Flunssapäivien jälkeen lähdin tutustumaan Assisiin. Ylös, alas, ylös, alas. Keskiaikaisessa Assisissa riittää mäkistä maastoa ja kapeita kujia. Hyvät kengät ovat olennaiset Assisissa vieraileville. Marraskuun puolivälin aikoihin ulkona oli luultavasti kylmempää kuin Suomessa, tai ainakin otin väärät vaatteet mukaan. Sisällä residenssissä pystyin säätelemään lämmön mieleisekseni, mutta ulkona tuuli tuiversi kylmästi. Monte Subasion rinteelle rakennettu Assisi Keskustan…
Avainsana: kaupunkikävely
Kävellen pikkujouluihin ja taidenautintoihin
Näinä aikoina tarmo pikkujouluissa täytyy kohdistaa johonkin muuhun kuin tanssimiseen. Menneen viikon kohokohtiin kuului Kara-Kamerat valokuvauskerhon pikkujoulut Tapiolassa: etkot WeeGee -talolla, sitten illallinen Ravintola Kylässä ja jatkot… kymmenen uutiset kotona. Hillitystä menosta huolimatta varpaita kivisti koronauutisia töllöstä katsellessa. Ei tanssimisesta, vaan kävelemisestä. Ennen illan pikkujoulurientoja olin asioilla Kampissa ja innostuin kävelemään kohti Tapiolaa, kun aikaa…
Minna Canth – Kanttilan vahva nainen / Kuopio
Hyvää tasa-arvon päivää! ja Minna Canthin päivää! Kiersin aikoinaan Outi Vuorikarin opastamana Minna Canthin jalanjälillä Kuopiossa. Monta yllättävää asiaa tuli eteen, kuten se että aikoinaan Kuopioon on lähetetty nuoria opiskelemaan ruotsia. Kanttilan museossa en voinut olla nauramatta Nyt Minna Canth -kierroksen voi tehdä AR (lisättyt todellisuus) -kävelynä. Ohjeet tästä linkistä Oma kävelyni tapahtui todellisessa Kuopiossa…
Tapiola on ihan outo – kaupunkikävelyllä
Kävelimme viikonloppuna reittiä Viherlaakso-Kera-Mankkaa-Pohjois-Tapiola. Nostalginen reitti, jota pitkin pyöräilin yritykseni alkuvuosina, sillä toimistoni sijaitsi Tapiolan Keskustornissa. Tällä kertaa suuntasimme elokuviin Kino Tapiolaan. Mankaan kohdalla kaihertaa aina. Muistan ajan, jolloin pyöräilin lehtomaisemissa Mankkaan suolla. Sittemmin se muuttui golfkenttää myötäileväksi ulkoilureitiksi. Jotain hyvin viehättävää hävisi uudistuksen myötä. Vessat ovat kaupunkikävelijälle tärkeitä. Hiki tulee halusi tai ei. Repussa…
Juhlajuoksulla löntystelemässä – Juokse Suomi Paremmaksi
Eilen Helsingissä juostiin perinteinen itsenäisyyspäivän lenkki, joka noudattelee Suomen muotoa. Siis ne vetreät juoksivat, mummo löntysteli. Vetreät ehtivät maaliin (lähtöpisteeseen Lassilan liikuntapuistoon) himpun yli tunnissa. Lenkin pituus on noin 11 kilometriä. Aikani oli huimat 2 tuntia 30 minuuttia. Kuviakin ehdin ottamaan. Tässä otoksiani. Sinne ne menivät. Hieno ilma, hienot maisemat. Reittimerkintöjä löytyi vaikka mistä. Jos nauhat…
Kaupunkikävelyllä
Aina ei tarvitse lähteä kauas. Riittää kun lähtee eri suuntaan. Lauantaina oli aivan mahtava päivä kaupunkikävelyä ajatellen. Moneen suuntaan olemme jo aiemmin lähteneetkin Espoon Viherlaaksosta. Tällä kertaa suuntasimme Kalajärvelle reittiä Lähderanta-Jupperi-Linnainen-Hämeenkylä-Askisto-Vihdintie-Örkkiniitty (eikö muuten ole ihana nimi!) Google kertoi matkaa kertyneen 15 kilometriä, jalkani seuraavana aamuna hieman enemmän. Kunnon nilkkoja tukevat kävelykengät olisi pitänyt olla. Lintsasin…
Mätäjoella ja vähän muuallakin – Espoo – Helsinki
Aika lähteä kaupunkikävelylle. Tärkeimmät varusteet maksukortin lisäksi ovat kunnon kengät. Reppu selkään. Reppuun vaihtovaatteet, pikku pyyhe, aurinkolasit, sateensuoja ja juotavaa. Tämän kertainen kävelymme kesti reilut kolme tuntia. Espoo/Viherlaakso – Helsinki/Sofiankatu noin 17 km. Sofiankatu valittiin päätepisteeksi siksi, että halusimme maistaa paljon poristun Pizzeria Tribunalin tuotteita. Ravintola on erikoistunut napolilaisen pitsan valmistamiseen. Sitä varten tuotiin pitsauuni…
Kaupunkikävelyllä
Eilen kävelimme Viherlaaksosta Kartanonkoskelle. Perillä odotti notkuvat pitopöydät. Ja kyllä anti maistui. 17 km ja reilut neljä tuntia raitista ilmaa tekivät tehtävänsä. Helppo uskoa, että 70 % Suomen pinta-alasta on metsää. Sitä se oli enimmäkseen tämän reittimme varrella. Reitti kulki Viherlaakso – Laaksolahdentie – Rajatorpantie -Vaskipellon läpi – Kuninkaantammentie – Pitkäkosken ulkoilumaja – Haltialan aarnialue…