Quiton vanhan kaupungin kujalla näin kuinka kulkukoira kamppaili saadakseen ruokaa sisältävän paketin auki. Paikalle riensi epämääräisiin vaatekertoihin pukeutunut mies ja ryhtyi avaamaan pakettia koiran kanssa. Ensin ajattelin, että onpas kiltti, kun auttaa koiraa saamaan suupalan, kunnes näin, että mies halusi osansa siitä. Kerjäläinen oli kiltti ja kohtuullinen. Hän ei syönyt kaikkea itse, vaan jakoi aterian…
Avainsana: Quito
Onko oikein unohdella?
Tässä ostarissa menee pää pyörälle. Ehdin jo ostaa kahdet vaelluskengät urheilukaupasta ennen kuin löysin Espiral-ostarin. (Spriaali) Matkalaukulla on mittansa ja lentoyhtiöllä sääntönsä. Riskillä menin, kun vielä yhdet lenkkitossut ostin Espiralista. Riski kannatti, sillä matkalaukkuni oli keventynyt kuukauden aikana. Moni psykologisesti loppuunkulutettu vaatekappale sai reissun aikana uuden omistajan. Näin ainakin toivoin antaessani (tosi nolona) tai jättäessäni…
Quiton historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde
Quito, Ecuadorin pääkaupunki, sijaitsee korkealla 2 850 metriä merenpinnasta. Noin 70 kilometrin pituisella kapealla suikaleella asuu arviolta 1,7 miljoonaa asukasta. Quiton historiallinen keskusta on yksi Etelä-Amerikan parhaiten säilyneistä siirtomaa-aikaisista kaupungeista. Sen hyväksytty vuonna 1978 Unescon maailman perintökohteiden listalle. Siellä elämä levittäytyy monenkirjavana, eikä aina niin ruusuisena. Uudempi Mariscalin alue, joka esiintyy usein hotellikuvauksissa, sopii bilehileille…
Quiton kaupunki 4000 metrin korkeudesta
Quiton kaupunki Pinchincha-tulivuoren rinteeltä nähtynä. Upeat näkymät alla olevaan laaksoon. Ilma sen verran ohutta, että pienikin ylämäki hengästytti.
Majoituspaikkoja Quitossa – Ecuador
Hotellien varaaminen etukäteen osoittautui aika vaikeaksi. Quito on valtava kaupunki, pituuttakin 70 kilometriä. Miten saisi toimivan arjen kulkemisineen kaikkineen. Kielikurssin ajaksi varasin majoituksen koulun kautta. Se toimi hyvin. Koulumatkat taittuivat kävellen. Ensimmäiseksi viikoksi varasin booking.com -sivustolta lähellä vanhaa kaupunkia olevan hostellin. Hostal Rosario Etukäteen tilaamani sviitti (103) vaihtui jo toisena yönä kahden hengen koppiin (102),…
Miten mennään Ecuadoriin
Toinen asia, jota minulta on kotiinpaluun jälkeen kyselty. Ecuador, miten sinne pääsee? Kauanko kestää lentää? Kauan ja monimutkaisesti. Näin minä matkasin. Helsinki – Frankfurt – Bogota – Quito Tiistai 11.7. Törkeän aikainen herätys sillä Lento Frankfurtiin 6.35. Siitä se alkoi lentokoneessa ja kentillä klenuaminen. Frankfurtin kentällä odotusta kuusi tuntia. Frankfurt-Bogota (Kolumbia) lähes 12 tunnin lennon…
Yksityisopetusta Ecuadorissa – hyvä idea
Viikon perusteella lähettäisin jopa tyttäreni tänne opiskelemaan espanjaa, ellei tuo liikenne olisi niin kamalaa. Joka päivä lehdestä voi lukea kuolonkolareista. Tarvitaan pataljoona suojelusenkeleitä. Koulu on hyvä ja yksityisopetus erinomainen idea. Kun tänne asti matkustaa, kannattaa satsata. Sitä paitsi yksityisopetus on edullista. Neljä tuntia on aivan riittävä määrä. Aamuisin 8.30–12.30. Iltapäivällä sitten läksyjen kimppuun. Manana-meininki on…
Darran hoitoa Ecuadorissa
Tänään perehdyimme open kanssa darran hoitoon. Teema tuli kuin annettuna eilisen cocktail-illan jälkeen. Darra on enemmänkin miesten hommia täällä Ecuadorissa. Miehet (ja vapaamieliset naiset) käyvät kavereittensa kanssa pubeissa ja diskoissa. Perinteiset naiset eivät pubeja harrasta. Suomessa yleisin darra-ateria lienee pizza. Täällä syödään ”el ceviche”, mereneläviä. Toki ”el cevicheä” syödään muulloinkin. Hyvää on ilman darraakin, olen maistanut…
Lordia ja lakkalikööriä Ecuadorissa
Pari viikkoa on kulunut aika lailla kuivin suin. Ecuadorilaiset tuntuvat olevan mehukansaa. Mehuja juodaan aamulla, lounaalla ja illallisellakin. Lasillinen viiniä ravintolassa, jos sitä ylipäätään on tarjolla, maksaa lähes yhtä paljon kuin ruoka. Eikä se kummoista ole missään ollut, ovat maistuneet Alkon kuuden euron viiniltä. Aika pian lopetin kyselemästä viinilistaa, sitä kun ei monessakaan paikassa ole….
