Ensimmäinen ajatus lukiessani Katja Keisalan kirjaa Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille oli, että voi mihin olet itsesi saattanut. Kirjassa on vahva oman elämän kuvaamisen tunnelma, mikä tuo minussa lukijana jonkinlaista – no en osaa kuvata, mitä tunnetta, mutta tirkistely kavahduttaa. Se ei ole ensimmäinen kerta autofiktiota lukiessani. Mutta ei kai näitä perhepiirin asioita voi tuolla tarkkuudella muutoin kuvailla.
Toisena ajatuksena kimposi se, että olisipa herkullista saada lukea sama sekä miehen että anopin kertomina.
Olen ollut Kuubassa vuosia sitten ja kuvaukset Havannasta, Varaderosta ja muista tutuista paikoista toivat paljon muistoja. Turistille aukeava elämän keveys, köyhyys, turistien paikallisista erillään oleva maailma ja monet muut asiat tuntuivat niin tutuilta. Kirjan päähenkilö pääsi kokemaan turistikohteita vain sen verran, että ne juuttuivat haaveeksi paremmasta.
Rakkaus on ihmeellinen
Muistan itse hämmästelleeni kuubalaisten ihmisten jaottelua mustuuden mukaan. Ennen Kuuban reissua erotin afrikkalaisen ja amerikkalaisen mustan. Kuubassa tosiaan mustalla ihonvärillä oli monia eri tasoja. Tämäkin saa huomiota kirjan sivuilla.
Yksinäisyyden katkeroittama perussävy kirjassa tuntuu, mutta olihan päähenkilöllä aikamoinen taakka raahattavanaan. Rakkaus on ihmeellinen asia. Itse kukin voi muistella omia tai lähiympäristön rakkaustarinoita ja varmasti löytyy vertauskohtaa: rakastua ja roikkua mahdottomassa, ja uskoa uskomisesta päästyään toisen parantavan tapansa. Se on niin yleismaailmallista. Sitten tulee se hetki, jolloin on katsottava totuutta silmiin.
Yhteiset askeleet tanssilattialla
Kirjassa tanssitaan paljon. Niin kokemukseni mukaan Kuubassakin. Hauska kuvaus yhteisten askelten toimimattomuudesta kirjan avioparin välillä.
”Masculino keskittyi pitämään hauskaa, kun taas sinä olit kiinnostunut vain siitä, miltä itse näytit.” Masculino on siis kirjassa esiintyvä perhetuttu, sinä on minähenkilön aviomies. Aviomies pyörittää minähenkilöä monimutkaisin, näyttävin askelkuvioin tanssilattialla ja minähenkilö muistelee tanssia perhetutun kanssa.
”Ja taas väärin”, aviomies viestitti sanoin ja elein.
”Olin alkanut jännittää sinun kanssasi tanssimista ja epäonnistuin yhä enemmän, mutta Masculino osasi purkaa kaiken tämän paineen. Mehän emme tanssineet, me leikimme.”
Sitähän sen tanssin pitäisi Mummon mielestäkin olla, sydämestä kumpuavaa leikkimistä.
Itse en ole aivan tämän kirjan kohderyhmää, mutta uskon, että uppoaa sellaiselle joka on. Kuuba on kyllä yksi kiinnostavimmista maista joissa olen käynyt.
Samat sanat! Kuuba on kiinnostava kohde.