kannaksella oli yksi niistä. Kirjan sivuilta löytyy varsinaissuomalaisen rivimiehen, Matti Hellstenin kirjeitä yli neljän vuoden ajalta. Vuosiin mahtui monenlaista tapahtumaa, ja neljä joulua kaukana kotoa. Sitä ei voi olla ajattelematta, kun lukee kirjaa mukavasti omassa sängyssä joulusuklaata mutustellen. Matti Hellsten oli yhdeksäntoistavuotias joutuessaan rintamalle. Kirjeissä…
Kahden aikakauden Helsinki – Kirjavinkki
Petri J. Kososen romaani Yli Pitkänsillan vie meidät kahden aikakauden Helsinkiin, sen vaiheisiin ja myllerryksiin monille tutuilla seuduilla ja paikoissa, jotka osin ovat yhä olemassa. Helsingissä kulkiessa paikkoja ja katuja on mielenkiintoista tarkastella romaanin tapahtumien valossa. Yli Pitkänsillan kulkee kahdella aikajanalla. Toinen huhtikuun loppupuolella 1948, toinen takaumana toimiva ajanjakso vuosina 1918–1922. Päähenkilö on amerikansuomalainen Jack…
Pieniä ilkeitä tarinoita lähettää minut kohti Kreetaa
Pian koittaa lähtö Kreetalle ja olenkin jo hyvän tovin kasannut alueelle sijoittuvaa kirjallisuutta sängyn viereen. Eveliina Talvitien ”Pieniä ilkeitä tarinoita” on yksi niistä. Se on ensimmäisenä lukuvuorossa. Tapahtumat kylläkin sijoittuvat enemmän Ateenaan, vain muisteloissa liikutaan Kreetan Matalassa. Pieniä ilkeitä tarinoita -kirjassa kerrotaan Ateenassa asuvan kuusikymppisen Sofian, entisen hipin ja hänen Suomessa asuvan ja suht normaalia…
Kirjavinkki Baltian luontokohteista
Tere/Labdien! Tervehdys viroksi ja latviaksi. Käsissäni on Kaarina Silmusen uutuuskirja Löytöretkellä Baltian luonnossa. Katselen kirjaa Kara-Kamerat ry:n syysretkeä ajatellen. Ensikosketus tähän opukseen: Onpas painava! Hyvä että jaksan nostella. Olen aiemminkin ihmetellyt miksi jotkut tämän sortin kirjat voivat olla niin raskaita. Ihania kuvauksia ja ohjeita karttoineen paikoista, joihin mielellään suuntaisin. Kun lähden reissuun, ottaisin mukaan. Mutta…
Ajankohtaista USA:sta -kirjavinkki
Anna-Sofia Bernerin 10 haavaa Amerikan sydämessä -kirjaa lukee kuin romaania. Ollakseen tietokirja se on yllättävän helppolukuinen. Mielenkiintoisuutta lisää kirjailijan läsnäolo omine kokemuksineen. Tekstissä on mukana henkilökohtaisia tarinoita, historiallisiä viittauksia ja analyyseja. Ne antavat perspektiiviä monessa kohdin. Kirja koostuu kymmenestä luvusta, jotka käsittelevät Yhdysvaltojen yhteiskunnallisia ongelmia ja ristiriitoja. Anna-Sofia Berner pureutuu muun muassa rotusyrjintään, aseväkivaltaan, terveydenhuoltoon…
Naisten sota jatkaa Ilolintujen tarinaa / kirjavinkki, Mart Sander
Mart Sanderin Naisten sota jatkaa Ilolinnuista tuttujen henkilöhahmojen tarinaa Virossa toisen maailmansodan aikaan. Tarinassa liikutaan Tallinnassa, bordellissa ja kuvataan sen asukkaiden, Rouva Kukkin tyttöjen elämää neuvostojoukkojen miehittämässä Virossa. Tyttöjen tarinat kietoutuvat yhteen monella tapaa, kun he tekevät vaikeita valintoja sodan keskellä. Naisten sota on Rouva Kukkin tytöt -kirjasarjan toinen osa. Hyvin pysyy mukana, vaikka lukisi…
Varjoja ruohikolla – Karen Blixenin Kenian muistoja
Vielä yksi Karen Blixen -postaus. Luin viime marraskuiselta Kenian reissulta palattuani Varjoja ruohikolla -kirjan. Siinä on jo kulunut neljännesvuosisata siitä, kun Karen on palannut Keniasta Tanskaan. Kirjassa hän muistelee henkilöitä ja tapahtumia, joita Afrikan vuosiin kuului. Ensimmäisenä on Karenin somalipalvelija Farah Adenin tarina. Ensikohtaaminen 1913 ja yhteiset vuodet siitä eteenpäin ahmaisevat kirjan 43 ensimmäistä sivua….



















