Ajattelin käväistä Puolan puolella, mutta jouduin palaamaan takaisin residenssille, sillä Slubiceen johtavan sillan kupeessa poliisit tarkistivat henkilöllisyystodistuksia. Kyselin miksi, mutta en saanut heiltä vastausta. Sen sijaan kaksi tarkastuksesta selvinnyttä nuorta miestä kertoi, että ilman henkkaria sakkoa tulee 25 euroa. Jopas jotakin. Olen trampannut useaan otteeseen Puolan puolelle, eikä minulla ole ollut passia tai muuta henkkaria mukana. Olen tietämättäni säästänyt ainakin satasen, kun ei ole ollut tarkastuksia.
Sen verran lähdin asiaa miettimään, että kaivelin EU:n sivuilta tietoa. Totta vie, henkkaria pitäisi pitää mukana. Sakosta ei kylläkään mainittu mitään.
Näin ohjeistetaan
”On kuitenkin aina suositeltavaa pitää mukana passia tai henkilötodistusta myös Schengen-alueellaenmatkustettaessa. Vaikka niitä ei tarvita rajalla, voi eteen tulla tilanteita, joissa henkilöllisyys on todistettava. Esimerkiksi poliisi saattaa pysäyttää sinut ja tarkistaa henkilötietosi, ja myös lentokoneeseen pääsy edellyttää henkilöllisyyden todistamista. Schengen-alueeseen kuuluvalla EU-maalla voi olla kansallisia sääntöjä, jotka edellyttävät, että sen alueella oleskelevalla on aina mukanaan esimerkiksi henkilötodistus tai jokin muu asiakirja.”
Enpä tuotakaan ole tullut ajatelleeksi.