Kilometrin etäisyys kuulostaa vähältä, mutta se ei ole sitä pimeänä, sateisena aamuna kuuden aikoihin, jolloin kaupunki on tyhjillään sillä kaikki nukkuvat. Hyvä niin, mutta aina tulee mieleen ne, jotka eivät ehkä nuku.
Oli onni, että sain tilattua taksin etukäteen. Hostal Paredison omistaja, Roxana soitti ainakin kolmeen palveluun ennen kuin onnisti. Kello 5.45 oli aika, eikä varmaan kovin moni siihen aikaan halua kyyditä. Piti kuitenkin varmistella vielä Whatsappin kautta kuljettajalle tilaus. Täällä käytetään paljon Whatsappia monenlaiseen asiaan.
Keikkuvaa kyytiä Marta- ja Magdalena -saarille
Tapaaminen SoloExpediciones -toimistolla oli kuudelta. Retkelle lähdettiin kuitenkin vasta seitsemältä, sillä organisoitavaa oli paljon. Kolme eri bussia, kolmeen eri alukseen. Matkaa satamaan parikymmentä kilometriä.
Laivalla ymmärsin mitä Roxana tarkoitti, kun sanoi että on oikeastaan hyvä, etten ehdi aamiaiselle. Pahoinvoivaa porkkaa oli niin paljon, että huolestuin ehtiikö kapteeni ollenkaan ohjata venettä, kun piti koko ajan yhdessä oppaamme Rafaelin kanssa toimitella oksennuspusseja. Itselläni ei ollut hätää, sillä olen tottunut merenkäyntiin, mutta ympärilläni oksenneltiin ahkeraan.
Yksi matkustajista kyseli naama kalpeana ”Is this normal? We are not gonna die?”
Ei meno minunkaan maailmassa normaalia ollut, mutta mitä teet. Siinä täytyy vain luottaa kapteenin taitoihin. Opas selitti jotain valtamerien sijainneista ja virtauksista, mutta hän puhui englantia, jota edes vieressäni istunut syntyperäinen englantilainen ei ymmärtänyt.
Jokunen delfiini pyörähti veneen ympärillä, mutta vain onnekkaimmat ehtivät nähdä. Delfiinit ovat siitä vekkuleita, että ne yleensä mielellään uivat veneen lähelle.
Marta-saaren edustalle pysähdyimme kuvaamaan merileijonia. Se ei ollut vallan helppoa keikkuvasta veneestä käsin.

Magdalena-saarella 60 000 magellanin pingviinien ja lintujen yhdyskunta
Madgalenalle saavuttaessa Rafael kävi vielä kertaalleen läpi säännöt: ei syödä, ei selfiekeppejä, langoitetulla polulla on pysyttävä, pingviinejä ei saa lähestyä.
Vaikka lintuja oli monenlaisia, veivät nämä hurmaavat pari-kolmekymmentä senttiset magellanin pingviinit kaiken huomion. Luonto-opas tiuhaan komensi porukkaa kahden metrin päähän. Kaksi metriä on meille metreihin tottuneille selvä, mutta muita mittayksiköitä käyttävät olivat hämillään, kun eivät tienneet mitä se tarkoittaa.
Kaiken kaikkiaan retki kesti viitisen tuntia. Paluumatkalla meri oli rauhoittunut.







Delfiinit tosiaan vekkuleita ja tulevat uimaan usein veneen lähelle. Toisaalta ovat myös vikkeliä ja niistä on vaikea sen vuoksi saada kuvia. Hurjan kuuloinen tuo venekyyti, muistan pari vuotta sitten vähän vastaavan kokemuksen Norjasta, silloinkin suurin osa oksenteli, mutta onneksi itse selvisin oksentamatta. Muutoin mukavalta kuulostava reitki.