Itä-Virumaan matkailuverkoston järjestämällä lehdistömatkalla kävimme tutustumassa alueen matkailutarjontaan. Jo ensimmäisen päivän aikana ehdimme kaivoksen uumeniin, Itä‑Viron jyrkälle kalkkikivirannikolle sekä hiekkarannastaan ja kylpylöistä kuuluun Narva‑Jõesuuhun.
Matkalla Tallinnasta Sakan kartanolle näkyy Suomenlahti Suursaareen asti. Näin siis hyvällä säällä.
Sakan kartanon matka raunioista luksuskartanoksi
Päivä alkaa Sakan kartanosta, jossa olimme yöpyneet. Aikoinaan rapistunut rakennus on kunnostettu hotelliksi, ravintolaksi ja kylpyläksi.
Sakan kartano seisoo jyrkän Ontikan kalkkikivirannikon reunalla paikassa, jossa maisema on ehkä koko alueen näyttävimmillään. Merinäköala avautuu kartanon katselutasanteelta. Ympärillä kulkevat luontopolut vievät meren rantaan. Katselutasanteen vieressä olevan entisen ”Meretorn” -vartiotornin ylätasanteelta pääsee katselemaan maisemia vielä kauemmas.
Edellisen kerran, kun olin Sakan kartanossa paikalla on myös isäntä Tõnis Kaasik. Olisi ollut nytkin kiva kuulla hänen juttujaan uudestaan, mutta hän oli estynyt tulemaan paikan päälle. Tässä ote vuoden 2017 Evento-lehteen tapaamisen perusteella tekemästäni jutusta.
”””””””””””””””””””””
Ministerin kallis harrastus
Sakan kartano on 150 kilometrin päässä Tallinnasta.. Rakennukset laajoine maa-alueineen sijaitsevat korkealla, kalkkikivitörmän reunalla. Entiseen vartiotorniin ”Meretorn” kunnostetuista kokoustiloista avautuu upea näkymä Suomenlahdelle. Reippaat voivat hyödytään alas rannalle vieviä portaita kokoustaukojen aikana. Niitä on kuulemma nelisen sataa.
Alun perin aateliskartanoksi valmistunut rakennus alueineen toimi neuvostoaikana sotilastarkoituksissa. Kartanon nykyinen isäntä Tõnis Kaasik osti pahoin rapistuneen kartanon vuonna 2001 ja ryhtyi kunnostamaan sitä. Kaasik oli Viron ensimmäisen ympäristöministeri. Hän harjoittaa nykyään kierrätysliiketoimintaa. Kaasik haluaa muuttaa kartanoalueen korkeatasoiseksi matkailukohteeksi.
– Kallis harrastus. Rahaa palaa, mutta ehkä jälkipolvet aikanaan nauttivat, Kaasik uumoille Sakan kartanon ravintolassa, jonka seiniä koristavat lastenlasten kuvat.
Rakennusten lisäksi alueella on kunnostettu sodanaikaisia puolustusasemia, tehty ulkoilureittejä ja pystytetty kivinäyttely.
”””””””””””””””””””””
Matka jatkuu. Ontikan kalkkikivirannikko, johon Saka ja Valaste kuuluvat, on yksi Pohjois-Viron näyttävimmistä maisema-alueista.
370 askelmaa Itä-Viron rantatörmällä
Noin kolmekymmentä metriä korkea Valasten putous on Viron korkein. Erikoisen siitä tekee se, kun portaita pitkin laskeutuu alas, niin näyttää kuin tulisi suoraan metsään. Portaiden yläpäässä näkyy kalkkikivikallion seinämä, josta vesi pulputtaa. Alhaalla metsä ja meri.
Alhaalta ylös kivutessa kollegat ehtivät laskeskella askelmat. 370 niitä kuulemma oli.
Seuraavaksi Kohtla Nõmmelle.
