Näkemistä, kokemista ja lukemista
Tutisee, tärisee, muttei kaadu. Varsin vajavaiset taitoni ovat mutta sain kuin sainkin kolme kertaa lähes kaikki keilat kumoon. Mutta miten on mahdollista, että pystyyn jää aina sama keila, se keskimmäinen. Varmaan magneetti pohjassa. Kevättalvisin esitellään kiihtyvällä tahdilla oheisohjelmia yritystilaisuuksiin. Niin tänäkin vuonna. Syyspuolen kick-offit, tyhyt ja jopa pikkujoulut tulee saada suunnitelluksi ennen kesälomia. Eilen Kokouspaketit.com…
Mummoikäisille sallitaan muistelot. Tässä yksi. Viime viikolla tapasimme ex-työkaverieni kanssa entisen työpaikkani Kometan raunioilla Espoon Lintuvaarassa. Edellisen kerran kokoonnuimme samassa paikassa työn touhuissa noin 25 vuotta sitten. Neuvostoliitto hajosi. Kometa katsosi. Somea ei ollut siihen aikaan, joten missään ei meuhkattu sadan suomalaista perusteollisuutta palvelleen kohtalosta. He hävisivät kuka minnekin, kaikessa hiljaisuudessa. Pitkään etsiskelin noihin aikoihin lehdistä juttua tehtaan lopettamisesta….
Kolilta Ilomantsiin jatkoimme bussilla heti aamusta, sillä päivän ohjelmaan sisältyi paljon koettavaa ennen iltajunan lähtöä. Metsämaisemaa riitti puoleksitoista tunniksi. Hermannin kuohuviinitilan osoite on loogisesti Käymiskuja 1 ja edelleen loogisesti sisällä viinehtimössä Niuhottaja-viinipullontiivistäjä. Niuhottajan läheisyys ei meitä kuitenkaan kangistanut. Kuohut ja kolmevuotiset maistiaisviskit hulahtivat kurkuista hyvissä ajoin ennen lounasta, jota söimme lähistöllä sijaitsevan museoalueen…
Illallisella päästiin opiskelemaan ruotsia. Mujusen Anne – aito karjalainen – äänteli meille ruotsia mutta tällä kertaa savolaisittain. Tästä linkistä voi kuunnella miten olla-verbi ääntyy vara, är, var, har varit
Turusen Eino ja Hirvosen Heikki ja mitä niitä olikaan. Nimet vielahtelevat ohi oudossa järjestyksessä. Tästä ”jonkun tyttö tai poika, nainen tai mies” -ilmaisusta esittelytilanteessa postasin jo aiemminkin. Kun reissu eteni, ilmiölle löytyi selitys, Ilomantsista. Mutta sitä ennen käväisimme tutustumassa Kolin ihanuuteen. Enpä ole aiemmin talviaikana siellä vieraillut. Ja täytyy sanoa, etten enää ihmettele miksi niin moni…
Kirjaston uutuushyllystä suorastaan kirkui päästä mukaan lukukokemuksiini Fidel Castron salattu elämä. Sen on kirjoittanut Castron entinen henkivartija Juan Reinaldo Sánchez yhteistyössä toimittaja Axel Gyldénin kanssa. Pitkään mietin, että henkivartijalla on parempi muisti kuin mummolla. Miten kadehdittavan tarkasti hän kuvaa 1980-luvun – jopa 1970-luvun -tapahtumia osallistujineen päivineen. Voi kun itse pääsisi moiseen tarkkuuteen edes edellisen kuun…
Kirjoittaessani Evento-lehteen juttua Pietarista ja tapakulttuurista, kävi ilmi että Venäjällä ei ole tapana kätellä naisia. Miksiköhän, kysyivät heti valppaimmat. Mummologiikkaa. Ammoisina aikoina käteltiin koska haluttiin varmistaa, ettei tulijalla ole tikaria tai muita hengenlähtöön johtavia aseita hyppysissään. Oikea käsi ojennettiin. Oikea siksi, että kaiketi valtaosa oli oikeakätisiä ja oletettavasti asekin olisi löytynyt juuri siitä kädestä. Joskus…
Suomessa kiistellään kauppojen aukioloajoista. Näin Puolassa. Avoinna aina ja vähän enemmän.
