Somepaasto ohi! Olet ehkä huomannut hiljaiselon mutta välillä on hyvä tarkkailla somekanavien sijaan neulasten heilahtelua kotikuusessa. Kaikella aikansa. Nyt olen täällä Ecuadorissa, Quitossa. Terveisiä kotiväelle ja toimistolle: Pitäkää ruusut hengissä, Paavon ruokakuppi täytenä ja Cosyn kotivierailutoiminta vilkkaana.
Huomenna alkaa espanjan kurssi Simon Bolivar -kielikoulussa. Kielikoulu sijaitsee La Mariscalin alueella. Se on kuulemma bilealuetta. Tämän viikon yövyn Alaida´s Hostalissa kävelymatkan päässä koulusta, La Florestan alueella. Noin varttitunti, kokeilin jo. Perheyritys. Lapsia myöten puunasivat paikkoja, kun saavuin puolenpäivän aikaan.
Hyvä ajatus lomailla ensin. Quito on maailman toiseksi korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki. Loman aikana kroppa ehti tottua aikaeroon, ilmanalaan ja korkeuseron tuomaan laihanlaiseen happimäärään. Matkaväsymyksen ehdin nukkua pois. Reipasääninen elämänmenokin tuntuu jo suhteellisen kotoisalta, jos nyt niin voi sanoa.
Lapsia kyyditään kouluun avauskuvan näköisellä bussilla. Niitä on monen kokoisia. Tämä pienimmästä päästä.