Someron pressimatkaohjelman toinen liikunnallinen osuus vie meidät yläilmoihin narujen ja köysien maailmaan. Kiipeilimme Sisumetsän seikkailupuistossa.
Hyvähermoisia Sisumetsän ohjaajat olivat. Jaksoivat odottaa, kun psyykkasin itseni ylitse oman mahdottoman kuuden ja puolen metrin korkeudessa.
Lähtökatumus, josta olimme aamiaisella keskustelleet kollegojen kanssa, iski täällä seikkailupuistossa. Aamun keskusteluissa minut yllätti lähtökatumuksen kokemus. Sitä kokivat myös muut, eivät toki kaikki. Olen luullut, että se on vain minun juttuni. Lähtökatumus liittyy matkallelähdön hankaluuteen, aikaan ennen kotoa lähtöä. Se helpottaa heti, kun pääsee lentokoneeseen tai muuhun kulkuneuvoon. Lähtökatumukseni huipentuu juuri ennen kotioven sulkemista. Se ilmenee pitkänä silmäisynä omaan sänkyyn ja sinne jäävään keskeneräiseen kirjaan. Erityisen paha se on aikaisilla aamulähdöillä.
Köysiradalla lähtökatumus iski kolmannelle osuudelle siirryttyä. Tällä kertaa se tarkoitti vilkaisua taakse ja ajatusta ”kaikkeen sitä ryhtyykin”, mutta peruuteta ei.
Ensimmäisellä radalla vierastin vaijerilaskua. Oli niin paljon turvallisemman tuntuista, kun oli jotain jalkojen alla, lautaa tai köyttä. Mitä ylemmäs kohosin, sitä houkuttelevammalta vaijeri alkoi tuntua.
Kolme rataa etenimme ja onneksi kellokallemme, matkanjohtaja Päivi Arvonen ilmoitti, että on aika lähteä seuraavaan ohjelmanumeroon. Päivin mediamatkoilla aikataulut pitävät. En ole aivan varma, mutta uskoisin, että en olisi lähtenyt neljännelle radalle, vaikka aikaa olisi ollut. Luullakseni. Ehkä. Mummollakin on rajansa.
Seikkailupuistot on todella kivoja ja hauskoja aktiviteetteja, jotka sopivat kaiken ikäisille. Olen vasta ollut Porin Yyterissä sijaitsevassa, mutta mielelläni sitä kävisi muissakin.
Kiitos vinkistä, kun Porin reissu osuu kohdalle, niin toivottavasti siellä ehdin kiipeilemään. Tekee hyvää Mummon muskeleille.