Mummoikäisille sallitaan muistelot. Tässä yksi.
Viime viikolla tapasimme ex-työkaverieni kanssa entisen työpaikkani Kometan raunioilla Espoon Lintuvaarassa. Edellisen kerran kokoonnuimme samassa paikassa työn touhuissa noin 25 vuotta sitten.
Neuvostoliitto hajosi. Kometa katsosi. Somea ei ollut siihen aikaan, joten missään ei meuhkattu sadan suomalaista perusteollisuutta palvelleen kohtalosta. He hävisivät kuka minnekin, kaikessa hiljaisuudessa. Pitkään etsiskelin noihin aikoihin lehdistä juttua tehtaan lopettamisesta. Ei sattunut silmiin.
Nyt kymmenkunta heistä seisoi tehdasrakennuksen edessä. Hauska havainto oli se, että neljännesvuosisata oli muuttanut työkavereitani varsin armollisesti; jokaisen olisin tuntenut vaikkapa bussissa tavatessani. Siinä he seisoivat kuin ennen vanhaan ja näyttivät siltä, että milloin tahansa voisivat jatkaa siitä mihin aikoinaan jäätiin.
Halataanko vai kätelläänkö? Kun aikoinaan yhdessä töitä tehtiin, ei halailtu. Käteltiinkin vain ensimmäisenä työpäivänä. Duuniin ryhdyttiin hyvän huomenen ja aamukahvin jälkeen, vuosi – jotkut vuosikymmen – toisensa perään.
Naurun remakkaa lähibaarissa, jonne siirryimme jatkamaan jutustelua, aiheuttivat työvälineet. Joku muisti faxin. Se oli edistyksellinen väline kasariaikaan. Sillä pystyi lähettämään asiakirjan yhteistyökumppanille johonkin 38 maasta, joihin näitä Lintuvaarassa valmistettuja kallioporia vietiin. Edellyttäen tietysti, että vastaanottajalla oli vastaavanlainen laite.
Asiakirjoja tuotettiin erillisellä tekstinkäsittelylaitteella, joka vaati oman tukevan pöytänsä ja sanoi klonks, klonks kun sillä tallensi tiedoston. Yrityksen viimeisinä elinvuosina laite korvattiin pienemmällä, jossa oli kahden rivin muisti.
Toimitusjohtaja paukkasi tapaamisiinsa kahvallista matkapuhelinta kantaen.
VHS -videotallennusmuoto oli kova sana. Firmaa esiteltiin avauskuvassa näkyvällä markkinointimateriaalilla. Sisältöä voisi katsella jos omistaisi vielä VHS-laitteen.
Päällimmäisenä muistona monella oli tekemisen meininki. Kallioporia oli aina menossa, raaka-ainetta tulossa ja niiden tiimoilta syntyi kilkettä ja kolketta, asiakirjoja ja myyntipuhetta neljänkymmenen vuoden ajan.
1980-luvun loppupuolella tehdas siirtyi ruotsalaisomistukeen. Toiminta loppui seuraavan vuosikymmenen alussa. Kaitpa jonkinlaista hengennostatustakin oli, sillä joku muisteli, että olisimme saaneet Ruotsin emolta Kometa t-paidat. Kometa Go-Go.
Erilaisia yhteistyökuvioita kehiteltiin sittemmin kometalaisten välillä. Useat pysyivät alalle uskollisina mutta muitakin valintoja tehtiin.
Matkailualalle päätyi minun lisäksi ainakin Piroska Szondy, joka toimii nykyäänkin asiantuntijaoppaana. Muutamia vuosia sitten järjestimme hänen kanssaan mediatapahtuman. Unkarilainen kokkaa suomalaisessa saunaillassa. Videon voi nähdä tästä linkistä.
[subscribe-by-email-form]