Marsun elämää Ecuadorissa
Kun opettaja kuuli, että tyttärelläni on kuusi marsua lemmikkinä, hän otti asiakseen hakea materiaalia marsujen elämästä Ecuadorissa. Marsut ovat monikäyttöisiä täällä. Niitä käytetään ravinnoksi maaseudulla. ”Ei juurikaan kaupungeissa”, arveli ope. Hän arvioi, että ehkä parikymmentä prossaa ecuadorilaisista syö marsua. Ei missään nimessä kaikki. Marsuille järjestetään nopeuskilpailuja. Kourumaisen radan päähän laitetaan marsujen herkkuruokaa, alfa alfaa. Yleensä kaksi…
Tumma Lenin – Ecuador
Neljä tuntia kahdestaan opettajan kanssa. Aluksi luulin, etten jaksa olla niin intensiivisesti läsnä, mutta hyvin sujuu. Käymme läpi minua kiinnostavia aiheita ja ope panee verbit ojennukseen siinä sivussa. Mikä parasta ei tarvitse odotella muiden muodostaessa lauseita ja miettiessä oikeita sanoja. Sen voi kaiken tehdä itse. Tänään keskustelimme Ecuadorin presidentistä Lenin Morenosta (Lenin Tumma, vapaasti käännettynä)….
Salsatunnilla Quitossa
Kielikoulu järjestää myös iltaohjelmaa, joissa syvennytään kulttuurin eri osa-alueisiin. Viikonloppuisin on retkiä. Tänään ohjelmassa oli salsa. Sehän on mummon mieleen. Jalkoja (omia) tuntui tosin olevan liikaa. Askeleet eivät ole koskaan olleet minun juttuja. Sen verran diskosukupolvea edustan. Mutta eipä tuo menoa haitannut. Salsa Club Quitossa yksityistunnit maksavat 10 USD tunnilta.
Salmiakkia Ecuadorissa
Aika kauan olen ilman salmiakkia selvinnyt, mutta eilen oli pakko avata aski. Kuulun ihmisiin, jotka pakkaavat matkalaukkuun aina muutaman salmiakkipastillirasian, jos ei muuten niin testatakseni muiden kulttuurien edustajien makunystyröitä. Tämä tapa on perua opiskeluajoilta, jolloin työskentelin vuoden verran Lontoossa hotellissa. Keltanokka kun olin, en tajunnut kuinka haluttu tuo karkki on, kun sitä ei ole saatavilla. Kun…
Verbimuotoja – espanjan kurssi – Ecuador
Jotain kovin tuttua aiemmilta vuosilta. Oppi menee nopeasti päähän. Verbimuodot suorastaan nielen ja vastaamaan pystyn aivan oikein. Opettajani Adriana on tyytyväinen, itsestäni puhumattakaan. Tunnin päästä Adriana kysyy samaa, ja on kuin en olisi koskaan moisia muotoja kuullutkaan. Ei ole mikään konsti oppia, ennemminkin on konsti muistaa. Saan yksityisopetusta, vaikka olin tänne tullessa aika epäileväinen sen…
Kielikurssi alkaa huomenna – Ecuador, Quito
Somepaasto ohi! Olet ehkä huomannut hiljaiselon mutta välillä on hyvä tarkkailla somekanavien sijaan neulasten heilahtelua kotikuusessa. Kaikella aikansa. Nyt olen täällä Ecuadorissa, Quitossa. Terveisiä kotiväelle ja toimistolle: Pitäkää ruusut hengissä, Paavon ruokakuppi täytenä ja Cosyn kotivierailutoiminta vilkkaana. Huomenna alkaa espanjan kurssi Simon Bolivar -kielikoulussa. Kielikoulu sijaitsee La Mariscalin alueella. Se on kuulemma bilealuetta. Tämän viikon yövyn Alaida´s Hostalissa kävelymatkan päässä…