Visit Someron kutsumana tutustuimme muutamaan ravintolaan ja kahvilaan Somerolla.
Tuhtia ruokaa Jussin Baarin lounaspöydässä
Jussin Baari on perheyritys, joka on toiminut jo vuodesta 1961. Siellä saa takuuvarmasti vatsansa täyteen. Siitä pitää huolen tuhti lounaspöytä. Yrittäjä Katri Alanko:
”Jokaiselle pitäisi löytyä jotakin. Erityisesti isä Antti oli tarkka siitä.”
Seinällä taulussa Katri on isänsä Antti Vaseliuksen kanssa. Livenä taulun edessä Katri tytärtensä välissä. Ravintolasalin seinällä isoäiti Ensi Vaselius.
Pyttipannut ja wieninleikkeet ovat Katrin mukaan suosittuja. Isoäidin reseptin mukaan tehdään vielä ruokia, mutta sovitettuna nykyaikaan. Katri jäi miettimään olisiko joku ruokalaji vielä alkuperäisessä muodossaan:
”Lihakastike ja pippuripihvin kastike ovat kuten isoäidin aikaan.”
Somerolla ei jää ilman burgeria
Tuntuu, että somerolaiset rakastavat burgereita.
”Burgerit ovat nykyaikaa”, kuului Katri Alangon suusta Jussin Baarissa. Sama tuli esille myös keskusteluissa muiden ravintoloitsijoiden kanssa.
Mahat Pinkeäksi laajeni bistroksi
Sitten edellisen Someron-vierailuni, entiseen linja-autoaseman taloon on ilmestynyt uusi ravintola, Bistro MaPi.
MaPi on lyhennys sanoista Mahat Pinkeäksi, joka on ravintoloitsija Terno Nousiaisen pitopalvelun nimi. Ilahduttavaa oli, että pääruoka tarjoiltiin pöytiin. Etu- ja jälkiruuat noudettiin linjastolta.
Bistro MaPissa oli aika valikoma burgereita.
Listalla oli muun muassa Bädding-burgereita.
Rantatupa terasseineen on kesäpaikka
Peter Hiort af Ornäs, tuttavallisemmin Petteri on pyörittänyt Rantatupaa jo 24 vuotta. Ruokaa, juomaa, terassielämää ja musiikkiesityksiä joinakin iltoina.
Kahdenlaisia vitriinejä Café Rosessa
Keskustan kahviloista kävimme Café Rosessa, jota pyörittää Anu-Miisa Forell. Hän on saanut Vuoden yrittäjä -palkinnon vuonna 2013 ja joskus myös ilmeisen kipinän sarjakuvahahmo Tintin autoihin. Tsekkkaa takahuoneen vitriini! Aika kokoelma autoja.
Luonnehdintoja Horoskooppipuistossa
Kahvitella voi myös Horoskooppipuiston yhteydessä olevassa kesäkahvila Huvila Härässä. Yrittäjä Timo Laurento, kauris horoskoopiltaan, esitteli meille entiseen navettaan sijoitettua Horoskooppisalia ja muita tiluksia, joita riitti ja riitti. Aina oli uusi kahvittelukeidas keitaan perään.
Aika hauskaa oli katsella miten luonnehdittiin vaikkapa kaksosta – Mummon tähtimerkki siis – ja katsella mitä on luvassa kesällä 2024. Rakkautta ja romantiikkaa, kunhan vaan annan tilaisuuden. Ja minähän annan.
Koulunpenkissä oli vaikea teininä pysyä, mutta silloin ei saanutkaan porkkanakakkua pitimeksi. Avauskuvassa mummo nauttii tästä uudesta mahdollisuudesta istua pulpettiin.
Tätä paikkaa voi kutsua jo perinteiseksi: Horoskooppipuisto on ollut jo 21 kesää auki.
Härkälän kartanossa riittää ihmeitä
Yövyimme Härkälän kartanossa. Yöunet maistuivat ja ihmeet jaksavat ihmetyttää uudestaan ja uudestaan. Härkälän kartanon ihmeitä kuvailin jo edellisen reissun postauksessa.
Tässä oli paljon tuttuja paikkoja. Niin Rantatupa kuin Jussin baarikin ovat tulleet tutuiksi. Bistro MaPi oli uusi tuttavuus, mutta ei kuulosta yhtään hassummalta.
Kiitos kommentistasi! MaPi on uusi tuttavuus, myös minulle. Se ei ole kauaa ollut siellä. Tervetullut varmaankin. Kuten taisin jo mainita, minua viehättää aina pöytiintarjoilu, erityisesti silloin kun ollaan porukalla syömässä. Keskustelu soljuu jotenkin paremmin.