Kuka muistaa vielä Littoistenjärveä? Sitä, joka reilu vuosi sitten suurin otsikoin muutettiin kirkasvetiseksi, taidettiin jopa turkoosista väristä puhua. Mummonmielisten haaveisiin ilmestyi tuolloin toivo siitä, että voisimme jättää jälkipolville ”tuhansien levälätäkköjen maan” sijaan sen ”tuhansien puhtaiden järvien maan”, jona meitä maailmalla markkinoidaan. Olkoonkin, että siihen tarvittaisiin kemikaaleja.
Turun seudulla kun liikuimme ja uimapaikkaa haimme, olihan tuo Littoistenjärven nykytila käytävä tsekkaamassa. Toki ensin konsultoitiin kuukelia, jotta saimme selville voiko järvessä uida. Sinilevää ei ilmoitettu olevan, tosin järvisyyhy kuulemma vaanii uimareita. Vaaraton kuitenkin.
Se, että ei ole sinilevää, on tänä kesänä ja näihin aikoihin harvinaista. Toukokuun alusta asti jatkunut helle – muutaman kylmän päivän lykkäsi juhannuksen kunniaksi – on saanut uimarannat, ei ainoastaan vihertämään vaan suorastaan vellomaan hernerokkaa muistuttavassa levämassassa. Joukossa myrkyllistä sinilevää.
Juuri sinilevän kukintaan pyrittiin vaikuttamaan Littoistenjärven kemikaalilla kirkastamisella. Sen yhteydessä uutisoitiin kalakuolemista ja vapaaehtoisista, jotka keräsivät tonnikaupalla lahnoja rannoilta.
Uintiretkemme aikana mahat pystyssä kelluvia kaloja ei näkynyt. Littoisenjärvi ei ollut järin kirkasvetinen, turkoosista puhumattakaan.
Uimaranta on lapsiperheiden mieleen. Se on pitkään matalaa. Saa kahlata kauan ennen kuin vesi ulottuu mummonpätkän kaulaan asti. Siinä ehtii jo herkempihipiäinen palaa ellei ole kunnon suojakertoimia.
Rantaelämä vaatii siis aurinkovoidetta, sillä melanoomaa kukaan ei halua. Palaminen ja auringonotto lisää riskiä. Mutta aurinkovoiteet kuormittavat ympäristöä, niitä liukenee uimaveteen joka pulahduksen yhteydessä.
Littoistenjärven uimarannalla oli myös pukukopit ja wc. Hyvä. Pissaaminen veteen lisää rehevöitymistä ja siten myös pahentaa levätilannetta.
Eilisestä HBL:stä löytyi onneksi lohdullista luettavaa. Suomalaiset ovat keksineet tavan estää levän herkkuruuan, fosforin valumisen pelloilta vesistöihin. Kipsiä pelloille. Nyt pitäisi vain löytää rahaa millä roudata kipsi kaikille rantoja lähellä oleville Suomen pelloille. Kipsiä saadaan samasta tehtaasta kuin maataloudessa lannoitteena käytettävää fosforiakin.
Kipsikäsittelystä vi lukea John Nurmisen Säätiön sivuilta.
