Joukko Ympäristötoimittajat ry:n jäseniä kävi tutustumassa punkkulttuuriin Helsingin Punkmuseossa, joka sijaitsee Kampissa, aivan ydinkeskustassa (Jaakonkatu 3).
Timo ”Kipi” Kiippa, Punkmuseon perustamisidean isä ja yksi perustajajäsenistä, esitteli Punkmuseon toimintaa, historiaa unohtamatta.
Suomen Punkmuseon kannatusyhdistys ry perustettiin 6.11.2021. Toimintaa pyöritettiin aluksi ELMU:n tiloissa Itä-Helsingin Roihupellossa.
Punkmuseo tarvitsi näyttelytilat. Kipi otti yhteyttä Vakuutusyhtiö Ilmariseen ja kyseli tiloja. Samalla hän tunnusti ”Meillä ei ole rahaa”. Saatiin sovittua reippaasti markkinahintaa alempi vuokra ja kesäkuussa 2024 Punkmuseo vietti avajaisia hyvällä paikalla ja helposti saavutettavissa tiloissa Graniittitalossa.
Tilat eivät ole hulppeat, huone vain. Mutta sijainti on toimiva. Sinne on vierailijoiden helppo tulla ja ”tuotantolaitos” Keskuskirjasto Oodi on kävelymatkan päässä.
”Oodi on hyvä kaveri, siellä on halpa tulostaa”, Kipi kertoo. Vierailumme loputtuakin hän riensi tulostamaan näyttelymateriaalia Oodiin.

Kulutuskriittisyyttä jo ennen hiilijalanjälkeä
Punk on alusta asti ollut globaalia. Tietenkin käydään keskustelua mikä on punkkia mikä ei. Punk on tuonut Suomeen ajatuksen merkityksellisyydestä. Tee-se-itse-kulttuuri korostuu. Nytkin seinällä komeili Vilttimanifesti, neljänkymmenen henkilön tekemä feministinen taideteos – tilkkutäkki – kannanotto seksuaalista ja sukupuolikulttuurin häirintää vastaan.
Punkmuseo kerää, tallentaa ja esittelee suomalaiseen punkkulttuuriin liittyvää aineistoa. Sen esineistö, vaatteet, flyerit, zinet heijastavat uudelleenkäyttöä, kierrätystä ja korjaamista. Kulutuskriittisyyttä siis, vaikka punkin syntyvuosina – 1970-luvulla – tuskin puhuttiin hiilijalanjäljistä.
Vapaaehtoisten pyörittämää toimintaa
Punkmuseo on syntynyt omaehtoisesti ja se on pitkälti vapaaehtoisvoimin toimivaa. Museota pyöritetään talkoilla ja lahjoituksilla.
Punkmuseolla on seitsemisen sataa kannatusjäsentä. Jäsenkunta koostuu monenlaisista taustoista tulevista.
”Yllättävän paljon erilaisia yrittäjätaustaisia, taiteen aloilla toimivia”, Kipi sanoo. ”Monille Punkmuseo on eräänlainen kokemusmuseo, jossa pengotaan omaa historiaa.”
Punkkulttuuria ihmisten luo monella menetelmällä
Koska aktiivista jäsenkuntaa löytyy ympäri Suomen, näyttelyitä ja tapahtumia nähdään muuallakin kuin varsinaisessa Helsingin Punkmuseossa. Punkkulttuuri halutaan viedä ihmisten luo. Espoon Sellon kirjastossa avautui sunnuntaina 26.4.2026 näyttely. Rautavaaralla on näyttely kirjastossa parhaillaan.
”Toiminta pohjautuu aktiivien tekemiseen”, Kipi kertoo.
Arkistojen keruu on yksi Punkmuseon toiminnan muodoista. Museolla on maailman laajin arkisto, noin 35 000 digitoitua kuvaa.
Punkmuseo kustantaa kirjoja ja on myös äänessä. Se toimittaa kahta viikoittaista radio-ohjelmaa, Radio Sohoa ja Roll FM -kanavan Punkmuseota.
Näyttelyitä tehdään omilla ehdoilla. ”Jos on tarpeeksi kivaa ja sivuaa punkia, niin tänne vaan”, Kipi sanoo.
Kaikki mikä on hauskaa, on tervetullutta!
Seuraava näyttely ”Suomen punkfestivaalit ja Hiljaiset Levyt 40 vuotta” avautuu 16.5.2026.
Vierailumme aikana saimme myös kätellä punkin elävää legendaa, Pertti Kurikan nimipäivien laulajaa Kari Aaltoa.
Kirjo ja kudelma – Tytöt, naiset ja sukupuolivähemmistöt punkissa
Viimeinen vaihtoehto -bändin Sini Törölä esitteli meille Punkmuseossa tällä hetkellä – ja vielä muutaman viikon – esillä olevan Kirjo ja kudelma – Tytöt, naiset ja sukupuolivähemmistöt punkissa -näyttelyn. Siinä pureudutaan näiden ryhmien asemaan yhteiskunnassa ja punkliikkeessä.


Punkmuseon seinillä on monenlaista esineistöä. Muun muassa Pyhäkoulu yhtyeen Sanna ”Saku” Rajalan tuunaama pehmoapina ”on kulkenut mukana nuoruusaikojen reissuilla. Ollut monesti käytössä tyynynä, kun ei koskaan tiennyt mihin päätyi nukkumaan”.

Punkrock-yhtyeen Huora solisti ja biisien sanoittaja Anni Lötjönen oli ehdokkaana Emma-gaalassa vuonna 2023. Tässä hänen gaala-asunsa.


Ihan tuntematon paikka itselleni. Museot ovat kuitenkin mukavia paikkoja, niin täytyy laittaa tämäkin mieleen. Käymisen arvoiselta pikalta kuulostaa.