Visit Someron kutsumana tutustuimme muutamaan ravintolaan ja kahvilaan Somerolla. Tuhtia ruokaa Jussin Baarin lounaspöydässä Jussin Baari on perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1961. Siellä saa takuuvarmasti vatsansa täyteen. Siitä pitää huolen tuhti lounaspöytä. Yrittäjä Katri Alanko: ”Jokaiselle pitäisi löytyä jotakin. Erityisesti isä Antti oli tarkka siitä.” Seinällä taulussa Katri on isänsä Antti Vaseliuksen kanssa….
Avainsana: Somero
Kummajaisia kahvittelun lomassa – Somero
Kaksi vuotta sitten, kun kävin Norsukahvilassa, norsuja oli noin 850. Kahden vuoden aikana joukko on lisääntynyt. Tässä välissä Norsukahvilan yrittäjä Olla-Riitta Mäkelä sai yhteydenoton syöpäsairaalta norsujen keräilijältä. Hän ei aivan tajunnut mitä tuli luvanneeksi, kun keräilijä kysyi, saisivatko hänen keräilemänsä norsut Olla-Riitan luota uuden kodin, kun hänestä aika jättää. Niin sitten tapahtui, perikunnalta tuli soitto…
Shoppailemassa Somerolla
Visit Someron mediamatkan sisältöön kuului myös tutustuminen ostosmahdollisuuksiin. Viisi naista, yrittäjää ja viisi erilaista myymälää kolusimme. Kaikki olivat kivijalkakauppoja, toki osalla oli myös nettikauppatoimintaa. Mielenkiintoisia yrittäjätarinoita saimme kuulla. Pellavaenkeli Someron kaupungin keskusta ei ole suurensuuri. Kaikki on kävelyetäisyydellä, mutta silti yrittäjä Rauni Nousiainen kokee, että hänen Pellavaenkeli -myymälänsä on vähän piilossa, syrjässä muista. Sieltä kuitenkin…
Someron kulttuuritärpit
Somerolta löytyy monenlaista kulttuuritapahtumaa., joihin pääsin tutustumaan Visit Someron järjestämällä mediamatkalla. Tässä pari tärppiä. Aivan ensiksi Taidekeskus Kivimeijeri, sillä siellä avautuu huomenna lauantaina kesän kestävä Valkoinen musta -näyttely. Kun kävimme paikan päällä alkuviikosta, Kivimeijerissä kävi kilke ja kalke. Siellä viimeisteltiin näyttelyä. Pari taitelijaa ehti kuitenkin esitellä töitään. Toinen heistä taidekeskuksen perustaja, taiteilija Antero Kare. Hän…
Sisu seikkailee lastenkirjoissa – Somero
Pakko palata vielä Somerolle. Lueskelin aamukahvia juodessani pari lastenkirjaa, jotka on kylläkin tarkoitettu Hänelle, joka teki minusta Mummon. Sisu-kirjoissa on sen verran kasvuvaraa, etten heti antanut niitä hänelle. Kaksi ja puolivuotias ei ihan näin laajoja tarinoita lueskele, lähinnä katselee vain kuvia ja niitäkin mielellään itse selostaa tai korkeintaan kuuntelee selostuksen. Mutta kyllä on hienoa, että…
Saharan tunnelmiin Somerolla – Päivi Arvosen valokuvanäyttely
Nyt pääsee Saharan tunnelmiin myös visuaalisesti, kuumuushan meillä jo on. Ammattiluontokuvaaja ja freelance-toimittaja Päivi Arvonen on asunut kaksitoista vuotta Egyptissä, Kairossa. Vuonna 2014 hän osallistui kahden viikon safarille Saharan autiomaahan. Sadan hengen retkue matkaisi jeepeillä, yöpyi teltoissa ja ihaili autiomaan pimeydessä tähtitaivasta. Näin sanottuna kuulostaa kevyeltä, mutta sitä se ei varmasti ollut alkeellisissa olosuhteissa, yön…
Bussi Somerolle
Bussi Somerolle ei voi ajaa ojaan, näin lauloi Rauli Badding Somerjoki aikoinaan. Ei todellakaan voi, sillä näyttää siltä, että busseja ei ole tai ainakaan niitä ei helposti löydä netistä. Viime kesänä ponnistelin päästäkseni Espoosta Nauvoon, joten en ole aivan keltanokka näissä hakuasioissa. Pääsin kuin pääsinkin Nauvoon. Siitä reissusta voi lukea Uutta oppimassa Turunmaan saaristossa Hain…
Kirjavinkkejä Somerolta
Sallin itselleni nykyään vain enää kirjojen lainaamisen, mutta silti uusien opusten selailu sävähdyttää. Somerniemen kesätorilla – tuolla legendaarisella kyläläisten lauantaikaffipaikalla – tapasimme kirjailija Kaari Utrion. Keskustelu vaelteli Kaarin somerniemeläisyydestä silmälaseihin. Yllättäen huomasimme, että meillä on samantyyliset silmälasit. Omani ovat suomalaisen silmälasisuunnittelijan Aila Koski-Vähälän Micare Line mallistosta. Pakkohan nassumme oli ikuistaa blogia varten. Kaari Utrion laajasta…
Lähtökatumuksen vallassa Sisumetsän seikkailupuistossa – Somero
Someron pressimatkaohjelman toinen liikunnallinen osuus vie meidät yläilmoihin narujen ja köysien maailmaan. Kiipeilimme Sisumetsän seikkailupuistossa. Hyvähermoisia Sisumetsän ohjaajat olivat. Jaksoivat odottaa, kun psyykkasin itseni ylitse oman mahdottoman kuuden ja puolen metrin korkeudessa. Lähtökatumus, josta olimme aamiaisella keskustelleet kollegojen kanssa, iski täällä seikkailupuistossa. Aamun keskusteluissa minut yllätti lähtökatumuksen kokemus. Sitä kokivat myös muut, eivät toki kaikki….