Pistäydyin ja kirjoitin juttua Pietarista. Palatsien ja taideaarteiden Pietarissa on loputtomasti nähtävää ja koettavaa myös liikematkan oheisohjelmaksi. Historia ja paikallinen tapakulttuuri avautuvat parhaiten osaavan oppaan avulla… Lue lisää Juttuni 4.2.2016 ilmestyneessä Evento-lehdessä. Voit myös lukea jutun pdf-tiedostona
Naurattaa aina kun kaivan vaatekaapistani päällepantavaa. Sangallo! Pari viikkoa sitten Puolassa, Wroclawissa illallispöytään viereemme ilmaantui viiden hengen italialaisporukka, joka keskusteli vilkkaasti – italiaksi tietenkin. Koska minulla oli täysi työ pitkän päivän jälkeen pöytäseurani kanssa pendlailla ruotsin ja englannin välillä en välittänyt kertoa heille ymmärtäväni italiaa. Illallinen kääntyi jälkiruoaksi, kun vahingossa kommentoin heidän puhettaan (englanniksi). Nolo olo…
Matkailutoimittajien Kilta, johon minäkin kuulun, palkitsi Matka2016 -messuilla ansioituneita matkailutoimijoita. Palkinnon vastaanottajat asettumassa virallista kuvaa varten. Nauru on herkässä paikkaa hakiessa. Kuvan henkilöt vasemmalta oikealle. Palkintolautakunnan puheenjohtaja Juha Roiha Killan puheenjohtaja Eero Nokela Gymnaestrada-festivaalin apulaispääsihteeri Päivi Tamminen Andalusian maakunnan Pohjoismaiden edustaja Ainhoa Cobo Tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski, Tjäreborg Matkailukoordinaattori Kaisa Parviainen ja kiinteistöpäällikkö Kari Selkelä, Fiskarsin ruukki. Lisää…
Latvian suurlähetystössä järjestetyssä ideariihen tapaisessa istunnossa joku tiesi kertoa, että Riian venäläistaustaiset asukkaat ovat yhtä latvialaisia kuin latvialaistaustaiset. Heitä ei kuulemma erota toisistaan. Tämä eroaa siitä, miten koen venäläistaustaiset esimerkiksi Virossa käydessäni. Minusta siellä ero kahden eri taustasta tulevan kohdalla pistää silmään. Vai kuvittelenko vain? Tilaisuuden tarkoituksena oli kartoittaa Latvian matkailutarjonnan hyvät ja huonot puolet…
Avajaisgalan hauskin ja varmasti ikimuistoinen osa oli Pienten soitinten orkesteri, johon osallistui koko tuhatpäinen yleisö. Kun yleisö saapui konserttisaliin, jokaisella istuimella odotti kassi, jossa kulttuurivuoden esitteiden lisäksi oli soittimen valmistamiseen tarvittava materiaali. Joillain oli putkenpätkä, joillain vesipullo, vaikka mitä. Instrumentit askarreltiin ja sen jälkeen ryhdyttiin soittamaan. Kelpo teos syntyikin näiden kahden herttaisesti ja määrätietoisesti yleisöä…
Awakening – odotettu avajaisseremonia oli monituntinen spektaakkeli, jossa nenä ehti huurustua kunnolla. Tarina rakentui neljästä: kaupunkia halkovasta joesta ja sen tulvimisesta, uskomuksista, innovaatioista ja jälleenrakentamisesta. Esitykset alkoivat kaupungin neljästä eri pisteestä, joissa jokaisella oli oma osansa tarinassa. Teeman mukaiset ohjelmalliset kulkueet etenivät pikkuhiljaa keräten katsojia matkan varrelta. Kaikkien kulkueiden päätepisteenä oli kaupungin keskusta, Rynekin aukio….
On ihanaa pukeutua välillä juhlavasti, mutta työn ja juhlavaatteen yhdistäminen on haaste. Miten kolttu kestää kaikenlaiset kummat asennot, joita valokuvaaminen yleensä edellyttää. Puhumattakaan siitä, että tilava laukku täytyy olla, jotta kaikki sanelimet, puhelimet ja muut työvälineet pysyvät mukana. Matkalaukkuni oli kateissa viime hetkille asti. Onneksi löytyi. Se toimitettiin hotelliin eilen illansuussa. Päivän verran ehdin värjötellä…
Lähes kaksikymmentä ruokarekkaa tarjoili monenlaista välipalaa avajaisväelle. Kuten tavallista, eivät puolalaiset sen enempää kuin muissakaan maissa kotioloista ulos syömään lähtevät valitse kotiruokaa vaan jotain muuta. Keitto taisi olla ainut puolalainen vaihtoehto burgereiden ja pizzojen seassa. Ja ehkä glögi tai lienee puolalaisittain kuuma viini. Kun on muutaman mukin tyhjentänyt, voikin jo alkaa kyselemään missä on toi?
Mistä lie luin, että Wroclaw on Puolan lämpimin kaupunki. Jos näin, niin ilmeisen onneton tuuri mediaryhmällämme on. Räntää vihmoo ja luita kylmää. Tämän varmaan tiesivät organisoijat, sillä ympäri kaupunkia palaa tuli pöntöissä, joiden luokse ohikulkijat suuntaavat lämmittelemään käsiään. Hellyttävä yksityiskohta heti hotellista ulos astuttaessa. Pienen pieni pronssipatsas, joita on oppaan arvion mukaan Wroclasissa kolmisen sataa, kaikki…
Tulishow Słodowan saarella. Kuulostaa etäiseltä paikalta, mutta sijaitsee kävelymatkan päässä Art hotellista eli siis lähes keskustassa. Siellä oli tuntikausia esityksiä. Olisivat varmaan olleet hienoja mutta sama ongelma aina näissä massatapahtumissa näin pätkällä mummolla. Ei näe, kun kukaan ei jaksa nostaa olkapäille. Ehdottomasti hienoin näky oli yliopiston valaistu julkisivu, joka näkyi saarelle mentäessä.
Kaukaa viisas oppaamme Maciej varoitteli jo etukäteen, että vikkelä täytyy olla. Kansainvälisen lehdistön tilaisuus oli ennen kansallista. Virallisten puheiden jälkeen tärkeimmät ovat paikalla 20 minuuttia. Hieman tuota ihmettelin mutta niinhän siinä kävi. Kiire tuli ja lopulta haastateltavat ehtivät livahtaa. Ja meillä painoi päälle jo seuraava ohjelma.