Kypärä päähän ja maan alle
Kohtla Nõmmella Viron kaivosmuseossa historia ei ole vitriineissä vaan se avautui ympärillämme. Suojatakki päälle, kypärä päähän ja matkaan. Hetken päästä istuttiin kolisevassa kaivosjunassa, aivan kuten mainarit ennen vanhaan. Kaivosjuna kulkee oikeissa kaivoskäytävissä, joissa vielä hiljattain työskenteli tuhansia ihmisiä.
Oppaaksi saimme eläkkeellä olevan ihka-aidon mainarin, Jürin, joka kertoi omakohtaisia tarinoita kaivoksessa työskentelystä. Päräyttipä välillä kalliojyrsimen ja lastauskoneen käyntiin, jotta pääsimme tunnelmaan.
Itä-Virossa on ollut energia- ja kaivosteollisuutta jo yli sata vuotta. Kaivosmuseo on rakennettu entiseen liuskeöljykaivokseen.
Viron ruskea kulta, palava kivi
Palava kivi, jota ruskeaksi kullaksikin on nimitetty, lämmitti Neuvostoliiton aikoina muun muassa silloista Leningradin kaupunkia. Siitä jalostettiin myös polttoainetta lentokoneisiin ja autoihin. Kaivokset tarjosivat hyvin palkattua työtä.
Ympäristövaikutuksiltaan arveluttava palava kivi – eli tuo liuskeöljyllä aikaan saatava energiamuoto – herätti kysymyksiä retkibussissamme.
Virossa palavasta kivestä keskustellaan paljon ilmaston näkökulmasta. Siitä ollaan vähitellen luopumassa. Muutos ei vain tapahdu hetkessä, mutta energiantuotantoa siirretään vähitellen uusiutuviin.
Itä‑Virossa vanhan kaivosteollisuuden jäljet näkyvät yhä muun muassa tuhkakasoina ja jätealueina. Palavan kiven kaivaminen on muokannut maastoa ja nykyään alueita hyödynnetään matkailuelämyksissä. Esimerkiksi Aidun seikkailukeskus on palavan kiven avolouhosalue, joka on muutettu seikkailu- ja liikuntakohteeksi.
Alueella tuli esiin monta kertaa käsite EU:n oikeudenmukaisen siirtymän tuesta. Se liittyy EU:n tavoitteeseen on luopua fossiilisista energialähteistä, mutta niin, että muutoksesta eniten kärsivät alueet saavat tukea uusien työpaikkojen ja elinkeinojen rakentamiseen. Itä-Viro kuuluu näihin alueisiin, sillä se elää (tai eli) palavasta kivestä, joka on iso työllistäjä, mutta samalla erittäin saastuttava. Tuen avulla esimerkiksi kaivostyöntekijöitä uudelleenkoulutetaan. Toki vihreään siirymään tarvitaan paljon muitakin toimia.
Toilassa Suomenlahden rannalla lounaalla ja virtuaalimaailmassa
Törmärannikko ja luonto ovat Toilan vetonaulat. Viron korkeimmat rantatörmät komeilevat lähistöllä.
Toilan kylpylähotellin tornitalo tervehti meitä jo matkan päästä. Toilaan saavuttua saimme seurata, kun upouusia mökkejä tuotiin paikalle. Toilan kylpylä on kehittynyt vuosien kuluessa kaivosmiesten kuntohoitolasta nykyaikaiseksi kylpyläksi.
Lounastimme Toilan Mererestossa ja käyskentelimme rannalla.
Ranta koostui pienistä kivistä. Ja pakkohan sitä oli etsiä kiveä, jossa on reikä. Mikä juttu? Se liittyy vanhaan kansanuskomukseen, että kivi jossa on luonnon muovaama reikä, tuottaa onnea. Jos kivi on vielä sydämen muotoinen, niin wau, arvannet mitä se tietää. Kuinkahan paljon niitä on lähtenyt turistien taskuissa ympäri maailmaa. Tunnustan yhden!
Toilan meripelastuskeskus
Toilan satamassa toimii meripelastuskeskus, joka auttaa hätään joutuneita. Meripelastuskeskuksen Meelis Tint kertoi, että puolessa tunnissa kuivapuvut ja muut varusteet saadaan päälle ja veneet liikkeelle.
