Pari viikkoa on kulunut aika lailla kuivin suin. Ecuadorilaiset tuntuvat olevan mehukansaa. Mehuja juodaan aamulla, lounaalla ja illallisellakin.
Lasillinen viiniä ravintolassa, jos sitä ylipäätään on tarjolla, maksaa lähes yhtä paljon kuin ruoka. Eikä se kummoista ole missään ollut, ovat maistuneet alkon kuuden euron viiniltä. Aika pian lopetin kyselemästä viinilistaa, sitä kun ei monessakaan paikassa ole. Yksi viinisortti, talon viini, tuontitavaraa. Ecuador ei kuulu Etelä-Amerikan viinimaihin.
Koulullamme järjestettiin cocktail-ilta. Ensin luulin, että kyseessä on luento, mutta vau! Koulun terassi täyttyi opiskelijoista ja pöytään kannettiin tykötarpeet. Suurin osa täällä tällä hetkellä opiskelevista näyttäisi olevan amerikkalaisia. Pohjoismaita edusti yksi norjalainen ja minä.
Kolme drinksua parissa tunnissa näissä korkeuksissa! Kaksi ensimmäistä oli rommiperäisiä, kolmatta en muista.
Drinksut ryhtyivät elämään kropassani yöllä heräsin samanlaiseen oloon kuin ensipäivinä täällä Ecuadorissa. Päätä kivisti. Aluksi päätäni kivisti hapen puute, tänä yönä darra tai darrasiitto (pikkudarra).
Vinkiksi kaikille kurssille aikoville ja miksei myös muuhun käyttöön. Mieti valmiiksi yksi suomalainen drinksu.
Kun vuoroni tuli kertoa mistä tulen, mikä on nimeni ja mikä on suosikkicocktailini, en muistanut yhtään suomalaista drinksua. Nyt olisi ollut oiva tilaisuus Suomi-tietouden lisäämiseen maailmalla.
Muistin ainoastaan GT:n. Se onkin ainut drinksu, jota juon satunnaisesti. En kuitenkaan kelpuuttanut sitä tässä yhteydessä kerrottavaksi. Piti säveltää.
Muistin lakkaliköörin vaikkei se ole cocktail siinä mielessä kun haettiin. Maalailin Lapin maisemia ja kerroin että auringonvaloa on tällä hetkellä 20 tuntia vuorokaudessa. Tuosta en ollut varma, mutta mielestäni riittävä tarkkuus tässä yhteydessä. Voit kuvitella kysymysten tulvaa: miten ihmeessä nukutte jos on aina valoisaa jne. jne.
German, koulun yhteydessä vapaaehtoistyötä tekevä, valmisti malliksi ensin Cuba Libren, sitten Mojiton ja lopuksi kantoi suuren säilönmallisen keittimen, josta laskettiin kuumaa juomaa. Ope arveli, että kyseessä olisi ollut canelazo, paikallinen totijuoma.
Kaikkien näiden drinksujen jälkeenkään kukaan ei tanssinut. Paitsi minä. (Saatoin pakottaa paikallisen lattialle ecuadorilaista tanssia opettamaan. Vanhalle naiselle ei helposti sanota ei.) Musiikkia soittava yritti saada porukkaa lattialle, mutta ei.
Lordi ei saanut kovin suurta suosiota sekään. Ainoastaan norjalainen ryhtyi rummuttamaan pöytää ja taputtamaan tahdissa muut ottivat joukkoselfietä. Voi tuota nuorisoa. Sama juttu olit sitten missä tahansa: hetkessä eläminen tarkoittaa somessa elämistä.
PS.
Joku saattaa ihmetellä miten soittivat Lordia. Minä pyysin musiikkimieheltä. Muutoin olisi italialaisiskelmät saaneet ylivallan.