Nettikahveilla pohdimme, miten maailma muuttuu koronan jälkeen. Nyt kun ravintolat ovat avautumassa, buffaruokailu nousi esiin. Vaikka ravintolat saavat avata ovensa, buffaruokailua ei sallita.
Se on asia, jota minun ei ainakaan tule ikävä vaikka buffattomista ravintoloista tulisi se paljon puhuttu ”uusi normaali”. Syön puhvetista, seisovasta pöydästä, noutopöydästä, buffetista tai nykykielellä buffasta vain pakon edessä. Siihen on monta syytä. Yhtä eli ruokahukkaa kuvasin jo aiemmin postauksessa Ruokaa hukkaan – noutopöydät
Toinen syy liittyy siihen, että nautin seurustelusta. Tämä havainto on korostunut viime aikoina. Kilot ovat karisseet, kun ruoka ei maistu samalla tavalla kuin silloin kun on seuraa. Mummo on siis seurustelusyöppö.
Oi niitä aikoja, oi niitä tapoja
Viime syksynä Tallinnaan matkatessa pohdimme laivan buffaravintolassa ruokailutapojen muutosta. Mukana keskustelussa oli muitakin varttuneempia mummoja.
Mummojen nuoruudessa syötiin seisovasta pöydästä, nykyään kai tuo hassu ’seisova’ ilmaisu on muutettu noutopöydäksi.
Muutkin mummoikäiset muistivat vielä ajan, jolloin ruokailtiin järjestyksessä. Ensin tilattiin ruokajuomat ja odotettiin, että tarjoilija toi ne ja maistatti viinit. Sen jälkeen koko seurue nousi yhtaikaa hakemaan kala-alkupalat. Ne syötiin rauhassa keskustellen, jonka jälkeen siirryttiin liha-alkupaloihin, pääruokaan, jälkiruokaan… kahviin…konjakkiin tai likööriin. Likööriä yleensä kiikutettiin naisille oletusarvoisesti, jota tapaa jo nuoruudessa paheksuin, sillä konjakki on enemmän mieleeni.
Nykyään kaikki hyppivät hakemassa omaan tahtiinsa noutopöydästä, mitä milloinkin. Viiniä vedetään hanasta. Kun kaikki ovat pöydässä eri aikoihin, keskustelu muuttuu hakkaavaksi. Tarina hajoaa palasiksi, ja juoni katoaa.
Harvoin olen nähnyt noutopöytää, jossa ei olisi jonoa. Tilaisuuksissa ja seminaareissa jono tuntuu olevan must.
Korona tuo vielä kolmannen syyn miksi en ikävöi noutopöytiä… Mahtaako tästä selvitä ikinä. Pöpöt ja ihmiset. En olisi kuuna päivänä uskonut, että ihmisestä voi tulla uhka toiselle. Elokuvaa katsoessaankin jännittää muistaako elokuvahahmo pitää turvavälin, vaikka kyseessä on 50-luvun klassikko.