Kilometrin etäisyys kuulostaa vähältä, mutta se ei ole sitä pimeänä, sateisena aamuna kuuden aikoihin, jolloin kaupunki on tyhjillään sillä kaikki nukkuvat. Hyvä niin, mutta aina tulee mieleen ne, jotka eivät ehkä nuku. Oli onni, että sain tilattua taksin etukäteen. Hostal Paredison omistaja, Roxana soitti ainakin kolmeen palveluun ennen kuin onnisti. Kello 5.45 oli aika, eikä…
Avainsana: pingviinit
Minne matka seuraavaksi? Ushuaia, Argentiina
Monet kyttäävät viime hetken tarjouksia Antarktikselle. Kävin minäkin kyselemässä, mutta kuten netissä joku kertoi, ne eivät ole kovin edullisia. Edullisemmaksi kaiketi tulee olla ajoissa varaamassa. Siis jo ainakin vuotta ennen suunniteltua matkaa. Tolkeyen-nimisessä kivijalkatoimistossa oli muutamia lähilähtöjä tarjolla. Eivät sattuneet päivämäärät kohdilleen, eikä muukaan. Seitsemällä tonnilla (dollareita) olisi päässyt jaettuun hyttiin 10-12 päiväksi. Chilessä on…