Polttoainetta Mummon ja muiden moottoriin – Somero, Suomi
Ruokaakin reissuilla tarvitaan. Kävimme illallisella Rantatuvassa Someron keskustassa. Se on kesäravintola ja karaokepaikka, jossa näytettiin tanssittavankin iltayhdeksän jälkeen. Pekka is back – annos herätti uteliaisuuden. Mustapekka juustostahan siinä oli kyse. Aiemmin annos tehtiin naudanlihasta, mutta niin kuin monessa muussakin ravintolassa naudanlihan hinta sai Rantatuvan vaihtamaan lihan possuksi. Annos oli poissa listoilta jonkun aikaa ja teki…
Kulttuurinnälkään Somerolla
Kivimeijerissä oli vielä vallalla kaaos, mutta saimme kuitenkin tutustua tulevaan. Parin viikon päästä entinen meijerirakennus täyttyy taiteesta. Viisitoista Somerolla asuvaa tai siellä työskentelevää taiteilijaa esittelevät teoksiaan Go Somero Go Go -näyttelyssä, joka avautuu yleisölle 18.6. Näyttely on avoinna elokuun 14. päivään asti. Taiteilija Antero Kare esitteli Kivimeijerin taidetoimintaa mediaryhmällemme. Somerolla työskentelee iso joukko taiteilijoita, se…
Häntälän notkot – Somero
Hämeen Härkätie kulkee Someron keskustan liki. Siellä liikkuvat pyöräilijät ja motoristit. Olenpa itsekin patikoinut jonkun osan tuota Suomen vanhinta tietä, josta on muotoutunut nykypäivän matkailutie kulttuuri- ja luontokohteineen. Tällä kertaa luonto-oppaana toiminut Heikki Anttila vei meidät alppimaisemia muistuttaville Häntälän notkoille. Someron maaperä on savista. Se näkyy vesistöissä sameutena ja sateen jälkeen kengänpohjissa kotiin viemisinä, joista…
Ostoksilla – yllättäen sekin – Somerolla
En juuri perusta shoppailusta, mutta menin täysin tolaltani astuttuani Muotiputiikki Helmeen. Olen aina tykännyt siitä, kun joku tekee asioita isosti. Ja juuri niin putiikin omistaja Anita Hallapelto tekee: karauttaa vanhaan meijeriin perustamansa kaupan pihaan vaaleanpunaisella Cadillacilla. Kauppa on täynnä kamaa, jota on vaikea kuvitella löytyvän pikkuiselta Somerolta. Kellohameitakin kuulemani mukaan parisataa. Ja putiikin sielu, Anita…
Härkälän kartanon ihmeet – Somero
Pikku piipahdus Someron seudulle ennen kuin jatkan Jäämeren reissun postauksia. Päivi Arvonen teki Someron matkakohteista koosteen ja tarjosi viidelle median edustajalle mahdollisuuden kokea Somero, paikkakunta, josta minulla ei juurikaan ollut käsitystä etukäteen. Kaksi päivää Somerolla antoi uudet ulottuvuudet. Tervetuloa mukaani katsomaan Someroa! Somero ja Somerniemi, vierekkäiset alueet käyvät naapurikisailua keskenään kuten monet muutkin Suomen kunnat,…