Quiton vanhan kaupungin kujalla näin kuinka kulkukoira kamppaili saadakseen ruokaa sisältävän paketin auki. Paikalle riensi epämääräisiin vaatekertoihin pukeutunut mies ja ryhtyi avaamaan pakettia koiran kanssa. Ensin ajattelin, että onpas kiltti, kun auttaa koiraa saamaan suupalan, kunnes näin, että mies halusi osansa siitä. Kerjäläinen oli kiltti ja kohtuullinen. Hän ei syönyt kaikkea itse, vaan jakoi aterian kulkukoiran kanssa. Ihmisen elossapysymisen halu ei tunne rajoja.
Toisaalta eipä näytä ihmisten vinksahtamisellakaan olevan rajoja.
”La perrita violada” – raiskatun pikkukoiran kohtalo otsikoissa. ”Un individuo abusó sexualmente de la perra”. Piti oikein pyytää Adriana opea tulkkaamaan, että ymmärsin oikein. Kyllä vinksahtaneita riittää joka maailman kolkkaan. Open mukaan näitä aina silloin tällöin tulee esiin, tekijöinä yleensä huumehörhelöt.
Kulkukoiria juosta jolkuttelee erityisesti vanhassa kaupungissa. Jotkut syöttävät ja juottavat niitä. Kuten minä. Se oli luonnollinen jatkumo ravintolan jättiannokselle.
Kaikki vapaana juoksentelevat koirat eivät ole kulkukoiria. On myös huonosti koulutettuja koiria (malcriado) kuten open koira, joka karkailee.
”Se haluaa kavereittensa seuraan, vaikka onkin lemmikkikoira”, nauraa Adriana.
Kun koirakanta kasvaa liian suureksi, levitetään myrkkyä. Eläinsuojeluyhdistykset ovat voimattomia, rahat eivät riitä. Toinen Adrianan tyttäristä haluaisi opiskella eläinlääkäriksi ja ryhtyä auttamaan koiria. Pieni vaellus Quiton kaduilla ja puistoissa vakuuttaa, että työsarkaa riittää.