Pääsimme tutkailemaan kalustoa. Löytyipä sieltä yksi Suomesta toimitettu venekin.
Orun linna
Kuvassa Kadri Jalonen esittelee meille Orun linnan historiaa. Hän valmistaa meitä seuraavaan kohteeseen, jossa pääsemme aikamatkalle vuoteen 1938. Pieni sivuhuomio, Matkailutoimittajien Kilta valitsi Kadrin vuonna 2018 Viron vuoden matkailun edistäjäksi.
Tässä oli joskus presidentin palatsi – VR-elämys Orun puistossa
Seuraavaksi siirryimme historialliseen puistoon meren rannalle. Siellä sijaitsi aikanaan Orun palatsi, joka oli Viron presidentin kesäasunto. Palatsi tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Yhtäkkiä se kaikki on edessämme.
Avauskuvassa olen VR-lasit päässä ja valmiina kokemukseen.
Hieman huimaa hulppeat maisemat, joita tarkastelemme korkeuksista. Jos askeleen ottaisin, rojahtaisin alas korkealta rantatörmältä. Helpotuksen huokaus, kun siirrymme sisätiloihin katselemaan saleja. Palatsin salongissa nautimme lasilliset. Lasi ei millään tahtonut irrota kädestäni 😊
Kaikki tämä tapahtui virtuaalitodellisuudessa (VR). Se tarkoittaa teknologiaa, jossa katsotaan laseilla digitaalista 3D maailmaa, joka tuntuu oikealta ympäristöltä. Se oli ikään kuin aikamatka vuoteen 1938.
Narva-Jõesuu – Itä-Viron rauhallinen hiekkaranta
Päivä päättyi Narva-Jõesuuhun, jossa leveä hiekkaranta ja mäntymetsä luovat rauhallisen tunnelman.
Männyt eivät ole vain maisemaa varten, vaan niillä on yhteys tunnelman lisäksi myös terveyteen. Mäntyjen tuoksun uskotaan rauhoittavan kehoa ja auttavan hengitystä. Näistä syistä alueelle on syntynyt aikoinaan kylpylöitä.
Narva-Jõesuu Medical Spa
Aluksi kävimme Narva-Jõesuu Medical Spassa tutustumassa kylpylätoimintaan. Siellä on monenlaista hoitoa tarjolla. Stressistä pääsee eroon noin tonnilla viikossa erikseen tätä varten laaditun viikko-ohjelman avulla.
Kylpylän ranta oli vielä nin sanotusti vaiheessa, sillä sesonki oli vasta lähestymässä. Illallinen nautittiin kylpylän Kuurort-ravintolassa.
Meresuun saunarituaali
Auringonlasku on tällä alueella kuulemma elämys. Itse en sitä ehtinyt kuvaamaan, sillä sukelsin päivän päätteeksi Meresuu Spa & Hotelin saunamaailmaan. Oli aika päivittää vuoden 2017 saunakokemus.
Illan saunarituaalia hoitanut saunamestari oli huomattavasti armollisempi kuin edellisellä kerralla, lähes kymmenen vuotta sitten samankaltaisen rituaalin vetänyt kollega. Tällä kertaa saunasta sai poistua kesken seremonian.
Löylyhuoneessa oli sata astetta, kun aloitimme. Saunamestari lisäili vettä kiukaalle ja löyhytteli ensin pyyhkeellä, sittemmin laaja-alaisella viuhkan mallisella esineellä. Jokainen viuhkan henkäys tuntui polttavan ihoni karrelle (olen herkkähipiäinen). Kolmannen kipollisen jälkeen poistuin aplodien saattelemana löylyhuoneesta.
Uni maistui.
Seuraavana päivänä siirryimme toisenlaiseen maailmaan, Narvaan, jossa Euroopan raja näkyy konkreettisesti ja joen vastarannalla on Venäjä. Siitä piakkoin oma postaus.