Reissumuistot tulvahtivat mieleeni kun käväisin Espoossa Sellon Cittarissa, joka päivitettiin vastikään ilmavaksi ja valoisaksi. Hyvä niin, mutta olisivat voineet uusia kassajonotustakin.
Puolan Katowicessa törmäsin varsin demokraattiseen jonotussysteemiin Silesia City Center-ostoskeskuksen päivittäistavarakaupassa. Yksi jono kuin Helsinki-Vantaan lentokentällä, josta jokainen vuorollaan siirtyy vapautuvalle kassalle. Ja kassoja oli vaikka kuinka monta.
Jono eteni rivakasti eikä kohdalle osunut sitä omassa jonossa hidastavaa kurahousuasiakasta, jonka ostoksesta puuttuu koodi. Kauppiaan kannalta heräteostokset oli saatu hyvin esille. Jonotustangon vierustaa piristi monenmoiset houkutukset, joita ahkerasti näytettiin noukittavan koreihin ja kärryihin.
Ostari rakennettiin kymmenisen vuotta sitten KWK Gottwald kaivosyhtiöltä hankitulle maalle. Sileesiassa rakennetaan yhä paljon uutta entisten kaivosten tilalle tai jopa niiden historiaa hyödyntäen.
Jaa, mitäkö ostin? Tuliaisia tietenkin.
Marketista ostin yrttiteetä isomummolle ja muillekin. Paikallinen mummo kahmi kärryihinsä teepakkauksia, josta päättelin niiden olevan edullisia. Häneltä sain myös tuotetietoa elekieliesityksellä.
Lättyrasvaa (kasvovoidetta). Ei mitään dioreita mutta kansainvälistä merkkiä neljäsosalla Suomen hinnoista.
Ja tottakai, Puolassa kun ollaan, lehmäkarkkeja.
Pitsit ja kristallit saivat jäädä tällä kertaa. Käyttämättä kotona laatikossa odottaa vielä Krakovan matkamuisto: kristallinen korusetti.
Koruja on helppo ostaa, niitä ei tarvitse sovitella. Kiirehtiessäni bussille hamusin vielä matkaani muutamia koruja, mutta kuinka ollakaan nekin näyttävät aika oudoilta kotimaan riennoissa. Liian isoja, väärän värisiä.
Näin on käynyt usein ja kuulemani mukaan monille muillekin: mikä näyttää tai maistuu hyvältä alkuperäolosuhteissa muuttuu omituisen näköiseksi tai makuiseksi kotioloissa.
