Toisena pyöräilypäivänä tutustuimme Wannsee-järven ympäristöön ja sieltä löytyviin Berliinin muurin muistomerkkeihin. Berliinin keskustan jälkeen tuntui kuin olisi mieli levännyt. Maisemat muuttuivat vehreimmiksi, talot matalammiksi. Välissä pyörä rytkytti mukulateitä, niin että mietin, että näinkö tämä kestää moisen menon. Mutta hyvin kesti. Ovat näköjään tukevaa tekoa. Kävimme Dreilindenin rajanylityspaikalla Checkpoint Bravossa. Se oli DDR:n ajan vilkkain rajanylityspaikka….
Avainsana: Saksa
Pyörällä Berliinissä
Jännitys tiivistyi, kun maanantai lähestyi. Se oli päivä, jolloin hyppäsimme pyörän selkään ja lähdimme tutustumaan Berliinin muurin muistomerkkeihin. Hotellimme kulmalla jäykistyin kauhusta, kun näin pyöräilijöiden laumat ja niiden selässä olevat hahmot kurvaamassa, kuka minnekin. Varmaan töihin kiirehtivät, sillä oli maanantaiaamu. En ole järin hyvä pyöräilijä, ehkä vähän vaarallinenkin liikenteessä. Haahuilija, joka saattaa unohtua omiin ajatuksiinsa…
Clärchens Ballhaus – Berliini/ravintolat
Syödä täytyy, oli sitten reissussa tai kotona. Berliinissä olen syönyt ennenkin hyvin. Osaan jo tunnistaa ruokalistalta leberknödelit ja muut minulle mahdottomat veri- ja maksaruoat. Raavas mieskään ei jää nälkäiseksi Saksassa mutta Mummo toivoisi pienempiä annoksia. Jos olen kaverin kanssa liikkeellä, jaamme annokset. Tällä reissulla Visit Berlin oli isäntänä varannut ravintolat ja sopinut pöytävarauksista. Ruoat valitsimme…
Uutta Berliinissä – Humboldt Forum
Reissun varsinainen sisältö, pyöräretket olivat ohjelmassa vasta maanantaista alkaen. Sunnuntai-iltapäivällä ehti vähän vilkaista lähistöä. Radisson Blu Hotellia lähes vastapäätä sijaitsee valtava kolossi, Humboldt Forum. Se on Berliinin uusimpia maamerkkejä, 862 miljoonaa maksanut rakennus. ”80 miljoonaa kustannuksista saatiin kansalaisilta ja organisaatioilta lahjoituksina”, kertoi oppaamme Andrea Brandis. ”Humboldt on herättänyt monenlaisia tunteita ja herättää yhä.” Humboldt Forumissa…
Uusi Berliinin–Brandenburgin lentoasema
Pitkän tauon jälkeen istahdin lentokoneen kyytiin, suuntana ulkomaat. Hieman epäröin, kun sain kutsun Saksan matkailutoimistosta parin päivän pyöräilyreissuun Berliinissä. Aika ei houkuta matkustamaan, mutta joskus kai tästä pandemian ikeestä täytyy riuhtaista itsensä irti. Mediavierailun teemana oli 60 vuotta muurin pystyttämisestä. Kohteiden välillä tarkoitus liikkua polkupyörällä. Saksa vaatii minulta aina muutaman päivän totuttelemisen ennen kuin tunnen…
Ankka pöydälle – Bad Mergentheim
Herkkujen lisäksi juhlakausissa kuten pääsiäisessä ja joulussa on hyvää se, että koristeita hakiessa kaappien kätköistä löytyy myös muistoja. Varsinaisia matkamuistoja en suosi, pölyn pyyhkimistä on riittävästi muutenkin, mutta ostan satunnaisesti joulu- tai pääsiäiskoristeita. Yksi niistä on kuvan ankka, jonka tehtävänä on toivottaa sinulle hyvää pääsiäistä. Ankan ostin muutamia vuosia sitten Bad Mergentheimista, Saksasta. Kiersimme kesälomalla…
Residenssivierailun kohokohtia – Frankfurt an der Oder – Saksa
Facebookista tuppaa muistoa vuosien varrelta. Hyvä, että on mitä muistella tänne kotiympäristöön linnoittautuneena. On tullut tehtyä kaikenlaista ja matkattua siellä täällä. Viime vuonna tähän aikaan olin Saksan ja Puolan rajalla sijaitsevassa Särön Oder -residenssissä. Se sijaitsee Saksan puolella Frankfur an der Oderissa. Vain silta erottaa sen kaksoiskaupungistaan Slubicessa. Itse työskentelin mutta kaupunki ei ole hullumpi…
Säästin tietämättäni satasen – residenssielämää – Frankfurt(Oder)
Ajattelin käväistä Puolan puolella, mutta jouduin palaamaan takaisin residenssille, sillä Slubiceen johtavan sillan kupeessa poliisit tarkistivat henkilöllisyystodistuksia. Kyselin miksi, mutta en saanut heiltä vastausta. Sen sijaan kaksi tarkastuksesta selvinnyttä nuorta miestä kertoi, että ilman henkkaria sakkoa tulee 25 euroa. Jopas jotakin. Olen trampannut useaan otteeseen Puolan puolelle, eikä minulla ole ollut passia tai muuta henkkaria…
Ich wünche euch Happy Vulva – Residenssielämää – Frankfurt (Oder)
Mitään, sellaista joka tuntuu epämiellyttävältä, ei tarvitse sanoa tai tehdä. Ja vaatteet on päällä koko ajan. Näin esite kertoi teatterilla järjestettävästä Vulva im Dialog -tapahtumasta. Pakkohan sitä oli kävellä pihan poikki ja katsoa mitä tuleman piti. Paikalla oli viitisentoista naista, monet paikallisia, mutta oli mukana yksi kuudenkymmenen kilometrin takaa tullutkin. Ohjaaja Franzi (Frazsiska Dickmann @happyvulva)…
