Liisa Marjatta Järvisen Thalassa, meri -kirja alkaa siitä, kun suomalainen runoilija Aura ostaa viimehetken lähdön Kreetan saarelle paetakseen viisikymmenvuotisjuhliaan.
”Alussa oli Kaaos, sitten Gaia ja Uranos, Maa ja Taivas, niin se oli, ja Eroksella oli sormensa pelissä. Mikä määrä jumalia siitä syntyikään, vuorta ei erottanut jumalasta eikä merta jumalattaresta, niin yhtä luonto ja jumalat pitivät niissä maisemissa.”
Jo tuosta melko alkusivuilla olevasta kuvauksesta olisi pitänyt ymmärtää, ettei aivan tavallisesta lomakuvauksesta ole kyse, vaan odotettavissa on jotain mystistä.
Niin olikin, kunhan alun kohtaamisen huonekaverinsa Liljan kanssa pääsi ylitse. Siinä kohtaa olin jo jättää kirjan kesken. Onneksi en jättänyt, sillä pian meno muuttui.
Aura päätyi Liljan myötä antiikin harrastajien ryhmään. Tarina sai uuden ulottuvuuden, kun Aura vajosi aivan toiseen maailmaan antiikin raunioilla. Kreikkalaisessa mytologiassa liikuttiin. Runoilijan mielikuvitusta vai mitä, sitä pohdin loppuosan sivuille asti.
Huikeat kuvaukset pitävät imussaan. Vuorimaisemassa ”Näkymä oli kuin jättiläisen kynnöstyön jäljiltä, aaltomaisesti kohoilevia huippuja toinen toistaan tönien, muutamat niistä aika oli siloitellut tyylikkään pyöreiksi, toiset se oli runnellut mihin tahansa muotoon. Väri vaihtui lähipensaiden tummanvihreästä etääntyvien vuorten siniseen ja harmaaseen.” Voiko Kreetan vuorimaisemia paremmin kuvata.
Kaikki, jotka ovat Kreetan saarella vierailleet ja meren äärelle pysähtyneet, tietävät että aallot ovat koko ajan tulossa tai menossa. Niin oli Aurankin tarinassa. ”Meri oli täynnä houkuttelevia ääniä.”
Meri antaa myös suuntaa, kun on eksyksissä. Mietit vain missä päin on meri. Suuntaa se antoi kirjan päähenkilölle Auralle.
Kirjan merenaaltoja kuvaava kansi: Arto Sivonen
Enpä ollut tällaisesta kuullutkaan. Kreikkalainen mytologia kuitenkin kiinnostaa!