Kävelimme viikonloppuna reittiä Viherlaakso-Kera-Mankkaa-Pohjois-Tapiola. Nostalginen reitti, jota pitkin pyöräilin yritykseni alkuvuosina, sillä toimistoni sijaitsi Tapiolan Keskustornissa. Tällä kertaa suuntasimme elokuviin Kino Tapiolaan.
Mankaan kohdalla kaihertaa aina. Muistan ajan, jolloin pyöräilin lehtomaisemissa Mankkaan suolla. Sittemmin se muuttui golfkenttää myötäileväksi ulkoilureitiksi. Jotain hyvin viehättävää hävisi uudistuksen myötä.
Vessat ovat kaupunkikävelijälle tärkeitä. Hiki tulee halusi tai ei. Repussa kulkee aina mukana pikkupyyhe ja vaihtopusero.
Ensimmäinen Tapiolan kohteemme oli Grilli Toro. Torossa vessoja on vain yksi kummallekin sukupuolelle, mutta eriössä mahtuu vaihtamaan kuivaa päälle. Niin on mukavampi syödä. Koukkukin löytyy eriön seinältä. Reppua varten. Kumma kyllä monessa vessassa on unohdettu tämän pienen hyödyllisen tarvikkeen asentaminen.
Toro kuuluu ravintolamaailman mummokastiin. Ravintolan sisustus henkii 1970-lukua. Konseptikin kaiketi toimii, sillä ravintolassa ovi kävi tiuhaan. Tarjolla on tuhtia liharuokaa, jolla kävelijän nälkä taatusti talttuu. Kuvaan ruokia nykyään vain erikoistapauksissa. Kaikki tietävät miltä possunleike ranskalaisilla näyttää. Toron tapaan valmistettuna annos tarjotaan paprikalla ja sipulilla. Hyvää oli.
Torosta pääsee Silkkiniittyä halkoen outoon Tapiolaan. Silkkiniitty onkin etäinen muisto siitä miltä Tapiolan puutarhakaupungin piti näyttää. Ja näyttikin alkuaikonaan.
Nyt Heikintorin ympäristö repsottaa remonttia odottamassa. Sisällä kauppiastalossa kaikuu tyhjyys.
Lukevatko turistit vanhoja matkaoppaita ja mitä, sillä silloin tällöin tapaa turisteja hortoilemassa Tapiolan keskustassa. Miksiköhän? Saman tyyppisiä rakennustyömaan ja kerrostalojen risteytyksiä maailmassa riittää.
Jotain uuttakin oudossa Tapiolassa on. Ainoan (se ainoa, heh heh) kauppakeskus ja metroasema sekä ravintola Sandro. Varmaan on muutakin, mutta nämä pongasin tällä reissulla. Metroa hämmästelin jo aiemmin. Se on kerrassaan sekava, opasteineen, portaineen ja kävelykouruineen.
Sandron ruhtinaalliset vessatilat saivat ihastumaan. Monta eriötä. Koukkukin löytyi. Invavessassa kaupunkikävelijä voi melkein ottaa suihkun. Muuten Sandro on pieni. Niin pieni, ettemme leffan jälkeen mahtuneet istumaan edes baarinpuolelle.
Kino Tapiola ei sovi mummonpätkille. Vaihdoin kaksi kertaa paikkaa enkä sittenkään nähnyt kurkottelematta. Kroppa kenossa katselin Solsidanin, mutta kyllä nauratti.
Avauskuvassa: Taustalla Tapiolan Keskustorni. Garden hotelli oikealla, vasemmalla kulttuurikeskus. Etuallalla tekojäärata luistelijoille, lähellä Tapiolan uimahallia. Se mennee taas remonttiin.