Tippa silmässä museossa – residenssielämää – Frankufurt (Oder)
Museopäivä. Kävin todennäköisesti kaikissa Frankfurt an der Oderin museoissa. Kuten jo aiemmissa postauksissa kerroin, täällä ei tarvitse juosta itseään puolikuolleeksi nähtävyyksien perässä vaikka olisi kuinka ahne sille annille. Hyvä! Tulee tehtyä sitä minkä takia tänne on tultu, duunia. Siitä huolimatta muutakin täytyy olla. Facebookin virrassa olleen postauksen mukaan vuorokausi kannattaa jakaa näin: yksi kolmasosa työtä,…
Sunnuntain viettoa – Residenssielämää – Frankfurt (Oder)
Kylläpä valkeni harmaana tämä sunnuntai. Aamulla satoi. Harmitti niiden puolesta, jotka järjestelivät kaupunkitapahtumaa. Kävimme iltapäivällä katsomassa mitä on tarjolla. Ajatella! Viikko vasta vierähtänyt ja jo löytyy tuttuja täältä. Thomas, joka opetti meille tanssia muutama päivä sitten, soitti kavereidensa kanssa katutapahtumassa. Täällä kuulemma pääsiäismunien maalaaminen on pitkä perinne. Mielenkiintoinen havainto: Suomessa naiset yleensä kansoittavat kaikenlaiset opintopiirit…
Modernia meininkiä teatterissa – Residenssielämä Frankfurt(Oder)
Vajavaisella kielitaidolla varustettuna ei tule ensimmäiseksi mieleen lähteä Saksassa teatteriin. Eilen kuitenkin menin. Kyseessä oli Elkes Frisiersalon – musikaali ja arvelin, että voin nauttia musiikista, vaikken muuta ymmärtäisikään. Niinhän siinä kävi. Vitsit menivät ohi. Ymmärsin DDR, Honecker ja muutaman muun vastaavan sanan. Sen verran kärryillä pysyin, että käännekohta oli vallankumous ja tapahtumat kampaamossa sijoittuivat aikaan…
Vaeltamaan – residenssielämää Frankfurt (Oder)
84 rappusta alas. Huonoja uutisia. Aurinkolasit unohtuivat residenssiin. Hyviä uutisia. Aurinko paistaa. Takasin ylös 84 rappusta ja saman verran alas. Kyllä se päivän liikunta tulee näinkin, mutta ajattelin kuitenkin kävellä seuraavan etapin Santiagon tietä. Täälläpäin nimi on Jacobswege. Piti kävellä Lebusiin, syödä siellä lounas ja tulla takaisin bussilla. Eksyin Boossenin, joka nyt tarkemmin katsottuna on…
Pyhien polkujen kupeessa – Residenssielämää – Frankfurt (Oder)
Vähän väliä netti heittää ulos täällä residenssissä. Varmaan haluaa pitää huolta, että emme uuvu töissämme. Ensimmäisen kerran kun näin kävi, yritin löytää reitittimestä katkaisinta, onnistumatta. Onneksi fiksu kämppis älysi, että sitähän voi vetää töpselin seinästä. Ei tarvinnut tehdä edes sitä, sillä jakorasiassa on katkaisin. Naps ja wifi toimii taas. Viikko on jo vierähtänyt näissä mukavissa…
Flirttitanssia oppimassa – residenssielämää Frankfurt (Oder)
Niin pientä kyläpahasta ei maailmankaikkeudesta löydy, ettenkö inspiroidu ympäristöstä. Täällä pienessä Frankfurt an der Oderissakin löytyy vaikka mitä. Kämppikseni, joka saapui maanantaina ja on muuten tosi mukava, huomasi residenssin vieressä olevan teatterirakennuksen seinällä mainoksen. Tiloissa näyttää olevan monenlaista ajanvietettä: joogaa, musikaaleja ja tanssin opetusta. Tanssista kun molemmat pidämme, niin tanssitunnille suuntasimme. Hienoinen epäilys kaihersi kylläkin….
Maittava ateria syntyy oudossakin keittiössä – residenssielämää
Sattuipa lähikaupan tarjoukset kohdalleen! Kesäkurpitsaa ”niedrigpreissiin” ja vielä salaattia ”knallerpreisillä”. Olen kehnohko kokki ja kehnous korostuu kun joudun outoon keittiöön. Mutta kesäkurpitsareseptini on pomminvarma. Se onnistuu keittiössä kuin keittiössä, mikäli saan lieden päälle. Niitä on sellaisiakin liesiä, joita ei noin vain saa lämpiämään. Kerran sattui kohdalleni sellainen kummitätini keittiössä Tanskassa. Hän asuu jonkin sortin senioritalossa….
Residenssielämää – Frankfurt an der Oder
Sunnuntaiaamu Frankfurt an der Oderissa. Istun täällä residenssissä ja ihmettelen, miten minä tännekin olen joutunut. Ikkunasta näkyy Oder-joki, jonka toisella rannalla Puola. Pöydällä makaa paikallisten kauppojen mainoksia ja kolmen nappulan radiossa tarinoidaan taukomusiikista päätellen jotain jännittävää. Kolmenappulainen radio on ihastuttava. Kerrankin sopiva aparaatti teknostressistä kärsivälle. En ole varma onko laite oikeasti vanha vai retroa. Sen…