Hulluus iski kymmenisen vuotta sitten. Istuimme kirjallisilla kesäpäivillä juttelemassa haaveista. Halusin vaeltaa Santiago de Compostelaan, ja kaveri vieressä jakoi saman haaveen. Päätös syntyi hetkessä ja pian me kaksi ventovierasta löysimme itsemme Santiagon teiltä, caminolta. Emmekä olleet kahden.
Vuosittain Espanjan Santiago de Compostelaan saapuu sataja tuhansia vaeltajia, peregrinoja. Viime vuonna compostelan – pyhiinvaellustodistuksen sai 262 459 vaeltajaa, joista suomalaisia 898. Todistukseen vaaditaan, että kävelee sata tai pyöräilee kaksisataa viimeistä kilometriä ennen Santiagoa. Jokaiselta päivältä tulee kerätä pyhiinvaelluspassiin kaksi leimaa käytetyistä palveluista kuten majoituksesta, kirkosta tai kahvilasta.
Kesäpäivillä tapaamani samanhenkisen kanssa päätimme vaeltaa kuitenkin hieman enemmän. Valitsimme aloittelijoille soveltuvan Ranskan reitin ja lähtöpaikaksi 260 kilometriä Santiagosta sijaitsevan Astorgan.
Jotkut jäävät koukkuun, toisille kerta riittää. Monet sanovat, että on sulaa hulluutta kävellä kilometrikaupalla rinkka selässä, kun voi loikoillakin lomallaan.
Minut camino koukutti. Ensi reissuni ventovieraasta sain ystävän.
Viime kesäloma kului siippani kanssa Camino Nortella, välillä San Sebastian Santander.
Pari vuotta sitten pakenin putkiremonttia Ranskan reitille, 800 kilometrin vaellus toimi erinomaisena ”väistötilana”. Matka taittui yksin, mutta ei yksinäisenä.
Vaelluksistani on syntynyt lehtijuttua useaan otteeseen. Viimeisin niistä ilmestyi juuri Taloustaito 5/2016 -lehdessä.
Taloustaito 5/2016 Vaellusvietin vallassa
Seuraavaksi tähtäimessä on Kalevala-kävely, suomalainen vastine caminolle.
On minulla uskomaton naapuri, uskomattomanpi kuin olen uskonutkaan.
Hyviä kävelyjä!
Kiitos! Kyllä tässä vielä pyöritään kotinurkissa. Aika kauan täytyy naputella tätä tietsikkaa ennen kuin uusi reissu koittaa loppukesästä.