Hotkaisin tämän 670-sivuinen järkäleen muutamassa päivässä. Toki flunssan vuodehoito auttoi hieman asiassa. Olen lukenut Lucinda Rileyn teoksia aiemminkin, ja siksi tiesin mihin tartun. Keskiyön ruusu yllätti kuitenkin silllä, että se piti otteessaan läpi koko teoksen. Minulla tulee usein kirjan keskivaiheilla sellainen tunne, että veto loppuu. En tiedä mistä johtuu, mutta tunne on yleistynyt viime vuosina….
